Olen ihan kummallinen
Olen parisuhteessa elävä nainen. Seksiä saisin niin paljon kuin haluaisin. Halut on välillä ihan hurjat. Tuntuu ettei päähän muuta mahdu kuin panetus.
Päivät menee niin, että jalkoväli huutaa toimintaa. Helpotan oloani joskus, joskus en. Ajattelen että mies saa sitten hoidella minut. Hän on innokas ja saa minut tulemaan.
Mutta. Kun se hetki seksiin tulee, halut häviää. Aletaan hommiin ja orgasminkin saan, mutta se piinaava kiima häviää samantien kun sänkyyn päästään.
Voisi olla huonomminkin. En elä puutteessa enkä voi miestä syyttää. Mikä ihme minua vaivaa? Näin on ollut siis aina, sekä tämän miehen kanssa että edellisten. Naisista en välitä. Sitä tämä ei ole.
Kommentit (25)
En tiedä mikä homma tuo on, mutta kuulostat ihan minun vaimolta! Aina ollut noin. Välillä se ottaa päähän, mutta siihen olen tottunut. Aina sitä panettaa myös silloin ku ei ehtisi, tai on muuten hankala tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Haaveiletko fantasioista jostain muusta kuin siitä seksistä mitä miehesi kanssa harrastatte?
En oikeastaan. Ei ole mitään erikoisia fantasioita. Nuoleminen on se juttu minulle ja siitä haaveilen, mutta sitä myös saan.

Anteeksi kun nauran :D Kuulostaa että pakosta ja painostettuna käyt pinna kireellä tuikkaamassa kuitenkin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haaveiletko fantasioista jostain muusta kuin siitä seksistä mitä miehesi kanssa harrastatte?
En oikeastaan. Ei ole mitään erikoisia fantasioita. Nuoleminen on se juttu minulle ja siitä haaveilen, mutta sitä myös saan.
Voisitko saada samanalisen kiiman päälle jos miehesi näkisi sinut pitämässä omaa kivaa?
^ Ei onnistu. Leluja löytyy ja mies on saanut katsella. Joskus on tehty niinkin, että hän on viereisessä huoneessa ja ovi on auki. Saan olla rauhassa ja toisaalta hän saa kuunnella. Ei toimi. Tai taaskin; orgasmin saan mutta se jumalaton kiima mikä tulee ihan vaikka metsässä kävellessä tai kauppareissulla. Jessus että se on piinaavaa.

Oho. En ymmärtänytkään että sinun kiima iskee päälle ihan arjen askareissa. Mistä sinä kauppareissulla kiiman saat päälle?

Sen kun tietäisi! Minun päästä ne ajatukset vaan tulee. Ei siis mene niin, että näen komean miehen tai jostain banaaneista tulee mieleen kaksimielisiä juttuja. Ei.
Saatan kävellä ja miettiä aivan arkisia asioita ja samalla sekunnilla ajatus kääntyy siihen, että entä jos olisinkin nyt tilanteessa, jossa voisin vietellä miehen. Se ajatus lähtee menemään yksityiskohtiinkin. Se keskeytyy kyllä, mutta jatkuu heti kun mahdollista. Sehän tässä outoa on, kun aivan tarhapöllönä goretexissa räntäsateessa mun mindset on syöjätär.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^ Ei onnistu. Leluja löytyy ja mies on saanut katsella. Joskus on tehty niinkin, että hän on viereisessä huoneessa ja ovi on auki. Saan olla rauhassa ja toisaalta hän saa kuunnella. Ei toimi. Tai taaskin; orgasmin saan mutta se jumalaton kiima mikä tulee ihan vaikka metsässä kävellessä tai kauppareissulla. Jessus että se on piinaavaa.
Oho. En ymmärtänytkään että sinun kiima iskee päälle ihan arjen askareissa. Mistä sinä kauppareissulla kiiman saat päälle?
Sen kun tietäisi! Minun päästä ne ajatukset vaan tulee. Ei siis mene niin, että näen komean miehen tai jostain banaaneista tulee mieleen kaksimielisiä juttuja. Ei.
Saatan kävellä ja miettiä aivan arkisia asioita ja samalla sekunnilla ajatus kääntyy siihen, että entä jos olisinkin nyt tilanteessa, jossa voisin vietellä
No se pitäisi siellä metsässä vetäistä goretexin puolitankoon ja nusaista kun kiima iskee?
Minä jouduin kesken metsälenkin lopettamaan erään naisen kiiman yhtymällä seisoen takaapäin lepikossa
Vierailija kirjoitti:
Minä jouduin kesken metsälenkin lopettamaan erään naisen kiiman yhtymällä seisoen takaapäin lepikossa
Tämä on rikos monella tapaa. Tarvitset naisen luvan, ja lisäksi julkinen paikka ei ole oikea paikka seksin harrastamiseen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^ Ei onnistu. Leluja löytyy ja mies on saanut katsella. Joskus on tehty niinkin, että hän on viereisessä huoneessa ja ovi on auki. Saan olla rauhassa ja toisaalta hän saa kuunnella. Ei toimi. Tai taaskin; orgasmin saan mutta se jumalaton kiima mikä tulee ihan vaikka metsässä kävellessä tai kauppareissulla. Jessus että se on piinaavaa.
Oho. En ymmärtänytkään että sinun kiima iskee päälle ihan arjen askareissa. Mistä sinä kauppareissulla kiiman saat päälle?
Sen kun tietäisi! Minun päästä ne ajatukset vaan tulee. Ei siis mene niin, että näen komean miehen tai jostain banaaneista tulee mieleen kaksimielisiä juttuja. Ei.
Saatan kävellä ja miettiä aivan arkisia asioita ja samalla sekunnilla ajatus kääntyy siihen, että entä jos olisinkin nyt tilanteessa, jossa voisin vietellä
Herättääkö miehen veittely kiimasi? Siis ajatus mahdollisuudesta vietellä joku vastaantullut, seksuaalisesti miellyttävä mies. Pillu sykkien pohdit kuinka voisit tarjota itsesi nuoltavaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä jouduin kesken metsälenkin lopettamaan erään naisen kiiman yhtymällä seisoen takaapäin lepikossa
Tämä on rikos monella tapaa. Tarvitset naisen luvan, ja lisäksi julkinen paikka ei ole oikea paikka seksin harrastamiseen.
Ap
Metsä ei ole mikään julkinen paikka.

