Mies ei halua asua yhdessä ei kihloja tai naimisiin
Otsikossa tilanne. Ollaan 45-50v, pari vanhinta lasta molemmilla kotona, mutta jo melko isoja. On seurusteltu reilun vuoden. Hän kyllä sitoutuu, ei juokse muiden naisten perässä ja osoittaa sen myös selvästi, ollaan paljon yhdessä. Huomioi, rakastaa, hellii, esittelee minua ja sillä tavalla asiat on hyvin. Hän hyvin alussa jo sanoi, että on sitä mieltä että jokaisella tulee olla oma koti, jossa voi tehdä mitä haluaa ja toisaalta minä sanoin että jos hän sulkee yhdessä asumisen pois kokonaan, minä en jatka suhdetta. Hän ei sulkenut ja jatkettiin. Syyksi siihen että ei näitä asioita halua hän on kertonut sen, että avioliitto lasten äidin kanssa oli iso virhe ja jälkimainingit osituksineen. Ja sen jälkeen kun seurusteli niin asuivat silloin kumppanin kanssa yhdessä hetken, mutta se meni huonosti kun hän ei pysty eikä halua tehdä kompromisseja talossaan oikein mistään. Ja meni silloinkin ilmeisen painostettuna kihloihin. Minä olen sitä mieltä, että voisin olla vaikka kihloissa koko loppuelämän tai jos menen naimisiin vielä niin avioehto ehdottomasti. Ja Ahdistaa vaan niin helvetisti tämä puhe että ei halua sitoutua tai kihloihin tai saman katon alle. Tuntuu että kannan hänen entisten suhteiden virheitä vaikka en oo niihin itse ollut vaikuttamassa. Ja tietenkin haluaisin olla nainen, johon halutaan sitoutua. Oon itse hyvin parisuhdetyyppiä ja teen paljon uhrauksia toisen puolesta, haluan olla mieliksi ja mulla on tosi vaikea puhua näistä jutuista vaikka tuntuu tosi pahalta. Hän haluaa yhdessä tehdä reissuja ja juttuja, mikä on hienoa, mutta arjen jakaminen ei sitten ehkä kiinnosta. Minä taas kaipaan toista jakamaan mun arjen niinkuin juhlankin, en oo tästä nuortumassa enkä halua loppuelämää elää yksin. Pitäiskö mun luovuttaa kun tuntuu että liekö meillä sama päämäärä nyt ollenkaan? Vai onko liian aikaista sanoa?
Kommentit (42)
No en ajatellut ite köyhtyä myöskään naimalla yhtään ketään ilman avioehtoa.
ap
Munkin mielestä on parempi, että kummallakin on omat kodit, kun oletan, että teillä kummallakin on omistusasunnot.
Oletko AP sitä mieltä, ettei voi olla sitoutunut parisuhteeseen, jos ei asuta yhdessä eikä olla naimisissa?
Sama ongelma, sama ikäluokka. Itselläni ei ole lapsia, miehellä on. Yhdessä oltu muutama vuosi.
Mun puolesta voitaisiin asua enimmäkseen erillään. Kihloihin ja naimiin kuitenkin haluan. Mulle avioliitto on tärkeä, kun omaa perhettäkään ei tullut. Miehelle ei. Hänellähän on jo perhe eli lapsensa ja on ollut kerran kihloissakin. En halua taloudellista hyötyä, päinvastoin haluaisin että molemmat suojaa omaisuutensa avioehdolla ym. Tuntuu ettei mies luota minuun. Ja jos luottamus puuttuu, niin mitä jää jäljelle.
Jos jään tähän suhteeseen, niin joudun luopumaan viimeisistäkin haaveistani ihmissuhteiden kohdalla. En tiedä onko se sen arvoista.
No sinä olet väärän ihmisen kanssa. Te haluatte eri asioita elämältä. Ei se sen kummempaa ole.
Olen samanlainen kuin ap. Minusta parisuhde tuntuu oikealta vasta kun asutaan yhdessä ja jaetaan arki. Minä olisin ahdistunut tuosta tilanteesta enkä ottaisi toisen sitoutumista minuun vakavasti.. Todennäköisesti jatkaisin suhdetta, koska en haluaisi olla yksin, mutta hakisin samalla uutta suhdetta. Vaihtaisin toiseen heti, kun sopiva löytyisi.
En tiedä. Ainakin se tuntuu pahalta, että ei ole arkea ketään jakamassa ja semmoista yhteistä elämää tai suuntaa ei ole. Tai edes mitään merkkiä ei haluta antaa siitä että tämä ihminen on mulle erityinen, vaikka se ei olisi kirkossa kuulutettu.
ap
No vaihda miestä jos tilanne ei miellytä sinua. Haluatte selvästi eri asioita.
