Mielipiteitä surukodin ovella käymiseen

Menisin vaan ruoan kanssa ja sanoisin että tein reilusti, saako sulle tuoda.



En sen enempiä kyselisi tai jäisi jaarittelemaan. Jos tuntuu että haluat niin voit kysyä "miten voit?".



Olen itse ollut vakavasti sairas ja mua ilahdutti kovasti vanhemman sukulaistädin tuoma keitto. Muistan sen vieläkin. Naapuri kysyi "miten voit" ja se tuntui kivalta. Siihen voi vastata niin paljon tai vähän ku haluaa.



Voit kysyä tarvitseeko apua, mutta yleensä ihmisten on vaikea pyytää apua. Helpompi ehkä tarjoutua tekemään joku tietty juttu. Vaikka "olen menossa kauppaan, tuonko sulle jotain".

saatte molemmat.

Kukat riittää. Ette ole niin läheisiä että pitäisi enempää muistaa. Mulle tulisi ainakin kiusaantunut olo että pitääkö noita nyt kiitellä ja kutsua kahville tai hautajaisiin vai mitä se haluaa.

haluaako hän apua ja millaista.

suoraan, että jos leski kaipaa jotain apua, mitä vaan ja koska vaan, autat mielelläsi. Sano,että käyt vaikka tarvittaessa kaupassa tms. ja että teidän ovikelloa voi soittaa koska vaan.

ja minusta voit tosiaan seka kysya mita leski saattaisi haluta tai tarvita, tai ihan vaan spontaanisti viedakin jotain jos silta tuntuu. Juuri tuo yhden edellisen mainitsema pelko "kiusaantumisesta" (jota kukaan oikeasti elaman isompia kriiseja kokenut muuten tuntee, jos toinen ihminen tarjoaa aidosti apuaan) tekee suomalaisista monesti niin kylmia ja kalseita ihmisia...

tai lämpimäinen, niin vie vaan.



Mun isä jäi aikoinaan leskeksi ja hänellä oli kova tarve puhua kaikille ja kertoa äidin sairastumisen vaiheet ja miten homma eteni. Jos joku naapuri olisi tuonut piiraan ja vielä jäänyt kahvikupposen ääreen juttelemaan ja kuuntelemaan häntä, hän olisi ollut ikionnellinen.

Ja kiitos sinulle, olet aivan ihana ihminen :)

Juuri tuo yhden edellisen mainitsema pelko "kiusaantumisesta" (jota kukaan oikeasti elaman isompia kriiseja kokenut muuten tuntee, jos toinen ihminen tarjoaa aidosti apuaan) tekee suomalaisista monesti niin kylmia ja kalseita ihmisia...

Olen juuri tuo yksi edellinen, ja voin omasta kokemuksesta kertoa, että lapseni kuoltua meitä häiritsi naapureiden ovella käyminen. Muutenkin ihan tarpeeksi tekemistä että pysyi edes kasassa, ei yhtään huvittanut seistä ovenraossa kiittelemässä ja surkuteltavana. Monet ihan omaa uteliaisuuttaankin kävivät, huomasi kyllä selvästi kun yrittivät kysellä mitä tapahtui ja miksi ja missä ja kuinka ja plaa plaa.

Varmasti monet ovat ihan ystävällisyyttään liikkellä, mutta meille ainakin riitti ihan lähimpien ihmisten läsnäolo, ei siinä kaivattu naapureiden tuppautumista. Ei millään pahalla aloittajaa kohtaan, olet varmasti empaattinen ihminen, tämä oli vain oma kokemukseni.

Itselläni ja isälläni ei tullut silloin aikanaan mieleenkään, että olisi ehkä pitänyt kutsua joku kahville tms sen takia, että toi ruokaa tai kakun. Ja niitä toivat sellaisetkin ihmiset, jotka isäni tunsi vain kasvoista ja minä en lainkaan. Meistä- ja etenkin minusta- se oli ihana ele, sillä aina ei jaksanut tehdä ruokaa tai edes käydä kaupassa. Oli ihanaa, kun sai vain lämmittää jotain valmista. Kakkuja tarjottiin sitten sukulaisille ja ystäville, kun tulivat käymään.



