Miten suhtautua marttyyrimäisesti käyttäytyvään ihmiseen?

Itse en ole äitiini yhteydessä kuin 2-3 kertaa vuodessa, helpompi näin.



Marttyyria ei voi miellyttää millään eikä koskaan mutta ongelma on heidän omansa, ei sinun.

on oikea malliesimerkki. Käytännössä hänellä on elämänsä puitteet hyvin kohdillaan, mutta hänen kanssaan keskustelu on vain jatkuvaa valitusta kaikesta siitä epäreiluudesta, mitä maailma ja muut ihmiset hänen niskaansa kaatavat.



Omalta osaltani lähinnä vain nyökyttelen kaikkeen, enkä juuri kommentoi, ellei väitä jotain todella epärealistista. Välillä, jos jutut menevät sellaiseen manipulointiin minua kohtaan, niin vain hymyilen ja esitän, etten ollenkaan tajua hänen vihjeitään.



Aina on pitkiä aikoja, ettei olla lainkaan yhteydessä, kun suuttuu siihen, että pompi pillinsä mukaan. Sitten taas pikku hiljaa alkaa yrittää. On ihmisenä noin muuten ihan älykäs ja hauska, mutta tämä ominaisuus on niin rasittava, että on pakko pitää henkistä etäisyyttä. Ei minua haittaa tehdä omalta kohdaltani myönnytyksiä ja kompromisseja, mutta kun niitä pitäisi tehdä aina, ja koko ajan isommissa ja isommissa asioissa, jos sille tielle lähtee.

Katkeroitunut 36v joka näyttää 50v.

Äitini käyttäytyy tätisi tavoin. Jos hänelle antaa pikkusormen, hän vie koko käden. Jos jonkin myönnytyksen teen, niin kohta pyyntöjä yhteen sun toiseen asiaan satelee yhtenään. Ja jos hänen esitykseensä ei myönny, saa kuulla kunniansa ja lopulta sitten tulee tuo marttyyrimäinen käyttäytyminen.



Näemme äitini kanssa alle 10 kertaa vuodessa. Tapaamiset tulisi toteuttaa aina hänen ehdoillaan. Ja aina on jotakin sanomista elämässämme, tekemisissämme, harrasteissamme, töissämme, lomailussamme, ruokailuissamme ym. melko rasittavaa.



ap

Annan marinan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mihinkään marttyyrivininöihin en ala antamaan periksi enkä tee mitään pelkästään häntä miellyttääkseni. Jos hän yltyy puhumaan liian arvostelevasti tai muuten ikävästi, sanon että nyt en oikein tykkää sun äänensävystä tai että nyt menet vähän asiattomuuksiin.



Viimeisenä temppuna kerään kimpsut ja kampsut ja ilmoitan että taidetaanpa tästä lähteä kotiin. Ei mitenkään vihaisena, vaan ihan neutraalisti. Kuitenkin niin että hän tajuaa ettei viitsitä jäädä arvostelua kuuntelemaan.

Harmi vaan, että tässä sopassa on mukana myös kaksi lastani. Mites lapsille selität, että yhtäkkiä lähdetäänkin pois mukavalta mökiltä kesken juhannuksenvieton, kun äiti ei jaksa mummon juttuja? Lapset tulevat ihmeellisen hyvin toimeen mummon kanssa. Ja mummo lasten.