Sydäntä kylmää, paha olo myllertää

Onko jotain suurempia ongelmia vai eikö sitä vaan kiinnosta?

jos miehen tarvii edes pohtia asiaa luulen että peli on jo menetetty. Roikkuu sussa niin kauan kunnes löytää jonkun muun. Tuo ei selvästikään ole tosirakkautta hänen puoleltaan olen tosi tosi pahoillani :( Mieti haluatko sinä olla jokin hätävara? Haluatko roikkua miehessä?

Onko jotain suurempia ongelmia vai eikö sitä vaan kiinnosta?

Mikä lie sitoutumiskammo. Tämä jo toiseksi pisin suhde mitä hänellä on ollut tähän ikään (35). Arki on ihan jees, eikä edes erityisen arkista, kun emme asu yhdessä. Tiedän, että rakastaa.

jos miehen tarvii edes pohtia asiaa luulen että peli on jo menetetty. Roikkuu sussa niin kauan kunnes löytää jonkun muun. Tuo ei selvästikään ole tosirakkautta hänen puoleltaan olen tosi tosi pahoillani :( Mieti haluatko sinä olla jokin hätävara? Haluatko roikkua miehessä?

Toisaalta tämä keskustelu on käyty aiemminkin, ja päädyttiin jatkamaan, ja mies sanoi, että onneksi mä jaksoin uskoa meihin vielä ja oli onnellinen, että "sai" mut takaisin.

Ei ole mikään pelimies, aika erakko ja yksin viihtyvä (yksi syy miksi emme asu yhdessä, ja sopii mullekin oikein hyvin), ei siis etsi ketään toista. Aiemminkin kaava on mennyt niin, että mies seurustelee parista kuukaudesta noin vuoteen, sitten eroaa, on yksin melko pitkäänkin, kunnes tapaa toisen ja sama toistuu. Tottunut lähtijä. Mä en vaan tiedä pitäisikö mun pitää kiinni ja yrittää se saada rikkomaan kaavansa vai annanko mennä ja potkaisenko vielä vähän vauhtia...

En mä koe olevani hätävara, mutta tiedän mitä tarkoitat. En myöskään roiku hänessä, hänellä on kaikki aika ja päätösvalta käsissään, kuten aloituksessa sanoin; en mä painosta enkä vaadi. Sormet ristissä vaan toivon...

Luultavasti se mies ei edes osaa rakastaa...

os hän rakastaisi en tiarvitsisi miettiä jatkoa...älä petä itseäsi! Luultavasti se mies ei edes osaa rakastaa...

ei ehkä sellaisella yleismaailmallisella, kaikkien hyväksymällä tavalla... :D Mutta omalla tavallaan kuitenkin, sen mä vaan tiedän ja tunnen.

Voikohan ihminen päästä yli tuollaisesta lähtemisen rutiinista, herätä siihen mitä käsissä on ja tajuta, että tällä kertaa ei halua heittää sitä menemään?

Anna miehen olla ja etsi joku joka oikeasti osaa elää toisen ihmisen kanssa. Mitä sulle jää käteen tuollaisesta suhteesta? Aitoko loppuelämäsi elää miehen kanssa eri osoitteissa ja miettiä että haluaako mies jatkaa? En mä ainakaan jäisi tuollaiseen suhteeseen jos tarvisi edes miettiä että ollaanko yhdessä vai ei...ei lupaa hyvää!

Jos kahden vuoden päästä miettii tollasta! Eikö tollanen pitäisi jo tietää?

ja sanot sille heipat. Se kun nyt pitää sua itsestäänselvyytenä, että vaan kiltisti odottelet kunnes Hän tekee valinnan. NIin ylimielistä toisen ihmisen hyväksikäyttöä että. Kerää rohkeutesi nyt nainen, ja jätä se!! Tee se jo tänään. Vaikka se tuntuu pahalta, niin varmasti löydät uuden paremman miehen.

kuin että jatkatte vielä ja mies lähtee siinä vaiheessa, kun teillä on yhteiset lapset ja asuntolaina. Nyt se on helpompaa, vaikka vaikealta tietysti tuntuu joka tapauksessa.

Anna miehen olla ja etsi joku joka oikeasti osaa elää toisen ihmisen kanssa. Mitä sulle jää käteen tuollaisesta suhteesta? Aitoko loppuelämäsi elää miehen kanssa eri osoitteissa ja miettiä että haluaako mies jatkaa? En mä ainakaan jäisi tuollaiseen suhteeseen jos tarvisi edes miettiä että ollaanko yhdessä vai ei...ei lupaa hyvää!

Järjellä ajateltuna mä tiedän mitä pitäisi tehdä. Tiedän, että ansaitsisin parempaa (mä olen, hitto vie, hemmetin hyvä kumppani!). Tiedän, että jos päättää jäädä, niin tämä keskustelu käydään taas joskus. Tiedän, että tässä murenee joka kerta ripaus omaa itsetuntoa. Tiedän, että voisin löytää paremman. Tiedän, että toista ei voi pitää väkisin.

