päiväunet pois - siirtymävaihe rasittaa
Ei voi olla totta. 2,5-vuotias nukahti vasta 23.15! Heräsi 7.15 ja nukkui 1,5 tunnin päiväunet. Jos ei nuku päikkäreitä, niin saattaa illalla nukahtaa autoon, ruokapöytään jne. Kun vielä talossa on vauva, niin lapsetonta aikaa vuorokauteen jää, noh, aika vähän ja sen sijaan nukutukseen aikaa menee runsaasti. Miten muut olette selvinneet päikkäreiden poisjäämisen siirtymävaiheesta? Miten lapsen saa pidettyä hereillä yöuniin saakka? Meillä lapsi on päivällä selvästi väsynyt ja tänäänkin herätettiin unilta.
Kommentit (20)
Joo, sama täällä. Ei voi lähteä edes kauppaan illalla. Kauankohan jatkuu.
Ei noin pieneltä voi jättää päiväunia pois. Antakaa nukkua, vaikka tunnin ajan ja herätelkää sitten varovasti. Iltapäivälle ulkoilua hänen kanssaan ja vaikka vaunuilua vauvan kanssa ja leikkipuistoa isomman niin kuluttaa energiaansa ja luultavasti väsähtää illalla ihmisten aikoihin. Meillä otettiin päikkärit 2,5v. kanssa 1-2h kun vauva oli tissillä ja sitten touhuiltiin yhdessä kaikenlaista ja iltaunille meni klo 22. Lapsetonta aikaa ei ole kun on kaksi pientä. Sen kanssa on vaan elettävä.
meillä tuon ikäinen nukkuu 2 tuntia vielä päivällä, eikä edes ole käynyt mielessä, että ne jätettäisiin pois :/. Eikä ole tarvettakaan, kun simahtaa illalla n.klo 20 ja herää aamulla 7-8 välillä. Nyt tajusin kun luin tätä ketjua, että sepäs nukkuu paljon :D. Voimia ap sinulle! Olen kahden pienen lapsen yh ja tiedän millaista on väsyneenä ja kun ei ole yhtään lapsetonta aikaa.
Eli meillä se päiväunien poisjättö nimenomaan auttoi asiaan. Oli siis sama kuin teillä, että jos nukkui päikkärit, niin illalla sai nukuttaa pari tuntia ja lapsi nukahti sitten puoliltaöin.
Ja kun vihdoin annoin periksi ja jätin parivuotiaalta päikkärit pois, niin alkoi nukahtamaan kymppiin mennessä ja samalla aikuisten elämä helpotti paljon. Kyllä mua suretti, ettei noin pieni nukkunut enää päikkäreitä ja kokonaisunimäärä jäi n. kymmeneen tuntiin. Mutta päiväunet jättämällä päästiin vähän tolkullisempaan aikaan nukkumaan.
Meillä ei kuitenkaan ollut ongelmaa siinä, ettei lapsi olisi jaksanut valvoa iltaan asti. Hyvin jaksoi. Ja edelleen nyt isompana lapsi on yhtä vähäuninen kuin on ollut syntymästään saakka. Nyt kouluikäisenä pomppii aina kuudelta hereillä kyselemässä minulta, että joko saa herätä...
Meillä sama juttu. 2,5v kesti nukahtaa tunnin päikkäreille ja sit kesti nukahtaa illalla parisen tuntia. Nukahti just joskus klo 23.
Meidän ratkaisu: sänkyyn jo kello 18 yöunille. Nukahti yleensä heti. Sit pystyi myöhäistää sitä noin klo 18:30 joskus reilu 3 vuotiaana. Sitten nukkuikin hyvin 12 - 13 tuntia putkeen yöunta.
