Aloituksiin ikävästi vastaavat
Toinen asia mitä pohdin on se, että mikä saa tietyt ihmiset vastaamaan kaikkiin näihin keskusteluihin asiattomasti, vääristelevästi ja provosoivasti asian vierestä.
Olen tullut siihen tulokseen, että osa on liikkeellä hupimielessä, mutta suurimmalla osalla on asiat todella paljon huonommin kuin minulla ja siksi en niitä vastauksia ymmärrä.
Otetaan kuviteltu esimerkki vastaamaan omaa tilannettani. Esimerkissäni matalapalkkainen henkilö istuu hädintuskin toimivalla läppärillään korsolaisessa vuokra-asunnossa. Hän hoitaa kaikki elämänsä asiat sen huonosti toimivan läppärin avulla turvattomassa ja rauhattomassa elinpiirissä ilman parisuhdetta ja kunnollista elämän kaarta näköpiirissä. Hän voi pahoin, koska tekee kaikkensa, mutta silti ei mahdollisuuksia aukene mihinkään suuntaan. En halveksi tätä, vaan totean, että nuorien elämänsuunnittelemattomuus yleisesti johtaa tähän. Kun ei mikään vaan kiinnosta, niin ei sitten saakaan yhtään mitään.
Minulla on palkka 3850e/kk, asun omakotitalossa. Siinä on neliöitä 230 ja siinä on asunut kaikki kolme lastani vuosina 2006-2022. Vaimo on sairaalassa päivätöissä, palkka n. 3100 muistaakseni. Näistä siis verot ja muut kulut pois että saadaan netto. Meidän pihasta aukeaa loputon metsä ja matkaa Helsinkiin on n. 32km. Me maksetaan tästä kaikesta kuukausittain 1264e.
Aina unohdan sen millaisista oloista käsin ihmiset näitä vittumaisia vastauksiaan kirjoittaa. Jos alakerrassa käydään huumekauppaa, poliisit hathattaa harva se yö, naapurit hakkaa seinään tahtia, niin ei ihme. Tästä tulee se illuusio, että me kaikki kirjoitellaan tänne samoista lähtökohdista. Käydään piruilemassa huonosti nukuttujen öiden jälkeen työpaikalla työtovereille, ajetaan liikenteessä naula päässä, ja kun päästään kotiin niin puretaan loppuvitutus tänne samalla kun tökistä kuuluu naps.
Kommentit (40)
Aloituksestasi tosiaan saa hyvin käsityksen, mistä oma vittumaisuutesi juontaa juurensa.
On todella ilkeitä vastaajia jotka eivät ymmärrä ettei se käy. Ei ole ok aiheuttaa pahaa muille. On rajansa missä muodossa kirjoittaa ja mitä. Hyökkäily ja vainoharha ei ole ok.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea.
Et menettänyt mitään. Ihan perus itsekehua ja muiden lyttäämistä vaan.
Malmi on Korson lisäksi oksentajien mekka.
Kaikilla on mahdollisuus, mutta ei samoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea.
Et menettänyt mitään. Ihan perus itsekehua ja muiden lyttäämistä vaan.
Yleensä en vastaile, mutta tähän on pakko Ap:n ominaisuudessa.
Tuo tuli mullekin mieleen, että kuulostaako se siltä että olen jotenkin rikas ja etuoikeutettu. Mulla on vanha autonromu pihassa ja osa laskuista on muistutuksilla, mutta silti saan ne hoidettua. Kyse on elinympäristöstä ja siitä rauhasta jonka saan halvemmalla kuin malmin kaksiosta 1250e/kk vuokralla. Ajatuksissani vertasin tätä.
En tod elä mitenkään muuten luksuksesti, vaan käyn Lidl ja suunnittelen rahan käytön tarkasti.
Ööö. Mitäs nyt sanot?

Ap vastaa ennen kuin joku keksii, niin halvemmalla neliöhinnaltaan. :D
Olen jo tunnistanut tietyt henkilöt heidän tyylistään ja tavastaan kirjoittaa aina samasta asiasta. Yksi muistuttaa, että naiset ovat tyhmempiä kuin miehet joka asiassa. Toisella on naisten sukupuolielimet mielessä koko ajan. Kolmas haukkuu kaikki maahanmuuttajat. Vakiokirjoittaja kirjoittaa "menkää töihin" eri variaatioilla.Yksi mies toistuvasti esittää, että naisten hakkaaminen on ok. Osa heittää vaikka mitä "läpällä".
Olisipa kiva nähdä nämä kirjoittajat oikeassa elämässä ja jutella kunnolla, ilman netin tuomaa turvaa ja anonyymiutta. Eivät nämä henkilöt voi hyvin, se on varmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea.
Et menettänyt mitään. Ihan perus itsekehua ja muiden lyttäämistä vaan.
Yleensä en vastaile, mutta tähän on pakko Ap:n ominaisuudessa.
Tuo tuli mullekin mieleen, että kuulostaako se siltä että olen jotenkin rikas ja etuoikeutettu. Mulla on vanha autonromu pihassa ja osa laskuista on muistutuksilla, mutta silti saan ne hoidettua. Kyse on elinympäristöstä ja siitä rauhasta jonka saan halvemmalla kuin malmin kaksiosta 1250e/kk vuokralla. Ajatuksissani vertasin tätä.
En tod elä mitenkään muuten luksuksesti, vaan käyn Lidl ja suunnittelen rahan käytön tarkasti.
Ööö. Mitäs nyt sanot?
Lässyn lässyn

Suomi on = Helsinki?
Vierailija kirjoitti:
Kirjoita kirja ap
Ap vastaa, että se on työn alla. Mutta ei tästä aiheesta! Hauskaa, että bongasit kykyni!! <3
Monet tosi järkevät ihmiset voivat omata ikävät pimeät puolet ja kirjoitella palstoille mitä sattuu. Se kun on niin helppoa ja stimuloi varmasti jotain aivojen osaa. Vittumaisia mielipiteitä on kaikilla, kyse on siitä kuka ja missä ne sanoo tai kirjoittaa.
Jollain teinillä päättyi välitunti kun trollaus loppui.
Veikkaan Munkkiniemen yhteiskoulua
Mikä oli ensimmäinen asia mitä pohdit?
En jaksanut lukea.