Mua on alkanut vaivata ihan hirveesti se että mun mies ei saa mua nauramaan.

kiinnostaa että nauraako mies sinun jutuillesi?

Tai noh,mies hymähtelee ja hymyilee, ei ole kovin nauravaa tyyppiä muutenkaan, kun taas itse kikattelen ties mille jutuille. Itse olen räväkkä savolainen ja mies hijas hämäläinen ;D Joskus tuntuu että huumorimme ei oikein kohtaa.......ja -se- vaivaa minua..ap

Eksäni ei saanut mua nauramaan useinkaan. Oli kyllä ihan supliikkimies ja seurallinen, mutta kun ne samat jutut oli kuullut sen sata kertaa niin... Välillä siltä sitten taas tuli ihan sikahyvää läppää, ihan vahingossa, eikä se tajunnut miks mä nauran, vaikka se oli ihan puhdasta viihtymistä eikä mitään vahingoniloa tms. :D Harmitti kun se ois voinut vielä vähän mehustaa niitä aidosti hyviä juttuja, mut se vaan meni ihan ällikälle että mitä nyt tapahtuu. Sanoisinko, että "hieman" toisistaan poikkeavat huumorintajut meillä... ;) Eikä sille oikein kolahtanut munkaan jutut.



Nyksän kanssa on NIIIIN hauskaa, jutut menee niin yksiin ja se on sellaista aika kuivaa huumoria, pokan pitämistä typerissä jutuissa, toinen jatkaa järjetöntä keskustelua yms. Sitten revetään kun ei enää kestä! :D Kikkaillaan sanoilla, matkitaan typeriä mainoksia (lapsellista, tiedän...), irrotetaan lauseita aivan järjettömiin asiayhteyksiin yms. Ja voi pojat että meitä naurattaa. :)

Tällä hetkellä tuntuu että mun mieheni saa mut kyllä nauramaan muttei kiihottumaan, ja sekin on tosi ikävää.



Varmaan me kaikki ollaan aloitettu suhde ja menty naimisiin sellaisen ihmisen kanssa joka sekä saa meidät nauramaan että kiihottumaan, mutta harva sitä näköjään saa pitemmän päälle kaikkea pidettyä. Plääh, tätäkö tämä ihmisen elämä on?

se varmaan on kun ei se alkurakastuminen kestä kuin 2 vuotta, missä ajassa nainen pystyy jo itse huolehtimaan lapsistaan, jotta mies pääsee siittämään uusia. Evoluutio ei oikein pysy ihmisen pään mukana.

vaikka ei saisi yleistää, niin tuo on aika vaikea yhtälö, nimimerkillä kokemusta on.



Joillekin tuo nauraminen ei ole niin tärkeää, mutta itselle nimenomaan sellainen arjen huumori, sarkasmi, ihan jutustelu, jossa ei ole muuta ideaa kuin se huumori, on juuri sitä mikä saa jaksamaan parisuhteessa. Vaikea tuollaisia ihmisiä löytää..

vaikka ei saisi yleistää, niin tuo on aika vaikea yhtälö, nimimerkillä kokemusta on.

Joillekin tuo nauraminen ei ole niin tärkeää, mutta itselle nimenomaan sellainen arjen huumori, sarkasmi, ihan jutustelu, jossa ei ole muuta ideaa kuin se huumori, on juuri sitä mikä saa jaksamaan parisuhteessa. Vaikea tuollaisia ihmisiä löytää..

mun mielestä lähes kaikki miehet osaa sen tyhjänpäiväisen jutustelun (siis ei mistään säästä vaan sen huumorijutustelun) kun taas hyvin harva nainen siihen kykenee.

Eksäni ei saanut mua nauramaan useinkaan. Oli kyllä ihan supliikkimies ja seurallinen, mutta kun ne samat jutut oli kuullut sen sata kertaa niin... Välillä siltä sitten taas tuli ihan sikahyvää läppää, ihan vahingossa, eikä se tajunnut miks mä nauran, vaikka se oli ihan puhdasta viihtymistä eikä mitään vahingoniloa tms. :D Harmitti kun se ois voinut vielä vähän mehustaa niitä aidosti hyviä juttuja, mut se vaan meni ihan ällikälle että mitä nyt tapahtuu. Sanoisinko, että "hieman" toisistaan poikkeavat huumorintajut meillä... ;) Eikä sille oikein kolahtanut munkaan jutut. Nyksän kanssa on NIIIIN hauskaa, jutut menee niin yksiin ja se on sellaista aika kuivaa huumoria, pokan pitämistä typerissä jutuissa, toinen jatkaa järjetöntä keskustelua yms. Sitten revetään kun ei enää kestä! :D Kikkaillaan sanoilla, matkitaan typeriä mainoksia (lapsellista, tiedän...), irrotetaan lauseita aivan järjettömiin asiayhteyksiin yms. Ja voi pojat että meitä naurattaa. :)