Miten mies voi toipua erosta (pitkä suhde) paljon helpommin!

Itse erosin 10v. kestäneestä liitosta, joka alkoi myös hyvin nuorena (olin 16v). Alle puoli vuotta sen jälkeen olin alkanut seurustelemaan nykyisen aviomieheni kanssa, nyt on lapsikin meillä. Tein surutyön jo suhteen loppu aikoina, kypsyttelin eroideaa mielessäni, kun kaikki oli selvää, ilmoitin exälleni, että se on nyt tässä, minä lähden.

olen näitä erotarinoita kuullut paljon ja aina tuntuu yhdistävän se että mies etsii nopeasti toisen naisen tai mahdollisesti on jo etsinyt sen toisen ennenkuin uskaltaa jättää silloisen puolisonsa. Siirrytään heti uuteen suhteeseen, tehdään lapsia jne. En tiedä missä vaiheessa ehtivät surra eroa vai ovatko prosessoineet kaiken jo edellisen suhteen aikana. Onko sellainen prosessoiminen suhteen aikana edes mahdollista, en tiedä. Kyllä yksinolo tekisi hyvää pitkän suhteen jälkeen, mutta ehkä se on myös liian pelottavaa miehille. Naiset tarvitsevat sen suruajan senkin takia, että ovat enemmän tunneihmisiä kuin miehet.

Kyllä, ehkä useammin menee noin, mutta varoisin kyllä yleistämästä, jos mietitään yksilöitä.

Ehkä ap:nkin mies sisällään miettii asioita, mutta ei halua niitä julistaa tutuille ja muille kyselijöille. Mieheillä monesti se miettiminen tehdään yksin ja sitten asiat pulahtaa valmiina . Naine prosessoi enemmän puhumalla ja jakamalla ajatuksia. (kyllä, yleistän tässä itsekin)

jo liittonne aikana, hän on sitten asiat käsiteltyään alkanut tehdä eroa ihan oikeasti. Tyypillinen mies tässä suhteessa. Siksi saattaa vaikuttaa siltä että mies toipuu nopeammin, vaikka hän on vain alkanut käsittelemään asioita sinua aikaisemmin.

voiskohan kyse olla myös siitä, että mies ei enää rakastanut. On helpompi erota kun ei ole varsinaisia rakkauden tunteita enää. sinulle puolestaan asia tuli puskasta joten sydäntä särkee enemmän kun menettää sen jota rakastaa ja kaiken sen yhdessä rakennetun sen lisäksi.



mä olen itse myös tullut puolisoni jättämäksi ja lähti siis suoraan toisen naisen matkaan. Uskon, että prosessi oli paljon paljon kipeämpi minulle sen vuoksi, että minä todella rakastin häntä...



jälkikäteen sanottuna ja ajateltuna kuitenkin, minä olin se joka myöhemmin oli onnellinen että pääsi huonosta parisuhteesta eroon ...ja mies itki perään, että tulikin hyvästä vaimosta otettua eri.

Useni sanotaan, että ero pitää käsitellä kunnolla ennen seuraavaa yms. Mutta miten? Kun ei sureta yhtään. Tuntuu ihan järjettömältä pitää joku pakollinen suru-selibaattitms-aika, jos ei tunnu miltään. Meitä nyt vaan on niin moneen junaa. Jos suhde ei tuntunut enää miltään ei se eron jälkeenkään miltään tunnu. Silloin eroratkaisu on vaan harvinaisen oikea ratkaisu. Molempien kannalta.

niin että uusi on jo katsottuna. Nainen yleensä hoitaa edellisen suhteen päätökseen ennenkun aloittaa uuden, mies taas yleensä aloittaa sen uuden suhteen jo edellisen aikana.



