Mies ei halua asua yhdessä ei kihloja tai naimisiin

Otsikossa tilanne. Ollaan 45-50v, pari vanhinta lasta molemmilla kotona, mutta jo melko isoja. On seurusteltu reilun vuoden. Hän kyllä sitoutuu, ei juokse muiden naisten perässä ja osoittaa sen myös selvästi, ollaan paljon yhdessä. Huomioi, rakastaa, hellii, esittelee minua ja sillä tavalla asiat on hyvin. Hän hyvin alussa jo sanoi, että on sitä mieltä että jokaisella tulee olla oma koti, jossa voi tehdä mitä haluaa ja toisaalta minä sanoin että jos hän sulkee yhdessä asumisen pois kokonaan, minä en jatka suhdetta. Hän ei sulkenut ja jatkettiin. Syyksi siihen että ei näitä asioita halua hän on kertonut sen, että avioliitto lasten äidin kanssa oli iso virhe ja jälkimainingit osituksineen. Ja sen jälkeen kun seurusteli niin asuivat silloin kumppanin kanssa yhdessä hetken, mutta se meni huonosti kun hän ei pysty eikä halua tehdä kompromisseja talossaan oikein mistään. Ja meni silloinkin ilmeisen painostettuna kihloihin. Minä olen sitä mieltä, että voisin olla vaikka kihloissa koko loppuelämän tai jos menen naimisiin vielä niin avioehto ehdottomasti. Ja Ahdistaa vaan niin helvetisti tämä puhe että ei halua sitoutua tai kihloihin tai saman katon alle. Tuntuu että kannan hänen entisten suhteiden virheitä vaikka en oo niihin itse ollut vaikuttamassa. Ja tietenkin haluaisin olla nainen, johon halutaan sitoutua. Oon itse hyvin parisuhdetyyppiä ja teen paljon uhrauksia toisen puolesta, haluan olla mieliksi ja mulla on tosi vaikea puhua näistä jutuista vaikka tuntuu tosi pahalta. Hän haluaa yhdessä tehdä reissuja ja juttuja, mikä on hienoa, mutta arjen jakaminen ei sitten ehkä kiinnosta. Minä taas kaipaan toista jakamaan mun arjen niinkuin juhlankin, en oo tästä nuortumassa enkä halua loppuelämää elää yksin. Pitäiskö mun luovuttaa kun tuntuu että liekö meillä sama päämäärä nyt ollenkaan? Vai onko liian aikaista sanoa?