Ylireagoinko? Tuttavat haluaa minun neulovan villasukkia heille pelkästään lankojen hinnalla
Ja ne langatkin olisivat voineet maksaa JOS TARVII. En ole suostunut vaan vedonnut siihen, että on niin kiireinen elämänvaihe (ruuhkavuodet), että hyvä jos itselleni ehdin tekemään sukkaparia tai lapasia per talvi. Ihmettelen vähän sitä, miten joku kehtaa pyytää toiselta tuollaista kun he kuitenkin tietävät, kuinka kortilla vapaa-aikani on. Teen kyllä läheisilleni mielelläni lahjaksi, jos sattuu olemaan aikaa, mutta en puolitutuille.
Ylireagoinko teidän mielestänne, jos pidän tuttavien käytöstä tahdittomana? Minulla on joskus vaikeuksia kieltäytyä (en ole heille kyllä palveluksia aiemmin tehnyt) ja minusta tuntuu hieman, ettei työtäni arvosteta.
Kommentit (75)
Ymmärrän että v*tuttaa. Ihmiset ei oikein käsitä aina sitä työmäärää, mikä käsitöissä on. Sano jatkossa hinta, ja muista ottaa myös tekopalkkaa itsellesi.
Täh? Helppoa ja nopeaa hommaahan tuo on. Meillä äiti kutoi sukan siinä samalla kun katsoi telkkaria. Se on surullista jos AP on hidas ja kömpelö kutoja. Amatööri.
Setäni teki minulle vanhalla mallilla kirjoituslipaston, käsityönä alusta loppuun. Kun työkaverini näki sen niin sanoi: "oi kun ihana, sano että tekee minullekin". Kaikennäköistä sitä...
Et ylireagoi. Luulen, että jotkut jotka eivät itse tee käsitöitä eivät ymmärrä, mitä pyytävät. He saattavat ajatella, että käsityön tekijän pitäisi olla kiitollinen, kun hänen työnsä kiinnostavat ja kelpaavat. Joillekin taas ehkä on kaiken ikänsä "ilmestynyt" esimerkiksi mummon tekemiä sukkia, ja siksi niihin suhtaudutaan lapsekkaan ajattelemattomasti.
Vierailija kirjoitti:
Täh? Helppoa ja nopeaa hommaahan tuo on. Meillä äiti kutoi sukan siinä samalla kun katsoi telkkaria. Se on surullista jos AP on hidas ja kömpelö kutoja. Amatööri.
En katso telkkaria.
ap
Käsitöitä ei osata arvostaa. Jos joku kehtaa kysyä, kerron aina ettei heillä olisi varaa minun neuleisiin. Voin sen sijaan opettaa neulomista.
Et ylireagoi. Jos et saa suuta auki ja kerrottua paljonko haluat sukista niin vauvapalstalla kirjoitteleminen ei ole ylireagointia. Päin vastoin, voisit reagoida enemmänkin esim. lankojen ostajille.
Vierailija kirjoitti:
Täh? Helppoa ja nopeaa hommaahan tuo on. Meillä äiti kutoi sukan siinä samalla kun katsoi telkkaria. Se on surullista jos AP on hidas ja kömpelö kutoja. Amatööri.
Hän wannabee kutoja. Siis sysipaskaa jälkeä josta kukaan ei varsinaisesti halua maksaa mitään, vaan pyytävät lähinnä siksi, että ap saisi paljon tarvitsemaansa harjoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täh? Helppoa ja nopeaa hommaahan tuo on. Meillä äiti kutoi sukan siinä samalla kun katsoi telkkaria. Se on surullista jos AP on hidas ja kömpelö kutoja. Amatööri.
En katso telkkaria.
ap
Tämä. Kiinnitin huomiota samaan. TELKKARIA?
KUKAAN ei v 2025 käytä mitään saatanan rumia tätien kutoa villasukkia kun Temusta saa 5 e neljä paria hienoa tiiviitä koneella tehtyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täh? Helppoa ja nopeaa hommaahan tuo on. Meillä äiti kutoi sukan siinä samalla kun katsoi telkkaria. Se on surullista jos AP on hidas ja kömpelö kutoja. Amatööri.
En katso telkkaria.
apTämä. Kiinnitin huomiota samaan. TELKKARIA?
Uskonlahko?
Ihan FYI: taloissa on nykyään keskuslämmitys ja ollaan paljain jaloin läpi vuoden.
Ei pitäisi koskaan kertoa mitään kellekään. Armias jos joku tuttu saa tietää että olet sähkäri tms. niin kohta saat olla tekemässä "pikku"remppoja ihan vaan kaverin palveluksena.
Vierailija kirjoitti:
Setäni teki minulle vanhalla mallilla kirjoituslipaston, käsityönä alusta loppuun. Kun työkaverini näki sen niin sanoi: "oi kun ihana, sano että tekee minullekin". Kaikennäköistä sitä...
Olisin itsekin sanonut kuten kaverisi. Tuolla lauseella olisi minun kaverini kysyneet sedältään hintaa, minkä työltään haluaa ja vinkkejä mikä materiaali on hyvä. Materiaalit olisin hankkinut ja sitten odotellut ja hakiessa maksanut. Mitä muuta sinä tuosta lauseesta olet ajatellut? :o
Vierailija kirjoitti:
Et ylireagoi. En ikinä kehtais pyytää.
Suomeksi on sanonta: kohtuus se on kerjäämisessäkin. Tuttavasi eivät taida tietää tuota sanontaa?
Miksi kutoisit ? Myyjäisistä, messuilta, kirpparilta saa ostettua lapasia ja sukkia.
Olen joskus teettänyt hienoja säärystimiä, mutta maksanut myös työstä. Kutoja on määrännyt hinnan ja tilaaja maksaa.
Läheisimmille maksan itse langatkin ja muille en tee maksustakaan. Ei nykyihmisillä ole paljoa vapaa-aikaa neuloa koko maailmalle.
En tarvi mitään hikistä kymppiä kahta tekopalkaksi oman ainutkertaisen elämäni tuhlaamisesta. Sitä paitsi ranteeni alkaa särkeä.
Läheisteni ilahduttamisen vuoksi välillä kestän sen ja koska tykkään kyllä neuloa.
Et ylireagoi. En ikinä kehtais pyytää.