Meillekin moni sanoi, että soittakaa ihan koska vaan tarvitsette apua. Käytännössä kenellekään ei sitten kehdattu soittaa, kun kukaan ei enää hautajaisten jälkeen uudistanut kysymystään avun tarvitsemisesta. Siksi mietin, veisinkö miehelle jonkun syötävän vasta vähän myöhemmin ja kysyisin sitten, tarvitseeko jotain apua.



En ole kovin rohkea ja sosiaalinen ihminen joten ei ole helppoa mennä ovelle mutta muistan niin hyvin, miten paljon itselle merkitsi ihmisten apu ja käynnit. Oveahan ei ole pakko avata, jos ei jaksa. Siinä tapauksessa jätän vain oven taakse.



ap

Meillekin moni sanoi, että soittakaa ihan koska vaan tarvitsette apua. Käytännössä kenellekään ei sitten kehdattu soittaa, kun kukaan ei enää hautajaisten jälkeen uudistanut kysymystään avun tarvitsemisesta. Siksi mietin, veisinkö miehelle jonkun syötävän vasta vähän myöhemmin ja kysyisin sitten, tarvitseeko jotain apua. . ap

Joten lämpimäisten vieminen myöhemmin voi olla ihan hyvä idea. Usein käy niin, että ihmiset ovat empaattisia yhden päivän ja hautajaisten jälkeen asia unohtuu, vaikka lesken surutyö usein vasta alkaa. Ja kestää ainakin vuoden.

t. ap

Soita ovikelloa ja jätä se ruoka siihen,laita vaikka joku kortti mukaan.Leski varmasti arvostaa,muttei jaksa juuri nyt jauhaa kuolemasta ym

Meiltä on lapsi kuollut pari vuotta sitten. Minä koin kaikista kamalimpana sen, että joku jätti meidät yksin. Elämän pahin sattuu ja toinen hylkää juuri sillä hetkellä. Siitä tuli tunne, että toinen haluaa olla ystävä vain hyvinä hetkinä.



Meillä oli ainakin paletti niin sekaisin, että alkupäivinä ihan yksinkertaisten asioiden (eli mm. syöminen ja ruoan laittaminen) hoitaminen vaati valtavia ponnistuksia. Elävät lapset olisivat olleet hyvin nopeaan heitteillä ellei joku muu olisi huolehtinut ruoanlaitosta. Vielä muistan sen yhden ystävän äidin (jota en ole tavannut kuin jälkikäteen), joka lähetti meille makaronilaatikkoa. Alkaa ihan itkettämään, että meille tuntematon teki muisti ja teki ystävällisen teon. Osallistui meidän suruun sillä lailla.



Muutama muukin puolituttu on jäänyt mieleen. Yksi naapuruston vanhempi rouva, jota ei tunnettu, kävi sanomassa äidilleni, että hän voi tarvittaessa toimia lastenvahtina.



Ihmiset kuitenkin suhtautuvat hyvin eri lailla asioihin ja jollekin saattaa tosiaan tulla se tunne, että ei kestä yhtään vierasta.



Siksi minusta on hyvä ajatus se, että käyt ovella. Jos naapuri ei kestä vierasta naamaa, hän ei avaa ovea. Sitten jätät vaan kukat oveen.



Sinä voit ihan suoraan sanoa, että et voi tulla sisään, mutta halusit muistaa surussa.

Jos itsestäsi tuntuu luontevalta, niin tottakai. Jos pelkäät tungettelevasi, niin hoida käynti ovella pikaisesti, älä jää jaarittelemaan tai kyselemään jos vaikuttaa siltä ettei leski ole juttutuulella. Minusta kuulostaa erittäin huomaavaiselta. Ole asiallinen ja välitön mutta ystävällinen. Sanot vaikka vaan että tuli tehtyä vähän ylimääräisiä ja ajattelit että hänelle voisi maistua. Ihana ap.