Pidätkö itseäsi erilaisena kuin muut vai samanlaisena kuin muut?

En ole koskaan lukenut tilastoa tavallisuudesta. En tiedä, mihin normiin verrata. Voitko antaa mittayksiköt.

En ole koskaan lukenut tilastoa tavallisuudesta. En tiedä, mihin normiin verrata. Voitko antaa mittayksiköt.

Koin olevani erilainen kuin muut jo lapsena.



Ensinnäkin, olen yrittäjäperheestä. Suurin osa muista lapsista oli duunariperheistä. Ihmisillä oli ennakkoluulot (ja on edelleen), että oltaisiin oltu jotain rikkaista, vaikkei oltu. Osin perustui kai siihen, että meillä oli mersu. Tästä sain kuulla jo hiekkalaatikolla.



Nyt, kun yritys on kasvanut, tuo muiden oletus on kai osin käynyt toteen. En koe olevani rikas, mutta olen kai paremmin toimeentuleva kuin useimmat tuttuni. Yritän kovasti pitää matalaa profiilia tässä asiassa. Inhoan pröystäilyä, leveilyä ja esittämistä.



Lapsesta ja nuoresta asti erosin muista myös kiinnostuksen kohteissani. Olin aina innostunut lukemisesta, kirjoista, tieteistä, historiasta. Kun muut lähtivät diskoon, minä menin Ursan tähtinäytökseen. Sama jatkuu edelleen, tosin olen löytänyt ympärlleni samanhenkisiä ystäviä.



Eroan useista muista sillä, etten harrasta kännäämistä. Pidän enemmän oopperasta kuin iskelmämusiikista. En juo kahvia.



Olen myös sosiaalisempi ja iloisempi kuin suomalaiset keskimäärin. Ja puheliaampi.



Ajattelen asioita enemmän kuin useimmat tuntemani ihmiset. Sekin erottaa.

Erilaiseksi koen itseni muunmuassa siksi, että olen ateisti vielä melko kristityssä Suomessa sekä siksi, että olen aina ollut laiha, enkä huolehdi koskaan liikakiloista, kuten tämä yhteiskunta tuntuu tekevän yhtenä rintamana. Lisäksi olen keskivertoa varmasti tarkempi, järjestelmällisempi ja huolestuneempi.



En kuitenkaan koe olevani mainitsemasi outolintu. Vaikken katso olevani samanlainen, olen mielestäni tavallinen.

Itse myöskin olen aina ollut erinlainen lapsi, sillä pidän asioista. Useimmat tuntemani ihmiset eivät pidä ihan kaikista asioista, mutta minä, minä, minä pidän myös yleisesti arvostetuista asioista, joista köyhemmät eivät pidä, kuten koriste-esineistä, tyynynpäällisistä ja isoista kynttilöistä. On vaikea ollut sopeutua ihmisten joukkoon, jotka eivät pidä näistä asioista. He katsovat minua jotenkin kateellisena ja huonompana. Tiedeellinen kasvatus on myös minulle tärkeä asia.

pukeutumisen suhteen, kiinnostuksen kohteiden suhteen ja elämänhistoriani suhteen ainakin. Mutta muuten olen aika tavallinen.

kaikessa tavanomaisuudessani! Mulla ei ole mitään jännää historiaa, mielenkiintoisia tarinoita, hurjia reissuja, villiä opiskeluaikaa, ei mitään kiinnostavaa harrastusta, kuuluisia tuttavia tai poikkeavia, silti jännittäviä luonteenpiirteitä.



Synnyin ja sitten täytin kolkytkaks.

Joissain asioissa olen kuitenkin selvästi poikennut valtavirrasta:

- en halunnut suuria häitä, olen jo tosi nuorena ollut sitä mieltä, että pienet häät on romanttisimmat

- en haaveile omakotitalosta lähiössä

- yksi lapsi riittää minulle

- olen ollut aika nuorena kiinnostunut esim. sukututkimuksesta, tuntuu, että se on enemmän 6-kymppisten hommaan eikä kukaan minun ikäinen moista harrasta

- olen 3-kymppisenä aika konservatiivinen monen asian suhteen, konservatiivisempi kuin ikäiseni keskimäärin

- olen menettänyt molemmat vanhempani nuorena ja se ehkä vaikuttaa asenteisiini ja näkemyksiini siten, että joistain asioista ajattelen eri tavalla kuin suurin osa ikäisistäni

paitsi, että en tykkää viinanhuuruisista illanistujaisista tai muutenkaan viettää aikaani esim. baareissa tai missää, missä kännääminen on tärkeintä.

Tykkään kyläillä ja matkustaa koko perheen kanssa.



Tämä tuntuu olevan aika poikkeavaa.

opiskelupaikasta sitten löytyikin liuta samanlaisia ihmisiä :) Myöhemmin erilaisuutta on tullut taas koettua esim. hiekkalaatikon reunalla istuessa.

olen samanlainen koska tykkään saunomisesta, Suomen luonnosta, perinteisistä ruoista, tavallisista vaatteista ja vietan suomalaista joulua. Olin nuorempana vähän sellainen liiankin itsenäinen uranainen, mutta sitten menin kaikkien yllätykseksi naimisiin ja tein vielä lapsiakin. Perhe on minulle kaikkein tärkein. Tämä kaikki on varmaan hyvinkin tavallista.



Mutta olen erilainen koska perheessäni on kaksi kulttuuria, asumme Suomessa vain välillä. Olemme uskonnottomia. Ja on monta muutakin, henkilökohtaisempaa asiaa. En kuitenkaan väitä että olisin ainoa, mutta jossain vähemmistössä olen kantaväestön suhteen.

Lapsuudenperheeni oli poikkeava, erilaisuuden tunteeni lähti siitä. Aikuisena en ole ollut päivääkkään vakituisessa työssä vaan olen freelancer. Olen boheemi. Minulla on hyvä itsetunto. En mieti, mitä muut ajattelevat minusta - tämä tuntuu olevan aika poikkeuksellista.

miten sitä erilaisuutta ajattelee. Joo, olen tuntenut varsinkin lapsena ja teini-ikäisenä olevani "erilainen", mutta kun olen elänyt vanhemmaksi, olen helpotuksekseni havainnut, että olinkin erilainen vain siihen joukkoon nähden, jossa kasvoin.



Ala-asteikäisenä tunsin poikkeavani ikäisistäni, koska olin kiinnostunut niin eri asioista. Lisäksi mulla oli ikäisiini nähden paremmat yleistiedot, joten välillä ympäröivä yhteisö tuntui hämmästyttävän typerältä. Mua kiusattiin koulussa, joka sekään ei auttanut sopeutumaan joukkoon. SIihen ei yksinkertaisesti ollut lupaa.



Kun pääsin tutustumaan vähän muihin ympyröihin, oli helpompaa, kun en ollutkaan se poikkeava. Kokemus edes jonkinlaisesta olemassa olevasta viiteryhmästä helpotti!



Kasvaessani ymmärsin, että ihmiset ovat pohjimmiltaan aika samanlaisia. Toki eroavaisuuksia löytyy, muttei mitään uutta auringon alla. Voin sanoa, että esim. nykyisessä asuinpaikassani olen vaikka naapureihin verrattuna "erilainen", mutta laajemmassa mittakaavassa en. Ja siitä huolimatta, että aika isojakin eroja naapureihin löytyy, tullaan hyvin toimeen.