Kaiken tän mä tiedän ja olen luullut, että olen sellainen ihminen, joka tällaisen tilanteen vastaan tullessa (ja varsinkin, kun toistuu!) minä kävelen vahvana ja pää pystyssä suhteesta pois. Mutta tässä mä olen... :( Sen mä lupaan, että kerjäämään mä en ala, ja sanoinkin miehelle, että haluaisin että voitaisiin yhdessä muuttaa asioita niin, että molemmilla ois parempi (ei siis mitään uhrautuvaista "minä muutun!") ja haluaisin että voitaisiin jatkaa, mutta jos se eniten haluaa lähteä, niin annanhan minä sen mennä.

Jos kahden vuoden päästä miettii tollasta! Eikö tollanen pitäisi jo tietää?

ap

ja sanot sille heipat. Se kun nyt pitää sua itsestäänselvyytenä, että vaan kiltisti odottelet kunnes Hän tekee valinnan. NIin ylimielistä toisen ihmisen hyväksikäyttöä että. Kerää rohkeutesi nyt nainen, ja jätä se!! Tee se jo tänään. Vaikka se tuntuu pahalta, niin varmasti löydät uuden paremman miehen.

tämän ehdotuksen nyt vakavammin harkintaan...

Ap

kuin että jatkatte vielä ja mies lähtee siinä vaiheessa, kun teillä on yhteiset lapset ja asuntolaina. Nyt se on helpompaa, vaikka vaikealta tietysti tuntuu joka tapauksessa.

ihan käsittämättömän kipeä ajatus! Yhteisistä lapsista ja asuntolainasta tässä ei ole arvannut vielä edes keskustella! :D

ap

vaikka sanoisitkin heipat etkä pitäisi mitään yhteyttä mieheen, niin JOS mies rakastaa sua ja haluaa palata yhteen, niin sehän ottaa yhteyttä.

vaikka sanoisitkin heipat etkä pitäisi mitään yhteyttä mieheen, niin JOS mies rakastaa sua ja haluaa palata yhteen, niin sehän ottaa yhteyttä.

Jos mä tekisin päätöksen erosta, niin hän kunnioittaisi mun päätöstä (samoin kun itse kunnioittaisin hänen päätöstään, jos niikseen tulee) eikä varmaan sen enempää pyytäisi mua takaisin, kuin itsekään tekisin, jos hän nyt sellaisen päätöksen tekee. :/

ap

Pyysin miestä tapaamaan mut eilen, käytiin jäätelöllä. Vaihdettiin kuulumisia ja puhuttiin ensin ihan neutraaleja asioita. Jäätelön lähestyessä loppuaan sain kakaistua, että onhan se nyt niin, että jos mun kanssa olemista tarvitsee varta vasten miettiä eikä silti oikein tiedä, niin josko minä tekisin sitten sen päätöksen, että erotaan. Mies ei saanut oikein sanaa suustaan, taisi ottaa itsestäänselvyytenä että asia on täysin hänen päätösvallassaan. Sen verran monta sekuntia ehdin odottaa, että olisi hän ehtinyt vastaan sanoa, mutta kun ei sanonut, nakkasin loput jäätelöt roskiin ja sanoin, että moikka nyt sit, ehkä törmäillään. Ja kävelin tyynesti pois.



Ei mulle ole tärkeää se, kumpi jättää, että pääsisin sanomaan, että "MÄ jätin!". Mutta mulle on tärkeää se, että sain viimein pidettyä puoleni, löysin sen vahvuuden itsestäni, että sain tehtyä päätöksen. Kerran hänestä ei ollut sitä tekemään, suuntaan tai toiseen.



Oon onneksi ollut viikonlopun tosi kiireinen, vasta tulin omasta harrastuksestani kotiin, ja odotan nyt iltaa ja (yksin) nukkumaan menemistä ja sydänsärkyä... :(



Mutta tästä noustaan, eikö niin?



ap

Oikein teit, ja varmasti vielä helpottaa!

Teit aivan oikein. Jos mies on jo 35v ja kahden vuoden seuruselun jalkeen pitaa (ainakin jo toiseen kertaan) miettia haluaako jatkaa, niin ainoa oikea ratkaisu sulle oli lahtea kavelemaan.



Jos se tuossa vaiheessa panikoi jo pelkan suhteen jatkamisesta, niin tuhlaisit koko elamasi odotellessasi sita etta se joskus suostuisi muuttamaan yhteen, saatikaa ottamaan sita asuntolainaa, hankkimaan lapsia taikka menna naimisiin. Tiedat taman varmasti itsekin.



Olo on varmasti ikava jonkun aikaa, mutta pian tuntuu paremmalta ja ainakin olet nyt vapaana kohtaamaan miehen joka haluaa edeta suhteessa normaalisti (et siis tuhlaa elamaasi odotteluun, joka toden nakoisesti ei kuitenkaan johtaisi muuhun kun sydamen sarkymiseen joskus myohemmin)



Hyva AP!

t. yksi sinua neuvoneista