Lue keskustelun säännöt.
Aina kun olen ollut ihmisten seurassa ja tulen kotiin, niin haluan kuolla. Kenellekään muulla?
10.03.2025 |
Vaikka olen ystävien seurassa tai ihan missä vain, niin olo on kun pääsen kotiin, etten kuulu tähän maailmaan ja haluan kuolla.
Onko kenelläkään muulla tällaista?
Kommentit (85)
Häpeän takiako? Ei ole normaalia vaikka jollain muullakin tuollaista olisi, tarvitset psykologista apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ainakaan mulla tuollaista. Tarvitset apua, ilman muuta keskustelua terapeutin kanssa.
Pidän ystävistäni ja nauran paljon. Kuitenkin tunnen aina ulkopuolisuutta ja kun pääsen kotiin mietin miten tyhmä ja häpeällinen olen enkä kuulu tänne. Olen liian outo. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ainakaan mulla tuollaista. Tarvitset apua, ilman muuta keskustelua terapeutin kanssa.
Pidän ystävistäni ja nauran paljon. Kuitenkin tunnen aina ulkopuolisuutta ja kun pääsen kotiin mietin miten tyhmä ja häpeällinen olen enkä kuulu tänne. Olen liian outo. Ap
Krishnamurti pyörimään yotubesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki me ollaan jollain tavalla outoja, toiset vaan peittää sen paremmin. Ole vaan ylpeästi oma outo itsesi!
Joillakin on toisinpäin, jos menee suureen ihmisjoukkoon se voi olla tuskaa ja kotona parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama mutta ei ole ystäviä tai kavereita vaan näen lähes pelkästään sukulaisia ja kun näistä sukutapaamisista tulee kotia niin vihaa sekä häpeää itseään ja haluaa kuolla.
Vierailija kirjoitti:
Joillakin on toisinpäin, jos menee suureen ihmisjoukkoon se voi olla tuskaa ja kotona parempi.
Se on tuskaa. Inhoan suuria ihmisjoukkoja. Max 2-3 ihmistä samaan aikaan on aika sopiva tai jossain lomalla voi olla enemmänkin. Kun tulen kotiin, olen ihan loppu ja lamaantunut ja haluan kuolla. Kun olen kotona, lagaan vain, olen väsynyt ja haluan silloinkin kuolla. Minussa on jokin pahasti vikana. En elä elämää oikein nykyään ollenkaan. Lähinnä hengitän vain ja olen olemassa ilman mitään kunnollista suuntaa koska en jaksa enää yrittää. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mitään hätää, itellä joskus sama tunne. En vaan kestä typerää pinnallisuutta. Taidat olla normaalia älykkäämpi ja herkempi.
Seurassa oleminen ja jopa hauskanpito voi korostaa yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunnetta (etenkin masentuneella), koska kontrasti siihen yksinäiseen kotiinpaluuseen on vain niin suuri. Jos on nauttinut alkoholia niin toki laskuhumalakin voi vaikuttaa, mutta myös ihan vain se jos menee yksin kotiin ja tietää että muut ovat vielä vaikka kumppaninsa seurassa. Minäkin olen monet kerrat itkeskellyt loppuillasta yksinäni vaikka olisin juuri viettänyt ihanan illan ystävien kanssa, koska se joukkoon kuulumisen tunne on niin ohimenevä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pohjimmiltaan uskon että kyse on siitä, että ns. tavalliset ihmiset (joita kyllä on, ja aika paljonkin - turha väittää että kaikki olisivat jotenkin erikoisia sisimmässään) ovat tyytyväisiä niin vähään kuten työntekoon ja lisääntymiseen. Totta kai sitten kokee ulkopuolisuutta jos kaipaa jotain enemmän. Vapautuminen tuosta tulee siitä jos löytää elämälleen jonkun syvemmän tarkoituksen jota kohti pyrkiä.
Vierailija kirjoitti:
Seurassa oleminen ja jopa hauskanpito voi korostaa yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunnetta (etenkin masentuneella), koska kontrasti siihen yksinäiseen kotiinpaluuseen on vain niin suuri. Jos on nauttinut alkoholia niin toki laskuhumalakin voi vaikuttaa, mutta myös ihan vain se jos menee yksin kotiin ja tietää että muut ovat vielä vaikka kumppaninsa seurassa. Minäkin olen monet kerrat itkeskellyt loppuillasta yksinäni vaikka olisin juuri viettänyt ihanan illan ystävien kanssa, koska se joukkoon kuulumisen tunne on niin ohimenevä.
Joo varmaan tämä yksi syy.
On haikea olo lähteä ystävien luota ja kun tulen tyhjään kotiini missä ei ole mitään eikä ketään niin masennun. Ja kun minulla ei ole oikein mitään saavutettua tässä elämässä niin pidän itseäni hävettävänä ja erityisen typeränä, vastenmielisenä ihmisenä. Sitten vielä sen lisäksi muistelen käytyjäni keskusteluja juuri tapaamisteni ihmisten kanssa ja mietin miten tyhmä ja nolo olen. Minkä näköinenkin ja outo olin. Kehä kiertää. Tulee surullinen fiilis. Miksi olen epäonnistunut paska ja lamaannun täysin.
Tämänkin kertominen hävettää. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millainen lapsuus ja nuoruus sinulla oli? Usein sieltä löytyy selitys moneen nykypäivän ongelmaan
Ap voisko sulla olla quiet borderline personality disorder? Suomeksi hiljainen epävakaa persoonallisuushäiriö. Englanniksi löytyy enemmän tietoa. Oli se tämä tai joku muu, niin hakeudu ammattiavun puoleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ainakaan mulla tuollaista. Tarvitset apua, ilman muuta keskustelua terapeutin kanssa.
Pidän ystävistäni ja nauran paljon. Kuitenkin tunnen aina ulkopuolisuutta ja kun pääsen kotiin mietin miten tyhmä ja häpeällinen olen enkä kuulu tänne. Olen liian outo. Ap
Ymmärrän oikein hyvin, minulla on samaa! Nuo ihmiset ovat mukavia ja tärkeitä minulle, mutta häpeän heidän rinnallaan. Kotiin palattuani olen lannistunut.
Itse olen vain yleensä onnellinen kun pääsen olemaan omassa rauhassa, vaikka olisikin ollut mukava nähdä ystäviä. Jos et ole lapsena tottunut olemaan esillä ja tuomaan omia ajatuksiasi esiin, voisitko kuvitella hakeutuvasi esim. terapiaan? Jatkuva häpeän tunne on tosi raskasta ja varsinkin nuo kuolemanajatukset.
Itse kun käyn näkemässä saman ikäisiä ystäviäni, joilla on perheet, lapset ja lapselapset josta innoissaan puhuvat.
Tämän jälkeen olen todella yksinäinen ja orpo masentunut olo koska minulla ei ole ketään kenestä kertoa mitään.
Parempi olla omissa oloissaan niin ei tule paha mieli.
Ei ole ainakaan mulla tuollaista. Tarvitset apua, ilman muuta keskustelua terapeutin kanssa.