Miehen kommentti eilen: kohta tulee kuonoon

Ei se oikeuta väkivaltaan, mutta on henkistä väkivaltaa. Miksi ette istu alas puhumaan asioista?

Eli meillä takana lapsen sairaus, joka nyt on hellittämässä mutta se kaiken muun (kolme pikkulasta) päälle vienyt totaalivoimat molemmista meistä, etenkin minusta joka olen valvonut vauvan kanssa samaan aikaan muiden huolien kanssa. Nyt pikkuhiljaa helpottamaan.

Siksi nalkutan, koska mies kaataa asioita minun päälleni jättämällä itse tekemättä. Ei osallistu sovitun mukaan lasten yöhoitoon (sairaan isomman, tai hyssyttele vauvaa), ei huolehdi lääkärivarauksista yms. ja minä teen umpiväsyneenä kaiken.

antaisin tuon kommentin mennä toisesta korvasta ulos. Ja yrittäisin ottaa jos jotenkin mahdollista, rennommin ja odottelisin sitä helpompaa aikaa.



En tiiä että kannattaako tossa tilanteessa puhua tai siis järkevästi keskustella, kun molemmat ovat noin sekaisin.

Siksi nalkutan, koska mies kaataa asioita minun päälleni jättämällä itse tekemättä. Ei osallistu sovitun mukaan lasten yöhoitoon (sairaan isomman, tai hyssyttele vauvaa), ei huolehdi lääkärivarauksista yms. ja minä teen umpiväsyneenä kaiken.

Jos joku urputtaisi minulle jatkuvasti samasta asiasta, menettäisin hermoni lopulta minäkin.

Toisen vahättely ja hänen mielipiteittensä huomioonottamattomuus ON VÄKIVALTAA.



Eli katsot oikeudeksesi käyttää väkivaltaa, mutta sinuun sitä ei saa käyttää.



Jos itse elät kuin 60 luvun vaimo. On kohtuutonta olettaa että miehesi elää 2000 luvun vaatimusten mukaan.

jätä mies rauhaan kun se kerran sitä haluaa.

mieheni sanoisi noin, en ottaisi sitä kuitenkaan vakavasti, sillä lopen väsyneenä ja stressaantuneena saatan itsekin sanoa jotain vain kunnolla loukatakseni. Eikä miehessäni ole mitään väkivaltaisia piirteitä ollut koskaan, joten antaisin lauseen mennä ohi.

jos toistaa asian monta kertaa? Pitääkö siis jättää sanomatta, jos on jo kerran sanonut, ettei vaan nalkuta? Ja antaa sitten vaan olla, jos ei toinen sitten vain viitsi/jaksa/muista/tajua asioita? Ja ap; nyt kipinkapin ulkopuolista apua, tilanne on mielestäni umpikuja eikä omin auin aukene. Ehkä sairaalan/terv.keskus, paikka jossa lapsenne on/on ollut hoidossa olisi paikka, johon otatte yhteyttä. Osaavat varmasti neuvoa eteenpäin.

Sano miehelle, että olet pahoillasi ja järkyttynyt, mutta yrität unohtaa tuon kommentin. Kysy, mitä mieltä mies on nyt.

Nalkuttaminen ei oikeuta uhkaamaan väkivallalla. Ottaisin kommentin vakavasti siinä mielessä, että jos se alkaa toistua, alkaisin harkita eroa, ennen kuin jotain oikeasti tapahtuu.



Laittaisin tilanteessanne paperille niitä töitä, joita kotona ja lasten kanssa tarvitsee tehdä, ja miten ne voisivat jakautua,jotta taakka olisi tasaisempi. Jakoa pitäisi katsoa listauksen jälkeen miehen kanssa yhdessä. Laitat listaan kaikki työt, myös yövalvomisen ja sen jakautumisen.



Yksi keino on myös se, että alat jättää itsekin asioita tekemättä ts. et pese miehen pyykkejä, käyt lasten kanssa ulkona syömässä tai ostat valmista ruokaa lapsille ja itsellesi kotiin, siivoat vain aivan pakolliset (viet roskat, peset vessanpöntöt jne.).

vastaavaan ja kävisitten vähän juttelemassa parisuhteenne tilasta. Ennenkuin lähtee maistraattiin paperit tai ilmestyy toinen nainen. Teillä on ollut kova vuosi, ja teillä on keskinäinen kommunikaatio ihan hukassa.

jos toistaa asian monta kertaa? Pitääkö siis jättää sanomatta, jos on jo kerran sanonut, ettei vaan nalkuta? Ja antaa sitten vaan olla, jos ei toinen sitten vain viitsi/jaksa/muista/tajua asioita? Ja ap; nyt kipinkapin ulkopuolista apua, tilanne on mielestäni umpikuja eikä omin auin aukene. Ehkä sairaalan/terv.keskus, paikka jossa lapsenne on/on ollut hoidossa olisi paikka, johon otatte yhteyttä. Osaavat varmasti neuvoa eteenpäin.

Ap:n parisuhde on ajautunut tilanteeseen, jossa kaksi väsynyttä taistelee toisiaan vastaan sen sijaan että he olisivat samalla puolella. Ap toistaa kuin papukaija samoja asioita (omasta mielestään ihan perustellusti) ja mies ohittaa naisen sanomiset uudestaan ja uudestaan, koska tietää, että pelkkä papatus ei johda mihinkään.

