Nyt riittää lakot - Eroan PAMista
Joka kuukausi palkasta on vähennetty sievoinen summa PAMin jäsenmaksuun. Tänään maksettuja jäsenmaksuja käytetään lakkoilevien myyjien etc. lakkoavustuksiin ja ay-herrojen/rouvien hurjiin palkkoihin.
Itse en hyödy mitään. En mitään. Miksi?
Olen kaupassa, vaikkakin isossa, me emme ole lakon piirissä. Vain isot ruokakaupat on. Meillä ei normaalistikaan tehdä ylitöitä, tai vaihdeta paljoa vuoroja. Silti kärsimme lakoista nyt.
Jos tavoitellut palkankorotukset toteutuisi, meidän tiimistä vähennettäisiin taas varmaan yksi työntekijä, että muille saadaan maksettua. Jo edellisten korotusten jäljiltä tehdään me muut jo muutaman työntekijän työt omien lisäksi. Lisää ei ole palkattu, työvoima on työnantajalle ihan hullun kallista. Eli en hyödy edes palkankorotuksista, maksan sen terveydelläni tai jopa työpaikan menetyksellä.
Oravan pyörä kaupan alalla on ihan kestämätön, palkankorotukset jos laitetaan hintoihin, niin sama ongelma jatkuu, kaupan alalla ei ostovoima kasva heikentää muidenkin ostovoimaa. Pienemmät kaupan alan toimijat saattavat joutua laittamaan lapun luukulle. Pieniä yrittäjiä kuritetaan isojen kustannuksella. Kaupan ala ei ole yksipuolinen ja koostu vain K- ja S-ryhmistä.
Me ollaan totuttu liian hyvään, tarjolla on ostettavaksi asioita joka lähtöön, joita emme tarvitse. Jokaisen olisi aika tinkiä, ja myös muiden alojen tinkiä palkoistaan. Näin kärjistetysti.
Kommentit (158)
Hyvä yritys, EK:n rölli.
Googleta millaista oli elämä ennen liittoja. Jokaisen kannataa kuulua liittoon. Ilman niitä työntekijöillä ei olisi mitään oikeuksia.
Kuinkahan monesta eri liitosta sä olet ehtinyt jo erota? Akavaan taidat vielä kuulua?
Ihanaa kuulla kerrankin myös ahkeran työntekijän puoli asiasta, eivät vain mitään tukia nostelevan osa-aikaisen, joka mielestään ansaitsee täyden palkan.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä yritys, EK:n rölli.
Googleta millaista oli elämä ennen liittoja. Jokaisen kannataa kuulua liittoon. Ilman niitä työntekijöillä ei olisi mitään oikeuksia.
Aina sinä uuvatti jaksat kehua näitä liittoja tosiasia on se että nämä kaikki hulluudet ja etuudet maksaa se työnantajapuoli.
Liittoon kuulumisella ei tosiaan nykyaikana työoloja paranneta eikä työpaikkoja lisätä, sillä liitot neuvottelevat vain minimistä (TES). Monessa Euroopan maassa vain murto-osa työntekijöistä kuuluu liittoon ja silti talous pelaa ja maiden tilanne on Suomen nykyistä taloustilannetta parempi.
Kannattaa kuitenkin kuulua johonkin työttömyyskassaan jatkossakin.
Ammattiliitot on yhteiskunnan syöpä.
Ne estää yhteiskuntaa kehittymästä.
Olen kuulunut pelkästään PAMiin työelämäni ajan. En ole töissä missään lakon osapuolten edustamissa lafkoissa. Lähinnä sijaiskärsijä tällä alalla.
Kaupan alan lakko ja tavoitteet ei ole tasavertaiset meille kaupan alalla työskenteleville.
Ap
Lakot ovat ihan typeryyttä. Ay pomot vaan työllistävät itseänsä , että on jotain tekemistä heilläkin. Ja saavat naamansa tiedotusvälineisiin. Mutta lakkoilua en kannata . Paikallinen kauppa on onneksi auki koko ajan.
Orpo vai EK maksii sulle 10 e tästä kirjoituksesta? Minä en aio tinkiä mistään ,jos jostain tinkiminen aloitetaan niin vaikka kansanedustajien kulukorvauksista ja upm yritystuista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä yritys, EK:n rölli.
Googleta millaista oli elämä ennen liittoja. Jokaisen kannataa kuulua liittoon. Ilman niitä työntekijöillä ei olisi mitään oikeuksia.
Aina sinä uuvatti jaksat kehua näitä liittoja tosiasia on se että nämä kaikki hulluudet ja etuudet maksaa se työnantajapuoli.
Työnantaja rikastuu, työntekijä ei. Työnantaja ei tarjoa työntekijälle mitään etuja. Tutustu nyt saatana työväenliikkeen historiaan.
Miksi pitäisi tutustua työväenliikkeen historiaan? Joo, ammattiyhdistysliike on aikoinaan saanut paljon aikaan, mutta maailma on muuttunut. Luddiititkin ja höyrykoneet olivat aikoinaan suosittuja, mutta maailma muuttunut.
Kuka sinun palkkatason on neuvotellut, sinä itse vai? Kuulostat ihan vapaamatkustajalta. Sellaiselta pummilta.
Eroatko samalla myös toisesta ääripäästä eli perskokkareista?
Parempi olisi jos PAM osaisi neuvotella TESiin korotukset, aloitettuna vaikka siitä, että nyt ne loppuvat kun oltu työssä 8 vuotta, ja vaikka olet 50 vuotta samassa paikassa, palkka pysyy samana. Työnantaja nauttii kun kokenut työvoima ei maksa juuri enempää kuin aloittaessaankaan.
Hyvä valinta, minäkin erosin liitosta ja maksain vain työttömyyskassalle
Kannattiko keikuttaa sitä persettä peruskoulussa opiskelun sijaan, olisit voinut saada paremman ammatin kuin kaupan myyjä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä yritys, EK:n rölli.
Googleta millaista oli elämä ennen liittoja. Jokaisen kannataa kuulua liittoon. Ilman niitä työntekijöillä ei olisi mitään oikeuksia.
Aina sinä uuvatti jaksat kehua näitä liittoja tosiasia on se että nämä kaikki hulluudet ja etuudet maksaa se työnantajapuoli.
Teepä voittoa ilman työntekijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Parempi olisi jos PAM osaisi neuvotella TESiin korotukset, aloitettuna vaikka siitä, että nyt ne loppuvat kun oltu työssä 8 vuotta, ja vaikka olet 50 vuotta samassa paikassa, palkka pysyy samana. Työnantaja nauttii kun kokenut työvoima ei maksa juuri enempää kuin aloittaessaankaan.
Kumpi mahtaa olla tehokkaampi työssään, 8 vuotta alalla ollut vai 50 vuotta alalla ollut...
Kieltäydyt varmaan myös tulevasta palkankorotuksestakin.
Da,da iigor.