Ja ap hyvä esimerkki siitä, että ei kannata alkaa seurustelemaan noin nuorena. Tai seurustelussa sinänsä ei mitään pahaa, mutta kannattaa vaikka väkisin ottaa se itsenäistyminen YKSIN ennen kun muuttaa yhteen asumaan jne. On tietenkin vaikea olla yksin jos sitä ei ole koskaan aiemmin kokenut. Ja se että osaa olla yksin ja pärjää on yksin tärkeimmistä asioista mitä ihmisen tulee oppia. Jos sen oikean löytää teininä, niin kannattaisi lähteä vaikka vaht-oppilaaksi tai aupairiksi vuodeksi, niinn oppii olemaan yksin vaikka seurustelee (ja suhde kyllä kestää erossa olemisen jos kyse on aidosta rakkaudesta).

...itse kerrot, että eronne lähti täysin miehen aloitteeesta ja sinun mielestä kaikki oli hyvin. Minusta tuo kertoo selkeästi siitä, että miehelle oli joku viritys jo tuolloin menossa ja jos ei ollut, niin ainakin oli sitten miettinyt eronne aika lailla valmiiksi. Tuskin eropäätös nyt yks kaks yllättäen kenenkään päähän juolahtaa.



Tämä minusta selittää helposti sen, että miksi te olette täysin eri tilanteissa. Sinua "lyötiin puulla päähän", ja mies olikin tuon asian jo kohtuu pitkälle prosessoinut. Ja todnäk kuvioissa oli jo toinen nainen ja askelmerkit selvät eteenpäin.



Minusta teidän tapauksesta on turha tehdä mitään sukupuolikysymystä - teidän roolit ovat toisin päin sitten jossain toisessa suhteessa ja se onkin nainen joka eron pistää alulle.



Hienoa, että olette lasten takia väleissä.

Jos sen oikean löytää teininä, niin kannattaisi lähteä vaikka vaht-oppilaaksi tai aupairiksi vuodeksi, niinn oppii olemaan yksin vaikka seurustelee (ja suhde kyllä kestää erossa olemisen jos kyse on aidosta rakkaudesta).

Vaihto-oppilas

Au pair

Useni sanotaan, että ero pitää käsitellä kunnolla ennen seuraavaa yms. Mutta miten? Kun ei sureta yhtään. Tuntuu ihan järjettömältä pitää joku pakollinen suru-selibaattitms-aika, jos ei tunnu miltään. Meitä nyt vaan on niin moneen junaa. Jos suhde ei tuntunut enää miltään ei se eron jälkeenkään miltään tunnu. Silloin eroratkaisu on vaan harvinaisen oikea ratkaisu. Molempien kannalta.

ole kyse SUREMISESTA, mutta suhteen asiat kannattaa kyllä käsitellä läpi. Ihminen työstää suhteissaan mm. lapsuutensa kokemuksia (eli tämä selittää esim. sen miksi alkoholistiperheestä tuleva helposti hommaa riippuvuuksista kärsivän puolison). Jos tämä työstö jää tekemättä suhteessa ja suhteen asiat käsittelemättä sen jälkeen, siirtyvät ongelmat uuteen suhteeseen. Niistä ei koskaan pääse jos niitä ei käsittele. Sitten ihmetellään, että "miksi mulle aina käy näin".

Vaatiihan tällainen käsittely tietysti vastuunottoa ja tiedostamista, se puuttuu monilta eroavilta.

etenkin jos on sen eron alullepanija. Mulla ei ollut eron jälkeen mitää surutyötä tehtävänä, kun sitä oli työstänyt jo monta vuotta liiton aikana. Ero laittoi vain pisteen koko touhulle.

eräs mies itki ja veti kauhean draaman siitä kun vaimo kuoli pari kuukautta sitten. Voi sitä voimahalia ja empatiaa ja sääliä ja nyyhkettä. Nyt on juuri hautajaiset vietetty kun mies laittoi palstalle ilmoituksen, että haluaisi löytää uuden tyttöystävän jo itselleen. Lapsia on 2 ja vaimon kuolemasta 2 kuukautta ja uutta sänkykaveria ollaan vailla.



Eipä kauaa surettanut.

Sanotaan, että jollei eroa käsittele perinpohjin, niin sitten kun eron jälkeinen suhde kaatuu, niin erosurut kaatuvat niskaan kahta kauheammin.



