Lentopelkoinen, joka kuitenkin matkustaa!

keskityn johonkin muuhun, esim. luen. En ikinä istu ikkunan vierellä tai edes vilkaise sinne.

Mulla uhkaa happi loppua, saattaa tulla pienimuotoisia kauhuajatuksia suljetusta paikasta. Yritän ajatella muita juttuja ja keskittyä iloisiin ajatuksiin. Usein lennän lapsen/lasten kanssa, joten ajatukset ovat lapsosissa ja heidän kanssa puuhasteluissan.

Mulla uhkaa happi loppua, saattaa tulla pienimuotoisia kauhuajatuksia suljetusta paikasta. Yritän ajatella muita juttuja ja keskittyä iloisiin ajatuksiin. Usein lennän lapsen/lasten kanssa, joten ajatukset ovat lapsosissa ja heidän kanssa puuhasteluissan.

Vaikuttaako tuo pelkosi siihen, että etlennä pitkiä lentoja? Onko sinulla joku aikaraja lennoille?

Kysyn tätä siksi, koska löysin niin paljon itseäni tuosta. Itse olen lentänyt 6h lennon, mutta totuuden nimissä se 4h on maksimi.

Viime lento toukokuusta oli huippu. Menomatkalla oli hieman oireita:) Niin hieman. Poskia pisteli, sydän takoi tuhatta jaa sataa, luulin saavani kakkahalvauksen. Huimasi.

Ne meni ohi ja paluumatka oli ongelmaton.

Se olikin paras lentoni ikinä. Tasaisin.

Sanomattakin kai selvää, että ilmakupppien tulossa on olo kyllä enemmän kauhun hetkiä luova.

korvatulpat korviin ja keskityn esim. ristikkoon

Mulla on sellainen tunne, että jotenkin pystyn handlaamaan sen ahdistuksen tunteen, sydämen pamppailun ja sellaisen hiljaisen pakokauhun varsinkin kun tiedän että lento on muutaman tunnin päästä ohi.



Usein pahin hetki mulle onkin se jolloin koneeseen ollaan juuri tultu ja lähtöön aletaan valmistautumaan. Se pahentaa mulla oloa, jos on vähänkin liikaa vaatetta. Tulee sellainen fiilis, että on tuskaisen kuumaa ja ahdistaa. Lisänsä tälle tunteelle kyllä teki myös sylissä istuva kuopus, joka nyttemmin matkustaa jo omalla paikallaan.



Joskus lennot menevät ilman mitään ongelmia ja toisella kertaa se ahdistus taas iskee. Pari viikkoa sitten oli tosi epämiellyttävä lento kun kone joutui sekä nousussa että laskussa sellaiseen sivuttaistuuleen. Sitä edeltävät muutamat lennot olivat puolestaan tosi mahtavia ilman mitää kauhuhetkiä.



Ilmakuoppia en tietysti mäkään rakasta ja kaikki vähänkin normaalista poikkeava ääni pelästyttää mut. Joskus iskee ahdistus kun tuntee sen, että kone alkaa laskeutumaan ja sitä jotenkin pelkää, että laskeutumisesta tulee hallitsematon.



Mieluiten lennän siis lyhyempiä lentoja. Olen kumminkin päättänyt etten anna pelolle periksi vaan lennän syksyllä elämäni pisimmän lennon. Vähän jännittää jo nyt.

Lennän itse noin 80-100 lentoa (noin 400 000km) vuodessa työn puolesta, pituus vaihtelee tunnin ja 15 tunnin välillä. Tyypillisimmin 8-12h haarukkaan osuvat kun kaukoidässä ja jenkeissä tulee paljon reissattua. En vaan totu lentämiseen millään. Pystyn järkeilemään todennäköisyydet jne, mutta mitään ns. hoitokeinoa en ole keksinyt. Joinain päivinä menee hyvin ja ei voisi mikään hetkauttaa, kun taas toisina käy niin että ahdistaa ja jokainen ääni ja liike tekee pahaa. Edellisellä lennolla osui huonompi päivä ja olimme yhtäjaksoisessa myrskyssä (ja vöissä) neljä tuntia noususta lähtien. Kone tempoili joka suuntaan ja putosi alta yllättäen varmasti toista sataa kertaa tuona aikana pienestä notkahduksesta todelliseen tärskyyn. Tästä on jo muutama viikko, mutta epäilen onko penkistä vieläkään hiki kuivunut :)



Finnair Platinum

Lentopelkoni tuli lentokoneonnettomuuksista kertovista elokuvista ja painajaisista niistä. Nuorempana en pelännyt yhtään.

rauhoittavan ja /tai paukun, pikkuminipullo on paras, voit sitä juopotella nousuun aikana.

yritän olla katsomatta ulos, joskus kyllä 'karaistan' itseäni ja pakotan katsomaan ulos edes vähän. teen jotain muutan, korvatulpat on koko ajan, musiikkia silloin kun saa olla päällä.