Siksi pitäisi yhdessä istua alas katsomaan, mikä se tilanne oikeasti on. Ehkä mies on väsynyt siihen, että vaimo kieputtaa hänet vaatimusten verkkoon, mutta ei suostu näkemään sitä, että nimenomaan se nalkutus saa miehen käyttäytymään huonosti.

Lapsetkaan eivät tottele nalkuttavaa vanhempaa, miksi mies olisi yksi lapsista, jollaisena vaimo häntä kohtelee?

Välillä keskustelemme rakentavasti (vaikkakaan mies ei huippukeskustelija olekaan..) ja rauhallisesti, mutta sitten taas väsyneenä ja stressaantuneena asiat menevät tuohon tuttuun rataan: minä nalkutan ja mies suuttuu. En vaan kestä sitä, että olemme sopineet jonkin tietyn jutun (vaikka että mies hoitaa yöllä osuutensa) ja sitten mies kuorsaakin ja tokaisee yöllä kiukkuisena että ei jaksa, ja aamulla on välinpitämätön miksi rikkoi sopimuksemme. Sitten se rata lähtee, minä nalkutan ja mies lopulta suuttuu ja sanoo törkeästi.

ITse asiassa, juurikin sanoin miehelle että tuntuu kuin hän olisi yksi lapsi lisää minulle. Tilanne oli se, että olimme sopineet kumpi hoitaa minkäkin lapseen liittyvän asian niin mies ei hoitanut niitä eikä sen sijaan osannut huolehtia itseään ajoissa paikalle lapsen lääkärineuvotteluun! Silloin raivostuin, että minä hoidan sekä lapsen että muistuttelen häntä!

On totta että nalkuttamalla asiat ei parane ja mieskin on sanonut mulle, että tolla tyylillä et saa asioita ainakaan paremmaksi. Mutta vaikka puhun miten rauhallisesti ja kyselen miehen mielipiteitä, asiat ei parane sitenkään.

antaisin tuon kommentin mennä toisesta korvasta ulos. Ja yrittäisin ottaa jos jotenkin mahdollista, rennommin ja odottelisin sitä helpompaa aikaa.

En tiiä että kannattaako tossa tilanteessa puhua tai siis järkevästi keskustella, kun molemmat ovat noin sekaisin.

Tuo oli niin tilanteesta nousevaa, raskaassa vaiheessa olevien ihmisten puhetta, että antaisin olla. Eri asia, jos mies olisi lyönyt - tai sinä nalkuttamiseen sijaan hakannut häntä.

Voit muuttaa vain omia käyttäytymiskaavojasi, eli jos mitenkään jaksat olla nalkuttamatta, niin älä nalkuta. Laske vaikka kymmeneen ennenkuin aloitat. Se ei tarkoita alistumista miehelle tms, vaan vakavaa yritystä rauhoittaa tilanne. Ettehän te ole missään sodassa tai kilpailussa, jossa on voittajia ja häviäjiä, vaan perheessä.

Perheneuvolaa suosittelen minäkin. Keskusteluyhteys on teiltä nyt täysin hukassa ja vaikka perhetilanne (sairaudet yms) helpottuisikin ei suhteellanne ole mitään toivoa ilman radikaalia asiaan puuttumista. Väkivallalla uhkailu on vakava asia enkä minä ainakaan sitä pystyisi noinvain unohtamaan (vaikka tilanne siitä tekisin tietyllä tapaa ymmärrettävän). Myös se että olet jäänyt "yksin" todella vaikeassa tilanteessa nakertaa varmasti suhdetta ja ajanmyötä tappaa sen.



Minusta on todella outoa kuinka täällä monet keskustelijat syyttävät sinua kaikesta koska nalkutit. Mitä sitten pitäisi tehdä jos toinen ei hoida sovittuja asioita kun siitä ei kerran saa huomauttaa? Onko ainoat vaihtoehdot oikeasti tehdä kaikki itse tai heittää mies pihalle?

Jotenkin tuntuu ettei ole voimia lähteä perheneuvoloita vielä tähän varailemaan, aina jo jossain lääkärissä juostaan eikä jaksaisi enää mitään.. Huokaus, kyllä mä olen väsynyt. Tiedän että käyttäydyn huonosti, ei voimia muuttaa omia tapoja jos en itse saa helpotusta ja joskus nukkua.

Yhden lapsen (ja miehenkin) sairastelua useampi vuosi yms. Olen menettänyt urani näinä vuosina ja jäänyt hoitamaan lapsia ja huolehtinut asioista. Olen takuuvarmasti nalkuttanut todella paljon, mutta ei mun mies ole silti tuollaista sanonut. Silti me ollaan tajuttu että aika suossa ollaan parisuhteen kanssa jota nyt yritämme rakentaa takaisin kun sairaudet vähän helpottaa. Olemme yhteistuumin alkaneet käydä parisuhdeterapeutilla, suosittelen lämpimästi samaa teillekin. Lisäksi on monia vertaistukiryhmiä joista saattaa saada apua teidänkin sairauden piirissä.

valitettavasti töissä tehdään töitä ja kotona voidaan varailla lekuri- yms aikoja.

vai oletteko molemmat kotona?