Sitten olikin vapaa-aikaa vaikka muille jakaa.
pidentäisin päiväunia jos mahdollista helpottaa iltanukahtamiseen
ainakaan ei täällä.
pidentäisin päiväunia jos mahdollista helpottaa iltanukahtamiseen
ainakaan ei täällä.
lapsella niin paljon aktiviteetteja, että tarvitsee pidemmät unet. Vaikka sitten niin, että nukut vieressä sen puol tuntisen, ettei herää liian aikasin.
Lapsi tarvitsee unensa, mutta ei malta nukkua. Maailmassa monta ihmeellistä asiaa
Meillä on 1 v 2 kk vanha esikoinen ja saamme kuukauden sisään vauvan. Esikoinen nukkuu todella hyvin yöllä, tyypillisesti 9-10 tuntia heräämättä. Mutta hänen ei voi antaa nukkua pöiväunia kuin maksimissaan tunnin, koska muuten nukahtaminen venyy jonnekin klo 23-24 aikoihin. Nyt tämä ei ole ongelma, hänet vain kylmästi herätetään päiväuniltaan. Mutta mietityttää, jos tulee itkuinen vauva, jonka kanssa valvomisesta pitäisi ottaa itsekin päiväunet.
Olen ajatellut, että yritän saada meidän kolmen päiväunitarpeen samaan rytmiin, tunninkin uni päivällä auttaa aikuiselle valvotun yön jälkeen. Olen myös mettinyt, että taaperon voisi herättää aamulla vaikka klo 5-6 paikkeilla, niin päiväunille olisi enemmän tarvetta.
Uskon kuitenkin, että kahdenkin pienen kanssa pärjäämme aivan hyvin. Meillä on mieheni kanssa erinomainen suhde ja tiedän, että hän voi töiden jälkeen olla paljon lasten kanssa.
pidentäisin päiväunia jos mahdollista helpottaa iltanukahtamiseen
ainakaan ei täällä.
lapsella niin paljon aktiviteetteja, että tarvitsee pidemmät unet. Vaikka sitten niin, että nukut vieressä sen puol tuntisen, ettei herää liian aikasin. Lapsi tarvitsee unensa, mutta ei malta nukkua. Maailmassa monta ihmeellistä asiaa
Minkä mitaiset teillä on lyhyemmät päiväunet? Minuutin?
lepoa. Meillä 3v herää 7.00 päikkäreillä 11.30-13 illaalla sänkyyn klo 20.00 jos ilta myöhästyy edes puoli tuntia on pahin väsy ohi ja nukuminen siirtyy 23.00. Neljän lapsen äitinä haluuan välillä illalla omaa rauhaa mutta lasta en sen vuoksi kiusaa. Lapsi tarvitsee unta. Ei kaikki kuitenkaan ole samanlaisia jos naapurilla on helpot illat ei se kaikilla ole. Malttakaa rauhoittua niin lapsikin rauhoittuu helpommin. Voimia kaikille, lapset kasvaa nopeasti, pysähtykää nauttimaan.
on siirtymävaiheessa nukuttu ehkä joka toinen päivä päikkärit ja sit pikkuhiljaa kokonaan pois. Eli kun yhden päivän on ilman päikkäeitä,seuraavana päivänä on niin väsynyt,että pienet päiväunet tarpeen. Rytmin muutos kestää aina aikansa.
kaikilta 3:lta. Siirtymäväiheessa päikkärit nukut tiin joka toinen tai kolmas päivä. Ei se vaihe kauaa kestänyt. Ja herättää tosiaan voi. Aikuisillahan 15min torkut on virkistävimmät, voihan se olla lapsella sama juttu. Että jos nukkuu liian pitkät päikkärit niin tulee vaan entistä väsyneemmäks.
vähän tällainen tilanne. Päiväunet nukuttuaan lapsi nukahtaa illalla n. 23 - 00 ja jos päiväunia ei nukuta tai niitä nukutaan alle tunti, nukahtaa n. 21-22.