Miehille taitaa olla tyypillistä yrittää kieltää tunteet. Se, että ne kieltää ja lakaisee maton alle ei tarkoita, että ne häviäisivät. Ne vain varstoituvat johonkin sydän- ja verisuonitaudeiksi tai poistavat yöunet tai jotain.



Sitähän me emme siis tiedä, näytteleekö mies normaalia ja potee yksinään tuskaansa, vai pakeneeko hän tuskaansa harrastuksiin ja uusiin suhteisiin vai kieltääkö hän kaiken kokonaan.

Kuinka kauan sun mielestä pitää jauhaa/surra jotain mistä on alunperinkin lähtenyt vapaaehtoisesti?? Puoltoista vuotta ja sä ihmettelet miten mies voi jatkaa elämäänsä.Mä oon nainen enkä roikkus noin kauaa miettimässä mitään.Täytyyhän sun myös ymmärtää et ihmisillä on erilaiset tavat hoitaa asioita päänsä sisällä.

on vähemmän empatiakykyä kuin naisilla. Jos mies itse on eroa halunnut, niin varmaan siinä erossa on mukana helpotusta, eikä vain surua niin kuin sinulla. Voihan sitä silti joskus myöhemmin kaduttaa.

miehet ovat noissa toipumisasioissa ihan eri kaliiberia kuin naiset. Niin se vain on. Tai tietenkään kukaan (jos ei sitten joku mies) voi sanoa, mitä miehen päässä OIKEASTI liikkuu, mutta oma havaintoni on: mies toipuu erosta hyvinkin nopeasti.



Toipumista luultavasti auttaa uusi suhde, koska mieshän tukeutuu vaikeuksissaan paljolti naiseen, ei esimerkiksi kavereihinsa tai sukulaisiinsa (poikkeuksiakin toki on, mutta kuka on kuullut miehestä joka oikeasti itkee äijäporukassa kaatunutta suhdettaan...).



Uskon, että eronneen miehen on hyvin helppo löytää pian lohduttaja itselleen, koska äidin vaistot heräävät naisessa kun mies tilittää pahaa oloaan - ja ehkä tässä on se syy, jonka vuoksi mies myös toipuu erosta naista nopeammin.



Erosta toipuva nainen kun ei herätä isänvaistoja miehissä, eikä ehkä eronnut nainen kaipaakaan uutta miestä tuekseen vaan ennemmin nainen hakee keskusteluseuraa ystävistään (tässäkin toki poikkeus vahvistaa säännön).



terkuin "viidettä vuotta yksin, ex-mies on uusissa naimissa jo kolmatta vuotta..."

Meillä oli pitkä seurustelu ja liitto takana (melkein 20v.) ja oltiin siis yhdessä teineistä asti. Nyt 1.5v erosta (joka lähti miehen aloitteesta, oli "kyllästynyt" elämään kanssani). Mies alkoi ilmeisesti aika pian eron jälkeen, ellei jo yhdessäolomme aikana, tapailla uutta naista. Tämä tuli minulle selville lastemme kautta nyt vasti ihan juuri, kun tuota seurustelua on heillä ollut ainakin yli vuoden. Mies sanoi heti erottuamme, että ottaa tosi koville ja miettii paljon oliko oikea ratkaisu vai ei jne... No, nykyään ollaan ihan ok kaverit ja lasten takia paljon tekemisissä käytännön asioissa. Mies on koko ajan ollut ihan entisensä, ei merkkejä siitä, että oikeasti "toipuisi" erosta, vaan antaa ulkopuolisillekin ymmärtää, että kaikki on hyvin ja asiat kunnossa. Itse olen myös nauttinut tästä omasta rauhasta ja huomannut nyt niitä asioita, jotka liitossamme olivat huonosti jne. Mutta, silti lähes päivittäin tulee edelleen niitä tunteita, että olen ihan luuseri epäonnistuja elämässäni. En onnistunut parisuhteessa, vaan siinä kävi niinkuin kävi. Harmittaa hirveästi lastenkin puolesta, että saivat tällaiset vanhemmat jne. Heille toki olen samalla lailla reipas äiti kuin ennenkin ja he ovat suhtautuneet uskomattoman hyvin tähän muutokseen. Mutta miksi miehelle tämä ei tunnut ottavan yhtä koville, vaan hän tuntuu olevan elämän syrjässä kiinni hyvinkin äkkiä täysillä. En olisi itse osannut kuvitellakaan jaksavani rakentaa jotakin uutta ihmissuhdetta näin, kun entinenkin vaatii vielä käsittelyä. Mitä luulette, voiko mies olla sujut eromme kanssa, vai tuleeko sen käsittely vielä jossain vaiheessa hänellekin eteen??

