Lue keskustelun säännöt.
Ensimmäisen lapsen hankinta
15.03.2025 |
Olen 31 vuotias, hyvässä parisuhteessa neljättä vuotta, ja olemme alkaneet yhteisiä lapsia miettimään. Miehellä on entisestä liitosta kolme kouluikäistä jotka asuvat vuoroviikoin meillä. Pidän lapsista ja tulen hyvin toimeen miehen lasten kanssa, pidän heitä ihan täysinäisinä perheenjäseninä vaikka vuoroviikoin vain ovatkin.
Ongelmana on nyt kuitenkin "taloudelliset asiat", käytännössä tulisi muuttaa isompaan taloon jos lapsia tulee lisää, nytkin kaksospojat jakavat huoneen, ja tiedän että viimeistään teini-iässä alkaa kärhämät ja oman huoneen tarve. Tämänkin talon velka on vielä maksamatta..!
Työni on myös melko raskasta maatalouslomittajana, ja pelottaa kaikki päivittäiset riskit mitkä raskaana sitten kohtaisin päivittäin, ja raskauden keskeytymisen pelosta ajattelen että joutuisin jättäytymään työelämästä pois jo alkuraskaudessa. (Riskejä esim tartuntataudeista mm. listeria, crypto, sitten poikivien lehmien tuottamat oksitosiinihormonit, töytäisyt ym sattuu ja tapahtuu) Mies on sitä mieltä että voisi elättää perheen vaikka koko raskausajan, mutta säästellen täytyisi elää, ja lapsi se vasta kaikkine hankintoineen sitten viekin rahaa.
Mietinkö ja pelkäänkö ihan liikaa? Onhan sitä ennenkin maatalon emännät tyyliin aamulypsyn jälkeen lähteneet synnyttämään ja ehtineet iltalypsylle takaisin, lapsen saanti on niin normaali asia elämää. Kenen edes kannattaa hankkia lapsia tällaiseen maailmaan? Onko se itsekästä? Vai pilaanko vain oman tulevaisuuteni kun nyt jahkailen "oman" lapsen tekemisen kanssa, ja myöhemmin onkin liian myöhäistä. Onko tämän päivän keskituloiset liian köyhiä tekemään lapsia? Kaikki on niin todella kallista.
Haluaisin kuulla teitä, jotka syystä tai toisesta olette olleet epävarmoja lapsen teosta, mutta teitte sen kuitenkin. Miten perustelitte/ylipuhuitte itsenne, ja onko se ollut kaiken arvoista?
Kommentit (18)
Huoneita voi jakaa kahtia esim. hyllyillä.
Uusi ihminen on paljon arvokkaampi ja isompi asia kuin mikään tavara.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieno kun mietit. Jonkin verran pitää vain luottaa. Olet varmasti hyvä äiti, maatalouslomittaja ei persoonana ole sellainen jolta menee sormi suuhun missään! Tai ainakin umpikaupunkilaisena näin voisin kuvitella.
Voisitko miettiä että missä ei itse tarvitsisi tai olisi parempi olla ns. puristamatta mailaa liikaa? sopeudut, ymmärrät, joustat, varaudut.. kuka muu voisi hoitaa osan tästä, minkä voisi ajatella olla vähemmän tärkeää ns muutaman vuoden.
Tsemppiä!
Jos jäät odottamaan sitä aikaa kun kaikki on hyvin ja rahatkin riittää, jää lapset saamatta iän vuoksi. Kyllä sitä tuli jätettyä omat hankinnat väliin, kun piti jotain lapselle hankkia, mutta ei ole jäänyt harmittamaan. Lapsi on rakkain maailmassa ja nyt ylpeänä seuraan hänen edesottamuksia nuorena aikuisena. Suomessa on vielä tuetkin. Omassa kotimassani pitää selvitä omillaan tai hyväntekeväisyyden varassa.
Mikään ei ole elämässä niin tärkeää kuin oma lapsi. Ei kannata odottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa miettiä asiaa myös siltä kantilta, että pian kaikki tuttavasi ja ystäväsi saa lapsia jos eivät jo saaneet. Sinä ainoana miettisit sitten 10v kuluttua että miks mun piti olla se ainoa joka miettii asiaa maapallon kannalta ja kaikki muut viettää perhe-elämää lastensa kanssa.
Lapset kuuluu elämään, ne kehittää ihmistä ja tuo sellaisen uuden maailman ettei sellaista osannut edes kuvitella. Oma, kaikista rakkain tytär tai poika.
Ikinä ei ole sitä täydellisen sopivaa hetkeä hankkia lasta. Aina voisi jotain olla vielä vähän paremmin. Tyly fakta on kuitenkin se, että lisääntymisikää ei ole loputtomiin ja jos aikoo lasta yrittää, se pitää tehdä riskeistä huolimatta. Lapsiahan ei hankita, vaan saadaan JOS saadaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mene kauaakaan kun ne kouluikäiset ovat täysi-ikäisiä ja muuttamassa omilleen. Täysin turhaa jahkailua sinulta. Ihmiset ovat mahtuneet savupirtteihin 10 henkisenä perheenä, joten jos tarvitsee jakaa huone vain yhden kanssa, se on jo luksusta.
