Jos olet lapseton, katsotko harmissasi lapsiperheiden elämää?

KOVIA närkästelemään ja arvostelemaan vaikka ei hajuakaan mistä kyse.Tämä ei nyt koska kaikkia lapsettomia niitä jotka on lasten kaa ammatin puolesta tekemisissä.

kauhistuneena. Lapsi totuttaa vähitellen kaikkeen epämukavaan ja rasittavaan, en esim. saa enää kalvavaa päänsärkyä metelistä ja riehakkaasta menosta.

katson vielä säälien, ja ajattelen, että sentään jossain asiassa mulla menee paremmin kuin muilla. Ehkä joskus tulee vauvakuume ja ajattelen eri tavalla. Ja vastauksena kysymykseen mitä teen tällä palstalla, en itsekään tiedä. Täällä on joskus mielenkiintoisia ihmissuhdekeskusteluja.

Ainoa asia mikä äideissä harmittaa on se, että raskaaksi tulon jälkeen ja hamaan tulevaisuuten asti kaikki puheenaiheet pyörivät ensin raskaudessa ja sitten lapsessa. Ei vain kiinnosta, että millaista kakkaa teitlät tänään tuli....

olin 36v kun lapsi syntyi.paras asia elamassani, mutta edelleen ymmarran ihmisia jotka eivat halua lapsia, niin paljon muutuu..

koska se on niin maailmanmullistava asia kun lapsi tulee. mun mies kielsi minua puhumasta vauva juttuja kun vauva syntyi... ei aiteja voi kieltaa puhumasta vauvoistaan.. koko elama on uutta ja ihmeellista ja aivan erilaista.. ei sita lapseton ymmarra. en minkaan ymmartanyt.

Silloin kun en kaivannut omia lapsia en kiinnittänyt juurikaan huomiota lapsiperheiden elämään. Lapsettomuus vuosina tunsin todellakin jääväni paljosta paitsi. Nyt yhden lapsen äitinä kiinnitän huomiota muiden äidin jaksamiseen ym. seikkoihin.

Koska 99,9% todennäköisyydellä en halua koskaan saada lapsia.

Toisaalta olisi ihanaa elää kiiltokuvamaista arkea, johon kuuluu ihanasti kikattava tai suloisesti uinuva söpö vauva, kauniisti sisustettu aurinkoinen lastenhuone täynnä pehmoleluja. Katossa pyörii värikäs mobile ja ohuet verhot liehuvat kevättuulessa...



Lisätään tuohon edelliseen erilaiset kaameat eritteet, hirmuinen meteli ja tahtojen taistelu, niin tilanne onkin jo toinen.



Puhumattakaan niistä kerroista, kun ostarin tuulipukuperhe vyöryy eteenpäin maitoa-makkaraa-ranskanleipää-kaljaa -kärryjensä kanssa. Edellä vaappuu somasti finnien peittämä, tatuoitu ja kulahtanut blondi - äitikulta ja/tai isi nro kolme (tänä vuonna) ja perässä lyllertää lauma rähinöiviä räkänokkia. Koko sakin hygienia falskaa pahasti ja sanaa v-u kuulee enemmän kuin rautatieasemalla perjantai-iltana.



Ei kiitos.

harmissani siitä, että jotkut vanhemmat antaa lasten hyppiä silmille, en jaksais enkä kestä lapsia, jotka haluavat jatkuvaa huomiota, ettei muut saa jutella keskenään. Tiedetään se on sitä lasten ehdoilla elämistä.



Ei kiitos.

päinvastoin

Ja vedän vällyjä korville, käännän kylkeä ja jatkan makoisia aamu-uniani.



Ystäväni elävät elämänsä ruuhkavuosia pikkulasten kanssa. On jatkuvaa korvatulehduskierrettä, räkätautia, oksennustautia, koliikkia, isoja asuntolainoja ja tiukille vedettyä taloutta, tarkat aikataulut oli arki tai loma, huonosti nukuttuja öitä, känää parisuhteessa ja pohjatonta väsymystä.



Minulla on hyvä tasa-arvoinen parisuhde, mielenkiintoinen työ, pitkät katkeamattomat yöunet, extempore ravintolaillat, rentouttavat lomamatkat, paljon omaa aikaa käydä lenkillä ja jumpassa, lukea kirjoja, kirjoittaa juttuja, ottaa rennosti ja nauttia kodin hiljaisuudesta.



Ja tämä on minun tietoinen valintani.

olisin iki onnellinen jos saman jonain päivänä saisin kokea.

harmissani niiden kohdalla, jotka ovat perheinensä oikeasti onnellisia ja parisuhdekin voi hyvin. Helpottunut niiden kohdalla, jotka ovat yksinhuoltajia tai muuten vain ei-ydinperheitä. Itsekin olen osa uusperhekuvioita, ei mitään herkkua. Tosin ovatpa nuo naperot saaneet minut haluamaan omiakin lapsia...

pidän lapsista ja varsinkin kun käy kylässä tuttujen lasten luona, saa heistä aina energiaa. On mukavaa välillä kyläillä lapsellisten luona, kun heillä on niin erilaiset kuviot kuin itsellä.

Enkä ole vielä niin vanha, ettenkö voisi saada omia lapsia jos elämäntilanteeseen se sopii.

Eli noihin kysymyksiin molempiin ei-vastaukset.

t: n30+

ja olen huomannut, etten jaksaisi pieniä lapsia tai vauvoja nykyään enää yhtään. Huomaan ärsyyntyväni esimerkiksi kaupassa kirkuviin ja kiukutteleviin lapsiin. Vauvat ovat kivoja, jos katson niitä kiikarilla riittävän välimatkan päästä. Olen niin iloinen siitä, että omani ovat jo isoja murkkuikäisiä!

