Onko niillä joista ei tule ikinä mitään jo lapsena epärealistiset unelma-ammatit?

Minä olisin halunnut joko uskonnon tai historian opettajaksi. Sairastuin viimeisenä lukiovuotena psykoosisairauteen ja päädyin suoraan kirjoituksista eläkkeelle. En usko, että näillä oli korrelaatiota.

Joo, koin jo lapsena (ala-asteikäisenä) että tavalliset työt ei ole minua varten. Äitini oli töissä pienessä ruokamarketissa ja oli kokoajan itkuinen ja väsynyt. Isäni teki hanttihommia tehtaissa, ja aina töiden loppuessa siirtyi yhtä ankeaan hommaan. Terveys petti jo reilusti ennen 60v ikää. Ajattelin jo lapsena, että en tee mitään, jos elämä aikuisena on noin ankeaa. Olen sitten haihatellut elämäni pitkinä työttömyysjaksoina ja kaikenlaisina teatteri, taide, eläinten hoidon parissa, ym projekteina. En kadu. 

N.52

Hmm. Mulla oli pelkkiä epärealistisia unelma-ammatteja, mutta mä silti kyllä kouluttauduin ihan vaan sellaiselle alalle, jolta todennäköisesti löytyisi työtä ja olisi hyvät palkat, ja olen tehnyt alan töitä jo 20 vuotta. Sellainenkin on ihan mahdollista, ettei ole unelma-ammattia, tai se on epärealistinen, mutta tekee käytännön ratkaisun kouluttautua ei-unelma-ammattiin ja luoda uransa siellä.

Olen parhaan tavoittelija. 

Jos en saa olla olympiavoittaja tai astronautti, niin sitten ihan sama.

Minusta "ei tullut mitään" koska minua ei lapsena kannustettu, vaan lytättiin kaikessa mitä toivoin tai yritin. Rikkinäinen, turvaton lapsuudenkoti. Ajelehdin, en tuntenut itseäni, elin vain hetkessä, ei ollut unelmia eikä tavoitteita. 

Mä en oikein usko että korreloi. Varsinkin tuota keskimmäistä ryhmää on tosi paljon siinä ikäluokassa, jossa ammatti pitäisi valita, teineissä ja nuorissa. Ihmisiä, jotka haluavat somevaikuttajaksi, huippu-urheilijaksi, poptähdeksi, huippumalliksi tms. Itsekin halusin muistaakseni huippumalliksi kovasti, fantasioin siitä elämäntavasta paljon, vaikka en ollut ulkoisesti yhtään mallityyppiä. 

Useimmat meistä kyllä silti vaan valitsee jonkun oikean ammatin ja kouluttautuu ja työllistyy siihen, vaikkei epärealistiset teinihaaveet toteudukaan. Ja pärjätään elämässä ihan hyvin. Myöhemmin ei kaduta, että voi kun musta ei tullut huippumallia, vaan vähän huvittaa, miten lapsellinen se haave oli. 

Ei, niistä joilla ei ole lapsena unelmia ei tule yleensä mitään. No, iskelmätähden, nhl miljonäärin tai rahaa takovan sometähden uraa havittelevista siurin osa pettyy ja joituu tyytymään tavalliseen elämään.

Ehkä se on näin. Itse halusin astronautiksi, mutta päädyin akateemiseksi asiantuntijaksi julkiselle sektorille. En valita. 

Näköalattomista ja jo yläkouluiässä luovuttaneista tulee komeroasukkeja / ei mitään.

Parempi minusta tavoitella älyttömyyskiä kuin möllöttää "ihan sama" ja "ei kiinnosta" -asenteella ajelehtien.

Ei ainakaan minulla. Ei ollut lapsenakaan mitään unelma-ammattia. Loppujen lopuksi olin sekatyömies noin 15 vuotta ja 30 vuotta postinjakaja. Postinjakaminen oli oikeastaan ihan unelma homma. M67

Nehän ovat vain unelmia. 

Toisaalta, eihän kukaan tiedä, kun aloittaa opiskelut, onko valmistumisen jälkeen töitä vai ei, sillä siihen vaikuttaa suhdanteet ja maailman tilanne. 

Esim lääkäriksi opiskelu kestää 5-6v niin kukaan ei voi tietää etukäteen mitä tapahtuu esim. 80-90-luvulla lääkärit valmistuivat suoraan työttömäksi ja joutuivat lähtemään työn perässä ulkomaille Britteihin, Arabimaihin, Norjaan jne. 

Ja nyt jos aloittaa lääkäriopinnot, mikä tilanne v 2030-2025 kun palveluita käyttävät vain pienet ikäluokat, eikä suuria ikäluokkia ole keskuudesamme. 

Ei ne ole epärealistiset, sillä ne ovat vain unelmia. Ja kun lapsi on aikuinen, monia  ammatteja ei ole edes olemassa, kun  ovat aikuisia, kun kehitys ja teknologia mennyt eyeenpäin.