Luuletko ap oikeasti, että kaikissa perheissä on lapsilla omat huoneet? Mietipä vähän esimerkiksi lestadiolaisperheitä, joissa on 10-15 lasta. Itse kasvoin 6-lapsisessa perheessä ja jaoin huoneen siskoni kanssa kunnes muutin omilleni 18-vuotiaana. Ei se aina herkkua ollut, mutta opetti paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sain ensimmäisen ja aioan lapseni ollessani 22-vuotias opiskelija. Mieheni valmistui vuosi lapsen syntymän jälkeen. Puoli vuotta siitä, sairastuin vakavasti ja kohtuni poistettiin. Elämässä ei koskaan voi tietää, mitä tulee tapahtumaan. Olen joka päivä kiitollinen siitä, että uskalsimme toimia, vaikka puoli sukua huusi paniikissa, että älkää nyt lasta tehkö kun ei ole työpaikkaa ja omaa asunto ja nuoriakin olette vielä jne. jne. Ilman uskallusta, meillä ei olisi tuota maailman rakkainta olentoa, joka on nyt 10-vuotias.
Mietit kyllä liikaa. Ihan jo työstäsi lähtien. Meillä oli maitotila kun saimme lapsemme eikä nyt tuollaisia tarvinnut miettiä kun normaalin hygienian ja varovaisuuden huomioi niin kuin töissä muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäisinä vuosinaan lapsi viihtyy parhaiten siellä missä vanhemmatkin. Meillä esikoinen on 3,5v ja nukkuu omassa sängyssään vanhempien makuuhuoneessa. Ei vielä ole mitään kiirettä omaan huoneeseen vaikka sellainen olisi, toimii lähinnä varastona kun ei lapsi siellä yksinään viihdy edes leikkimässä. Lähempänä kouluikää kaipaa varmaan omaa tilaa, teidän tapauksessa isommat voi siis ehtiä jo omilleen siinä vaiheessa.
Elämä itsessään on yksi valtava riski. Mutta jos ikinä ei uskalla mitään, ei myöskään saa mitään. Jos oikeasti haluat lapsen, ala yrittämään ja lopeta turha panikoiminen. Ensinnäkään: se lapsi ei välttämättä ihan hetkessä tule (jos tulee ollenkaan). Toisekseen: lapsia syntyy vaikka minkälaisiin olosuhteisiin. Teillä on lähinnä first world problemseja, ei yhtään todellista ongelmaa, joka estäisi lapsen tulon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasta ei hankita ensinnäkään. Se saadaan, jos saadaan. Tällä ajatuksella voitte yrittää lasta ja heittää huolet pärjäämisestä Jumalan käsiin. Kaiken ei tarvitse olla valmiina, eikä täydellistä. Lapset eivät katso, että "jahas, tällaisiin olosuhteisiin tupsahdin, tällaiseen elämäntilanteeseen". Vaatimattomistakin olosuhteista on tullut tervepäisiä aikuisia.
Olen 41-vuotias ja vapaaehtoisesti lapseton. Mitä olen ystäväpiirissäni tilanteita seurannut, eniten ihmisiä kaduttaa, että sitkuttelivat menemään eivätkä yrittäneet lasta nuorempana. Näin nelikymppisenä kun se lapsi ei enää tulekaan ihan niin helposti (ei toki kaikille nuorempanakaan) ja jos sattuu saamaan sen lapsosen, valvomiset jne. ottavat paljon kovemmalle kuin olisivat ottaneet 10-15v sitten.
Kolme kouluikäistä? Osaksi teillä siis? Ei hitto, yhtään omaa lasta en tuohon ruljanssiin kyllä ikinä hankkisi!
Vierailija kirjoitti:
Lasta ei hankita ensinnäkään. Se saadaan, jos saadaan. Tällä ajatuksella voitte yrittää lasta ja heittää huolet pärjäämisestä Jumalan käsiin. Kaiken ei tarvitse olla valmiina, eikä täydellistä. Lapset eivät katso, että "jahas, tällaisiin olosuhteisiin tupsahdin, tällaiseen elämäntilanteeseen". Vaatimattomistakin olosuhteista on tullut tervepäisiä aikuisia.
Kyllä ihmiset harrastaa perhesuunnittelua, että siinä mielessä voi puhua lasten hankkimisesta. Tuollainen holtiton "herran haltuun" eläminen on vain tyhmää, ehkäisyä kannattaa käyttää jos ei lapsia halua ja tietysti jättää se sitten pois jos ja kun niitä tahtoo. Eikä kaikki tule edes raskaaksi ilman hoitoja, että ei niitä lapsia välttämättä niin vaan "saada"
En näe mikä maailmassa olisi niin pahasti vikana, että sen takia pitäisi lapset jättää tekemättä.
Mitä kustannuksiin tulee, niin harva hankinta on pakollinen ja hankinnat voi tehdä myös halvemmalla halutessaan. Kautta historian ovat teinitkin jakaneet huoneita eikä se mikään katastrofi ole vaikka vaatiikin totuttelemista. Keinoja kärhämöinnin hallintaan on olemassa. Vauvan ja taaperon hankinnat voi lähes kaikki ostaa käytettyinä murto-osalla uuden hinnasta.