Ja vedän vällyjä korville, käännän kylkeä ja jatkan makoisia aamu-uniani.

Ystäväni elävät elämänsä ruuhkavuosia pikkulasten kanssa. On jatkuvaa korvatulehduskierrettä, räkätautia, oksennustautia, koliikkia, isoja asuntolainoja ja tiukille vedettyä taloutta, tarkat aikataulut oli arki tai loma, huonosti nukuttuja öitä, känää parisuhteessa ja pohjatonta väsymystä.

Minulla on hyvä tasa-arvoinen parisuhde, mielenkiintoinen työ, pitkät katkeamattomat yöunet, extempore ravintolaillat, rentouttavat lomamatkat, paljon omaa aikaa käydä lenkillä ja jumpassa, lukea kirjoja, kirjoittaa juttuja, ottaa rennosti ja nauttia kodin hiljaisuudesta.

Ja tämä on minun tietoinen valintani.

Tuollaista kuin kuvasit. Meillä on 2 lasta, 6v. ja 11kk ikäset. Ja elämämme on hyvin pitkälti sellaista kuin kuvasit oman elämäsi olevan. Pois lukien extempore ravintolaillat, mutta niitä emme harrastaneet ennen lapsiakaan.

Itse olin vielä 27 vuotiaana sitä mieltä, että lapset on kamalia, ne pilaa parisuhteen, elämän, kropan, vie yöunet ja rahat, sekä mielenterveyden huudollaan ja mekkaloinnillaan. Puhumattakaan räästä, oksennuksesta ja paskavaipoista. Minua melkeinpä ällötti jos joku tunki kersansa mun syliin, vihjaillen muka tietäväisenä että "saat sinäkin vauvakuumeen".

No tapasin miehen jolla oli pikkuinen 2v. poika, lopputulos on se että olemme naimisissa, meillä on nyt yhteinenkin lapsi ja kuitenkin elämämme on edelleen sinun elämäsi kaltaista.

Ja ei en nyt yritä tässä sanoa että kaikkien pitäisi tehdä lapsia, vaan kerroin vain että myös lasten kanssa elämä voi olla helppoa ja ihanaa.

En ehkä itsekään olisi koskaan tehnyt lasta, jos en olisi alkanut suhteeseen jossa miehellä oli jo lapsi ja erittäin kiltti ja hyväkäytöksinen sellainen, vaan olisin nauttinut muunlaisesta elämästä. Tosin silloin en olisi ikinä kokenut niin suurta ja uskomatonta rakkautta kuin nyt tunnen pientä tytärtäni kohtaan.

Täällä toinen kyljenkääntäjä. Työ, miesystävä, vapaa-aika, lukeminen, liikunta, elokuvat, rauhalliset koti-illat viinin ja keskustelun merkeissä....täydellistä.

Joo kuitenkaan kaikkien lapsiperheiden elämä ei ole Tuollaista kuin kuvasit. Meillä on 2 lasta, 6v. ja 11kk ikäset. Ja elämämme on hyvin pitkälti sellaista kuin kuvasit oman elämäsi olevan. Pois lukien extempore ravintolaillat, mutta niitä emme harrastaneet ennen lapsiakaan.

Itse olin vielä 27 vuotiaana sitä mieltä, että lapset on kamalia, ne pilaa parisuhteen, elämän, kropan, vie yöunet ja rahat, sekä mielenterveyden huudollaan ja mekkaloinnillaan. Puhumattakaan räästä, oksennuksesta ja paskavaipoista. Minua melkeinpä ällötti jos joku tunki kersansa mun syliin, vihjaillen muka tietäväisenä että "saat sinäkin vauvakuumeen".

No tapasin miehen jolla oli pikkuinen 2v. poika, lopputulos on se että olemme naimisissa, meillä on nyt yhteinenkin lapsi ja kuitenkin elämämme on edelleen sinun elämäsi kaltaista.

Ja ei en nyt yritä tässä sanoa että kaikkien pitäisi tehdä lapsia, vaan kerroin vain että myös lasten kanssa elämä voi olla helppoa ja ihanaa.

En ehkä itsekään olisi koskaan tehnyt lasta, jos en olisi alkanut suhteeseen jossa miehellä oli jo lapsi ja erittäin kiltti ja hyväkäytöksinen sellainen, vaan olisin nauttinut muunlaisesta elämästä. Tosin silloin en olisi ikinä kokenut niin suurta ja uskomatonta rakkautta kuin nyt tunnen pientä tytärtäni kohtaan.

Arvioisin, että noin kymmenellä prosentilla ystävistäni vauva- ja pikkulapsiaika on mennyt heidän omien sanojensa mukaan helposti ilman sairastelua, väsymystä ja rajoituksia aikatauluihin ja "omaan elämään". Ja heitä nähdessäni olen toki kovin iloinen, että ovat onnellisia. Se vaan tuntuu olevan melko harvinaista.

minua pelotti lapsiperheissä, kun koko ajan kuvittelin että lapsille tapahtuu jotain kamalaa. Lapset sis kiipeiilvät ja leikkivät ihan normaalsti, mutta olin tottumaton.

Lapsettomana ja nyt kolmen lapsen äitinä minua ärsyttää vanhemmat (useimmiten äidit), jotka saatuaan lapsia lakkaavat elämästä ja sulautuvat täysin lapsiin. Säälin lapsa jotka joutuvat olemaan vanhempiensa elämän korvike.

Tämä taitaa koskea useimmin niitä joilla on vain yksi lapsi.