Ulkomailla asuva! Mitä olet tilannut suomikaupasta?
Kommentit (10)
Kun asuin Lontoossa, kävin joskus suomi-kaupasta enemmänkin fiilistelemässä koti-ikävässäni, kuin ostamassa mitään. Mukaan lähti lähinnä salmiakkia.
Sen sijaan japanilainen vaimoni käy usein japanilaisessa ja muissa aasialaisissa kaupoissa ostamassa elintarvikkeita, kun haluaa syödä Suomessakin niin kuin kotimaassaan.
Ei ole tarttenut käydä. Täällä ruotsissa löytyy ihan suuremmista ruokakaupoista suomalaisia tuotteita.Tämä on aluetta että tuli aikoinaan paljo suomesta tehtaisiin töihin.
En mitään. Ainoa (syötävä) asia, jota Suomesta kaipaan, on leipäjuusto. Sitä ei ymmärrettävistä syistä pysty kaukomaille postittamaan. Vierailen kuitenkin Suomessa pari kertaa vuodessa, silloin syön tuota herkkua lähes joka päivä.
Kaipaan kyllä kovastikin joitain eurooppalaisia ruoka-aineita, joita on täällä Aasiassa huonosti saatavilla ja kalliita, jos niitä löytää. Esimerkiksi tiettyjä juustoja tai laadukkaita, kivellisiä oliiveja.
Enpä juurikaan mitään. Suomireissuilta tuon mukana lähinnä sinappia ja lakritsia, joskus salmiakkia.
Voimaantuneen, syyllistävän ja nalkuttavan vaimon
En ikinä mitään. Piirakat ja pullan leivon itse, ja kerran vuodessa teen suomalaista jouluruokaa. Lomalla Suomessa (2 kertaa vuodessa) ostan sitten sellaista, jota on alkanut tehdä mieli.