Lapsena keinussa keinumisen ihanuus! Muistatko vielä ja oletko yhä aikuisena keinunut?

Menen keinumaan melkein aina,kun sellasen näen. 60 vuoden jälkeenkin.

Keinun aina kun tulee tilaisuus ja näen jossain keinun, olen toistasataakiloinen keski-ikäinen mies.

Lapsena keinuttiin aina, ja keinupallo oli suosikkipeli naapurustossa.

Lapsena keinuminen oli kivaa. Nykyään alkaa pyörryttää, jos hetken aikaa keinuu.

Keinun lapsenlapsen kanssa, yksin en kehtaa.

Olen keinunut aikuisena ja saan matkapahoinvointia, joten en voi keinua.

Tottakai. Mutta se on nykyään vaikeaa, kun keinut ovat matalalla ja jalat koskevat maata.

Muistan ja keinun aina kun on sopiva keinu. Kaikkiin ei aikuinen mahdu.

Muistan hyvin. Viime kerrasta ei kans niin pitkään ole, ihan tarkkaan en muista, jossain 40 kieppeillä.

Jotenkin jännän vapauttavalta tuntuu melkein kuin olisi lentoon lähdössä.

Täytyy joku rauhallinen kesäyö taas ehkä kokeilla. Ihmisten aikaan ei ehkä oikein kehtaa.

Minä en pitänyt lapsena keinumista mitenkään ihmeellisenä enkä kokeneut ihanuutta. Enkä edelleenkään kuusikymppisenä. Toki sitä keinui eikä se kamalaa ollut, mutta semmoista joka ei aiheuttanut minkäänlaisia tuntemuksia puoleen eikä toiseen.

Muistan, oliha se lapsena kivaa. Nyt on itellä pienet lapset ja ikää yli neljäkymmentä. Joskus keinun puistossa kun lasten kanssa siellä, ja ihan hirveetähän se on. 

Ei pysty enää, sama juttu kuperkeikoissa. Tasapainoelimeen korvassa kaiketi kertynyt liikaa sakkaa.

Edelleen tulee keinuttua ja testattua kiipeilytelineitä. Toki siten, että leikkipuistossa ei ole vilkasta eli en vie leikkipaikkaa lapselta. N43. 

En tykännyt lapsenakaan keinumisesta, tuli paha olo. Huvipuistot oli kauhun paikkoja.