Ehkä mies ei ajattele että on epäonnistunut, ehkä hänellä on erilainen arvomailma eikä hän ajattele että koko elämä on epäonnistunut kun yhden elämänalueen suhde päättyy.

kokemus on se ettei miehet pääse erosta yli helposti, jos ikinä.

Se tosin näyttää pitävän paikkansa, että uus nainen etitään äkkiä, ei se silti tarkota että erosta on selvinny niin helposti kun miltä näyttää, ei kai useimmat miehet vaan osaa olla yksin ja sitten käytetään sellasia siirtymävaiheita, kunnes sitten rakastutaan johonki ihan oikeesti.



Tosin paljon varmaan vaikuttaa se kumpi on eroa halunnut, se eroajahan on eroa käsitellyt jo ennen kun se käytännössä tapahtuu.

olen näitä erotarinoita kuullut paljon ja aina tuntuu yhdistävän se että mies etsii nopeasti toisen naisen tai mahdollisesti on jo etsinyt sen toisen ennenkuin uskaltaa jättää silloisen puolisonsa. Siirrytään heti uuteen suhteeseen, tehdään lapsia jne. En tiedä missä vaiheessa ehtivät surra eroa vai ovatko prosessoineet kaiken jo edellisen suhteen aikana. Onko sellainen prosessoiminen suhteen aikana edes mahdollista, en tiedä. Kyllä yksinolo tekisi hyvää pitkän suhteen jälkeen, mutta ehkä se on myös liian pelottavaa miehille. Naiset tarvitsevat sen suruajan senkin takia, että ovat enemmän tunneihmisiä kuin miehet.

ihmettelen teitä paria kommentoijaa, jotka kummastelette omaa suhtautumistani eroon.

Olin 15v kun tapasin ex-mieheni. Elin murrosiästä asti hänen kanssaan, muutimme lapsuuden kodeistamme yhteen, opiskelimme yhdessä, etsimme töitä yhdessä, kävimme töissä, saimme yhdessä lapsemme ja elimme perhe-elämää. Tätä aikaa kesti reilusti yli puolet tähän astisista elämistämme.

Kirjaimellisesti kasvoimme yhdessä ja jollain lailla yhteen. Arvomaailmamme on hyvin samanlainen, sitä mies korosti vielä erotessammekin. Siitä siis ei ole kyse.

TUohon uskon, että hän on hiljaa mielessään jo yhdessä ollessamme valmistautunut eroon ja tehnyt ns. surutyötä jo silloin. Erotessamme oli valmiimpi kuin minä, jolle tuo ajatus tuli ihan "puskista". Kaikki piti olla niin hyvin kuin vain voi. Normaalia lapsiperheen arkea, niinkuin muillakin. Ei riitelyä, ei mitään sellaista.

Että ihmettelen, jos joku siitä selviäisi tämän nopeammin, ihan oikeasti.

Enkä ole ollut mitenkään masentunut tai alamaissa, mutta silti olen kovasti surrut ja joutunut sopeutumaan moniin asioihin, kuten muuttanut pois yhdessä rakentamastamme kodista, joka oli tehty nimenomaan meidän perheelle.

No, onneksi lapset saavat asua siellä vielä puolet ajasta isän kanssa.

Nyt ollaan jo ehdottomasti voiton puolella, mutten voi sanoa eron olevan täysin käsitelty vieläkään omalta osaltani.



Ap