No minä en halua seksiä ulkona. Ja se oli vain yksi esimerkki näistä tilanteista, missä panetus iskee ajatuksiin. Siihen ei pidä nyt liikaa takertua.
Ap
Lainaukset toimii huonosti. Tuossa oli jotain tuttua, että miehen viettely ajatuksena saa minut hulluksi. En silti oikeasti haluaisi vierasta. Ja omaa miestäni, joka osaa tykkäämäni temput, rakastan. Meillä on hyvä suhde.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä jouduin kesken metsälenkin lopettamaan erään naisen kiiman yhtymällä seisoen takaapäin lepikossa
Tämä on rikos monella tapaa. Tarvitset naisen luvan, ja lisäksi julkinen paikka ei ole oikea paikka seksin harrastamiseen.
Ap
Metsä ei ole mikään julkinen paikka.
No minä en halua seksiä ulkona. Ja se oli vain yksi esimerkki näistä tilanteista, missä panetus iskee ajatuksiin. Siihen ei pidä nyt liikaa takertua.
Ap
Tai sitten kuvittelet ettet halua. Sinua panettaa jossain ja sitten kun siitä seuraa säätöä aloittaa seksi "tavallisessa" paikassa halut lauhtuu. Kokeile epätavallisia paikkoja.
Tarkennan vielä, että kuten aiemmin sanoin, ajatus ei herää siitä että näen itseäni miellyttävän miehen. Tämän minä ymmärtäisinkin. Se menee niin päin, että ajatus iskee ja himo kohdistuu tooodella laajalla skaalalla keneen vaan mieheen. Ikähaarukkakin taipuu äärimmilleen. Siinä ei ole tolkkua.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä jouduin kesken metsälenkin lopettamaan erään naisen kiiman yhtymällä seisoen takaapäin lepikossa
Tämä on rikos monella tapaa. Tarvitset naisen luvan, ja lisäksi julkinen paikka ei ole oikea paikka seksin harrastamiseen.
Ap
Metsä ei ole mikään julkinen paikka.
No minä en halua seksiä ulkona. Ja se oli vain yksi esimerkki näistä tilanteista, missä panetus iskee ajatuksiin. Siihen ei pidä nyt liikaa takertua.
Ap
Tai sitten kuvittelet ettet halua. Sinua panettaa jossain ja sitten kun siitä seuraa säätöä aloittaa seksi "tavallisessa" paikassa halut lauhtuu. Kokeile epätavallisia paikkoja.
Kiitos ratkaisuehdotuksesta. En silti halua seksiä ulkona. On niin hankalaa tällä tavoin tuoda esiin se, mitä tarkoitan.
Tämä kiima on vieläpä niin viheliäistä sorttia ettei se lopu millään. Sänkyhommista nousin tätä aloitusta tekemään ja päivän orgasmisaldo on kolme. Pitäisi joskus ehtiä miettiä muutakin. Tällaistako on olla mies :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Haaveiletko fantasioista jostain muusta kuin siitä seksistä mitä miehesi kanssa harrastatte?
Fantasiat ovat fantaa juovia sikoja.