'oireet': sydän tykyttää, punottaa, ahdistaan, tulee 'paniikki' - silloin pitää vaan keskittyä muuhun ja ajatella olevansa bussissa.

alkuajoilta olen edistynyt sen verran että uskallan kävellä jo koneessa.

pilleri auttavat mutta haluaisin lentää ilman niitä.

siis ihan vaikka yhden konjakkipaukun, sen mulle tuo joskus lentoemotkin. saan lähestulkoon paniikkikohatuksen muuten nousussa ja joskus muutenkin, tämä rajoittaa lentomatkustamistani, valitsen lennot huolella niin, etten lennä esim. aamulla ja voin huoletta ottaa rauhoittavan paukkuni. niin ja muuten en juo alkoholia, mutta se rentouttaa lennolla

Olipa ikävää lukea, ettei lentämiseen totu milloinkaan ja hurjaa että lentelet tuollaisia matkoja, vaikka kärsit lentopelosta.



Mä oon jotenkin tyhmästi ajatellut, noin viimeisten vuosien aikana 15-18 lentoa per vuosi (mikä siis kaltaiselleni sunnuntaimatkailijalle on paljon). Jotenkin oon ajatellut, että mitä enemmän lentää, niin sitä arkisemmaksi se muuttuu, mutta taitaakin käydä juuri päinvastoin.



Nimim. nuorena ei pelottanut...

Sen kestää kun pitää mielessä sen miten epärealistinen pelko on. Todennäköisyys kuolla taksissa matkalla lentokentälle on valtavan paljon suurempi. Kuinka moni stressaa tällä matkalla?



Tiedän että lentopelkoa voi oppia hallitsemaan ja itse hallitsen sen jo suuren osan aikaa. Täysin siitä en ole kuitenkaan päässyt eroon. Itselleni pahin on nousu. Tiedän tasan tarkkaan että autopilotilla noustessa moni konetyyppi pudottaa moottoritehoja hyvin voimakkaasti hetken nousun jälkeen, vaan usein takaraivoon hiipii pelko siitä että mitä jos koneesta loppuukin tehot puolen kilometrin korkeudessa nousussa :) Kahden moottorin samanaikainen sammuminen on tähtitieteellisen epätodennäköistä, neljästä puhumattakaan vaan silti...



Täytyy varmaan käyttää kertyneitä lentopisteitä järkevästi ja maksaa niillä Finnairin järjestämä lentopelkokurssi. Tiedän monen saneen siitä paljon apua. Paikalla puhumassa niin lääkäriä, lentoemäntää kuin lentokapteeniakin...



Finnair Platinum

lentopelosta ja paniikkihäiriöstä. On ollut kovan työn takana että hän selviää lennoista mutta on tosi sitkeä sissi ja matkustaa 1-2 x vuodessa, toistaiseksi vain euroopan sisällä



Hän kertoo koneessa heti emolle ongelmastaan ja aina on löytynyt ihania emoja jotka käyvät välillä kysymässä miten menee ja jopa ovat istuneet vieressä kun on ollut vaikea hetki! Olen heille ikuisesti kiitollinen! Tyttäreni nimittäin tarkkailee emoja - jos he ovat levottomia tytön olo pahenee heti. Apua on löytynyt myös kun on tullut joskus hyperventilaatiokohtaus. Yksin ei voi koskaan matkustaa.



Tyttö käy jonkinlaisessa vaihtoehtoterapiassa ja lisäksi ottaa luontaistuotekaupan tippoja ennen lentoa (olisko joku rescue remed tms).



Sinnittelee vaivansa kanssa ja haaveilee lomasta kaukomailla...

Järkkääkö Finnair vielä noita kursseja?