Japanilla velkaa 263 % suhteessa bkt:hen, mutta on maailman 3. suurin talous. Sen sijaan EU näivettää itsensä liian tiukoilla velkarajoilla.
Massiivisesta valtionvelasta ja väestömäärän kutistumisesta huolimatta Japani on maailman kolmanneksi suurin talous. Japanin kerrryttämä velko on amhdollistanut valtavat taloudelliset investoinnit jotka pitävät maan kilpailukykyisenä. Japani ei voi myydä öljyä tai maataloustuotteita, mutta kiitos sijoitusten, teknlogiaa kyllä.
Kommentit (23)
Usallakin velkaa on enemmän kuin pystyvät ikinä maksamaan ja lisää tulee hirvittävää tahtia. En ymmärrä miksi velka on kaikille muille ongelma, eihän niitä näköjään tarvitse edes maksaa takaisin.
Velka mahdollistaa investoinnit. Sama juttu Usassa. Mutta euroopa on tämän sitten komppessoinut nollakoroillaan.
Suomessa yrityksen maksaa vaan osinkoja eikä panosta uuden kehittämiseen? Osinkojen saajat toki voi sijoittaa rahansa eteenpäin uusiin kohteisiin.
kun kreikka meni konkurssiin velkaa oli 127%
määrä ei siis merkitse mitään vaan se että uskooko lainanantajat että ne saa rahansa takaisin
Ei valtioille lainaajat haluakaan, että ne lainat maksetaan takaisin. Valtiot maksavat korkoa niistä lainoista. Lainanantajat ovat erittäin tyytyväisiä saadessaan korkotuottoa rahalleen, jolle ei ole muuta käyttöä.
Persut lupasi ennen vaaleja taittaa Suomen velkaantumisen mutta se muuttui nyt ennätyssuureksi velanotoksi!
Toisaalta maa oli todella pitkässä kasvuttomassa tilassa 20 vuotta. Suuntaa kääntyi joskus 2012.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa yrityksen maksaa vaan osinkoja eikä panosta uuden kehittämiseen? Osinkojen saajat toki voi sijoittaa rahansa eteenpäin uusiin kohteisiin.
Suomesta osinkoja saajat sijoittavat muualle, eivät Suomeen.
Japanille velka on eri asia siksi, että heillä on valtava omaisuus. Esimerkiksi kultaa on erittäin paljon ja kyky maksaa velka pois. Talouden perusasiat ovat ihmisillä aivan hukassa ja näitä naurettavia avauksia löytyy kaiken aikaa, jossa pulliaiset ottavat kantaa.
Lyhyesti, maksukykyinen voi ottaa enemmän velkaa kuin pa.
Vierailija kirjoitti:
Usallakin velkaa on enemmän kuin pystyvät ikinä maksamaan ja lisää tulee hirvittävää tahtia. En ymmärrä miksi velka on kaikille muille ongelma, eihän niitä näköjään tarvitse edes maksaa takaisin.
Vuosi sitten velkaa oli 35 700 miljardia dollaria!
Vierailija kirjoitti:
kun kreikka meni konkurssiin velkaa oli 127%
määrä ei siis merkitse mitään vaan se että uskooko lainanantajat että ne saa rahansa takaisin
Kreikka vääristeli vuosia taloustilastojaan paremmaksi joka paljastuessaan horjutti lainanantajien luottamusta. Suomessa varmaan sama mutta toisinpäin koska velkapelottelu jolla oikeisto pääsi valtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usallakin velkaa on enemmän kuin pystyvät ikinä maksamaan ja lisää tulee hirvittävää tahtia. En ymmärrä miksi velka on kaikille muille ongelma, eihän niitä näköjään tarvitse edes maksaa takaisin.
Vuosi sitten velkaa oli 35 700 miljardia dollaria!
Trumpin veroale rikkaille ja niiden rahan hömppäys johtaa siihen että velkaa on lähivuosina usalla 11 000 miljardia lisää, siis noin 48 000 miljardia dollaria yhteensä. Ja lisää otetaan.
USA omistaa kultaa kaksi ja puoli kertaa velkaansa enemmän. Heidän talouteenaa suhteutettuna velka ei ole poikkeuksellisen suuri, demarit eivät ymmärrä ollenkaan tällaisia pieniä mittasuhteita.
Heillä on velan lisäksi myös saatavia, huomattavia summia. Kuten otsikossa olevalla Japanilla, jolle esimerkiksi USA on velkaa yli 1000 miljardia.
Suomi on köyhä maa vailla pääomia. Koska taloudellisia perusasioita ei koulussa ole opetettu, maassa on läjäpäin harhaluuloisia ihmisiä, että voimme ylläpitää korkeaa elintasoa, koska muutkin voivat. Olemme tulotasolta ylempää keskiluokkaa, mutta ilman kertynyttä varallisuutta. Silti täällä osa kuvittelee, että voisimme elää kuten hieman meitä paremmin tienaavat, mutta sen lisäksi suurella perinnöllä siunatut naapurimme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usallakin velkaa on enemmän kuin pystyvät ikinä maksamaan ja lisää tulee hirvittävää tahtia. En ymmärrä miksi velka on kaikille muille ongelma, eihän niitä näköjään tarvitse edes maksaa takaisin.
Vuosi sitten velkaa oli 35 700 miljardia dollaria!
Entä sitten? Fort Knoxissa on miljardeja pelkästään kultana.

31. maaliskuuta 2020 Fort Knoxilla on hallussaan 147,34 miljoonaa troy unssia (4 583 tonnia) kultavarantoja. Markkina-arvoksi on arvioitu 236,4 miljardia Yhdysvaltain dollaria, mikä on 56,35 % Yhdysvaltain kultavarannoista [42] [43] .
Wikipedia, Fort Knox
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usallakin velkaa on enemmän kuin pystyvät ikinä maksamaan ja lisää tulee hirvittävää tahtia. En ymmärrä miksi velka on kaikille muille ongelma, eihän niitä näköjään tarvitse edes maksaa takaisin.
Vuosi sitten velkaa oli 35 700 miljardia dollaria!
Entä sitten? Fort Knoxissa on miljardeja pelkästään kultana.
Siitä huolimatta elvyttävät taloutta velkarahalla.
Japani on yksi valtio. Sillä ei ole osanaan Italiaa ja Kreikkaa tuhlaamassa rahoja korruptioon.
Löyhässä valtioliitossa EU sääntojen pitää olla tiukempia.
hmm....