Olemme vielä antaneet mahdollisusden päiväunille ja välillä lapsi nukahtaa, välillä ei. Jos nukahtaa, nukkuu yleensä 45 min-2,5 h. Tästä sitten seuraa kierre, jossa myöhäinen nukkumaanmeno myöhäistää aamuheräämistä, joka myöhäistää päiväunia ja myöhäiset päiväunet myöhäistävät yöunia entisestään jne. Kierre katkeaa, kun tulee taas sellainen päivä, jolloin lapsi ei nukahda.
Tekisi mieli jättää päiväunet "aikuisjohtoisesti" jatkuvasti väliin, mutta kun syksyllä lapsi menee päiväkotiin ja siellä taas sitten nukutaan päiväunet...
Lapsemme on koko ikänsä ollut keskimääräistä vähäunisempi, joten hän ei nuokahtele ruokapöytään tms. Iltavalvomisissakaan ei ole mitään ongelmaa (paitsi minulla, joka olen iltauninen).
Tästä vuodatuksestani voi saada sen käsityksen, etttä tämä on meille isompikin ongelma. Itse asiassa kovin isosta pulmasta ei ole kysymys., tulipa vain tämän ketjun aihepiiristä mieleen :).
Eli meillä se päiväunien poisjättö nimenomaan auttoi asiaan. Oli siis sama kuin teillä, että jos nukkui päikkärit, niin illalla sai nukuttaa pari tuntia ja lapsi nukahti sitten puoliltaöin.
pidentäisin päiväunia jos mahdollista helpottaa iltanukahtamiseen
ainakaan ei täällä.
pari päivää meni kiukkusen lapsen kanssa, mut sit rupes toimimaan ja ei nukkunu puoleen vuoteen päiväunia, mut sit meni päiväkotiin ja siellä otettiin päiväunet takas ja nyt valvotaan taas yhteentoista asti ennenku lapsi nukahtaa ja sit pitää kiskoo ylös jo viiden aikaan ei mitenkään kivaa ja mulla rupee olee univelkaa niin paljon et työt ei suju ja pomo vinkkailee työn vaihtoa...
Kolme lasta ja päiväunet ovat jääneet pois 2-3-vuotisina. Säännöllinen päivärytmi päivästä toiseen, paljon ulkoilua ja nukkumaan illalla aina samaan aikaan.
kenenkään kolmen lapsen kohdalla ole ollut sellaista vaihetta, jossa lapsi joinain päivinä nukahtaa päiväunille ja joinain ei. Mielenkiintoista!
Vai lakkasitteko antamasta lapselle nukahtamismahdollisuutta sen jälkeen, kun hän ensimmäisen kerran ei nukahtanutkaan? Vai ajattelitteko vain, että nyt olisi hyvä ikä jättää päiväunet pois?
#16
En ole kuullutkaan mistään siirtymävaiheista. Kolme lasta ja päiväunet ovat jääneet pois 2-3-vuotisina. Säännöllinen päivärytmi päivästä toiseen, paljon ulkoilua ja nukkumaan illalla aina samaan aikaan.
kuvioissa. mihin aikaan päiväunet. tärkeää on ulkoilla niin et lapsi on väsynyt ennen unia. tunti puolistoista riittää päikkäreille. päiväkodeissa kuitenkin pakko nukkua se päikkäriaika tai maata sängyssä. kotona kannattaa olla sama. makaa sitten sängyssä jos uni ei tule.
meillä 4 vuotias nukkuu päikkärit ja nukahtaa illalla 21-22 silti hyvin. jos ei ulkoile, niin täysin mahdoton yhdistelmä.
ja lopuksi kaikki lapset on tietty erilaisia, kannattaa toimia niin että elämä sujuu.
mutta kuten 1 totesi monesti jos se nukahtamisaika menee "yli" niin täälläkin nukahtaminen saattaa viivästyä aika paljon. ihanaa päikkärien aikana myös tehdä omia juttuja!
neuvoa vaan en osaa sanoa, kaipailisin myös