No oletko valmis joustamaan esim. vaatimuksissasi kodista ja elinympäristöstä, jotta saat asua miehen kanssa?
Ei tilanteenne mahdottomalta kuulosta, mutta sinun kannattaisi ehkä tarkkaan miettiä mitä haluat ja mitä et, ja sopiiko se yhteen miehen toiveiden kanssa; hän tuntuu olevan varma ajatuksistaan. Jos sopivat yhteen niin hyvä, jos ei niin ehkä ei kannata jatkaa pitempään yhdessä.
Tuskin löydät tuon ikäisenä parempaakaan. Enempää et tule mieheltä saamaan. Eroa vain jos haluat olla mieluummin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Sama ongelma, sama ikäluokka. Itselläni ei ole lapsia, miehellä on. Yhdessä oltu muutama vuosi.
Mun puolesta voitaisiin asua enimmäkseen erillään. Kihloihin ja naimiin kuitenkin haluan. Mulle avioliitto on tärkeä, kun omaa perhettäkään ei tullut. Miehelle ei. Hänellähän on jo perhe eli lapsensa ja on ollut kerran kihloissakin. En halua taloudellista hyötyä, päinvastoin haluaisin että molemmat suojaa omaisuutensa avioehdolla ym. Tuntuu ettei mies luota minuun. Ja jos luottamus puuttuu, niin mitä jää jäljelle.
Jos jään tähän suhteeseen, niin joudun luopumaan viimeisistäkin haaveistani ihmissuhteiden kohdalla. En tiedä onko se sen arvoista.
Pitkäkin suhde takana? Ajattelen ihan samoin. Nyt on kyllä ehkä last change. Meillä ei luottamuksessa oo vikaa, mutta aina ne entiset kokemukset sieltä pukkaa.
Vierailija kirjoitti:
No sinä olet väärän ihmisen kanssa. Te haluatte eri asioita elämältä. Ei se sen kummempaa ole.
Tätä olen miettinyt. Mutta kun menin rakastumaan. Nyt on vaikea lähteä.
En ihmettele. Joskus säälin tuota miestä, aika useinkin.
Joo mut parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa !!! Parempi tippuvan räystään alla kuin hirviön kanssa. Ei sitten tarvi tapella kun jos asuu yhdessä tulee ero ja toinen joutuu asunnottomaksi. Kyllä oma tupa oma lupa sentään pelastaa. Lapset lähtee omaan elämään ei silti jää yksin kun tulee lapsen lapsia . Älä himoitse mitään toisen omaa on syntiä himoitse muiden omaisuutta. Mies on ihan oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
No oletko valmis joustamaan esim. vaatimuksissasi kodista ja elinympäristöstä, jotta saat asua miehen kanssa?
Ei tilanteenne mahdottomalta kuulosta, mutta sinun kannattaisi ehkä tarkkaan miettiä mitä haluat ja mitä et, ja sopiiko se yhteen miehen toiveiden kanssa; hän tuntuu olevan varma ajatuksistaan. Jos sopivat yhteen niin hyvä, jos ei niin ehkä ei kannata jatkaa pitempään yhdessä.
Joustan tosi paljon. Ehkä sitten liikaakin mukaudumme siihen, mitä toinen haluaa. En saa suuta auki, että tämä ei tunnu minusta hyvältä. Itken sitten yksin kun ahdistaa.
ap
Nythän on niin että miehen lapset perii hänen omaisuuden . Ette te nyt mitenkään pääse huijaamaan häntä.
Mies tekee aivan oikein kun ei suostu painostukseesi.
Mies vaikutta itsekkäältä. Sellaisten kanssa on pidemmän päälle hankalaa. Kannattaa miettiä sitä.
Mieli voi muuttua, kun lapset muuttavat pois. Se tyhjyyden tunne mikä siitä aiheutuu, realisoi sen, että ehkei sittenkään halua asua enää erillään, vaan rakkaan ihmisen kanssa.
Ihan kuin tämän olisi kirjoittanut joku 20v nuori nainen.
Siis olette melkein viisikymppisiä tai jo ja meno on tuollaista? Ja olette vasta vuoden seurustellut ja sinä vaadit jo kihloja?
Etkö ole vielä oppinut, että hoputtamalla ne miehet katoaa?
Olette vielä tutustumisvaiheessa. Tutustu häneen rauhassa. Ovatko entisetkin suhteesi aina kaatuneet siihen, että olet juossut pää edellä suhteeseen ja vaatinut nopeaa sitoutumista ja yhteenmuuttoa? Katso edellisiä suhteitasi - jos toistat samaa kaavaa, lopputulos on aina sama.
Mies köyhtyy jos menee naimisiin.