Näin kotiäitinä voin todeta että kyllä ne ongelmat perheissä

mutta kukin tehköön sen perheelleen sopivimmalla tavalla!

koska meillä alkoi lapset oireilemaan liikaa. Olen tosi tyytyväinen ratkaisuuni. Nyt minulla on aikaa lapsille ja lasten oireilut ovat vähentyneet todella paljon.

Ei tämä vaihe kauaa kestä ja enköhän ehdi vielä töitä tekemään! Nyt panostan lapsiini!

Ennen lähdin kuudelta ja tulin usein vasta kuuden tai seitsemän aikaan illalla kotiin, joskus venyi yhdeksäänkin. Siinä sitä sitten rupesi pala nousemaan kurkkuun kun lasten oireilut kasvoi ja omat ajatukset oli jo luokkaa "miksi tein lapset kun en ole heidän kanssaan?"

Nyt on hyvä olla, on olo että tätähän tämän täytyy olla.

Yritän vielä olla hetken kotona, mutta jossain vaiheessa taloudellinen tilanne tulee pakottamaan minut töihin, mutta virheestä olen oppinut. En aio enään tehdä pitkää päivää, ehkäpä yritän löytää osa-aika työtä.

ihan jokaiselle

t. ohis

Taalla vedetaan jo sellaisia argumentteja etta kotiaidin lapsesta tuli kaveriporukan ainut luuseri, ja ai niin, sen aiti oli alkoholisti ja mielenterveysongelmainen.



Kotiaitiytta voi toteuttaa niiiiiin monella tavalla. Kaikki eivat tee sita samalla tavalla ja se on monen vaikea tajuta, koska kaikki saavat sen saman mitattoman kotihoidontuen (jos sitakaan), Ei ole standardeja eika tyoelaman tapaan parempaa palkkaa tai ylennyksia siita jos tekee tyonsa hyvin. Ainut kiitos on se, etta omat lapset voivat hyvin. Tulokset nakyvat vuosien tai vuosikymmenten paasta.



Kotiaiti voi lojua paivat pitkat sohvalla tai sitten voi olla aktiivisesti lasna lastensa elamassa, henkisesti ja fyysisesti. Kaikki eivat ole samasta muotista! Lakatkaa niputtamasta kaikkia kotiaiteja!!!

yleistää tässäkään asiassa.

Itse teen pitkää työpäivää, pitkästä työmatkasta johtuen. Aamukuudesta iltakuuteen. Ja päälle on myös kokouksia, ehkä 1-2 kertaa /kk. Lisäksi hoidan lähes kokonaan lasten harrastuskuskaukset, koska mies pyörittää perikunnan maatilaa oman työnsä lisäksi.

Kolme lasta, kahdella koulu sujuu todella hyvin, yhdellä hieman heikommin luki-ongelman takia. Sekin asia hallinnassa hyvien tukitoimien ansiosta. Kaikki saavat koulusta kiitosta erittäin hyvästä käytöksestään. Vanhin tekee paljon talkootyötä urheilun parissa, hän on ollut tukioppilas sekä riparin jälkeen isosena.

Keskimmäinen käy jatkuvasti auttamassa mummua ja pappaa omakotitalon töissä, lisäksi hän auttelee tuolla maatilan töissä.

Nuorimmainen on vasta 10v, joten tämä "talkootyöura" ei vielä ole kunnolla alkanut. Tosin hänkin on jo ollut mukana urheilukisojen puffetissa auttelemassa.

Vanhin nyt 19, keskimmäinen 16. Kummankaan kanssa ei ole ollut ongelmia tupakan tai alkoholin suhteen.

Mitäs vielä kehuisin :) Pointti on kuitenkin se, että ei voi yleistää. Toki itsellänikin on joskus huono omatunto siitä että olen jo työn takia paljon poissa. Eikä kännykkä korvaa täysin, vaikka minut siitä saakin kiinni koko ajan. Näin tämä nyt vaan meillä on. Siitä huolimatta lapsista on tullut ihan kunnollisia kansalaisia, mistä olen erittäin kiitollinen.

toki ei voi yleistää kaikkia koskemaan, tietenkään. Mutta onhan se hienoa kun oma lapsi osaa jo 7-vuotiaana tulla toimeen ihan yksin 6tuntia ja laitaa mikroon ruoka jne. jne.

sori vaan.lapset tarvii aikuisen oleen läsnä

Meillä ollaan aika perhekeskeisiä, esim. kaikki mahdolliset vapaa-ajat ollaan perheenä yhdessä, viikonloppuisin siis meistä saa huonosti kyläseuraa tms., koska tykätään omistautua toisillemme ja touhuta lasten kanssa. Jotenkin uskon, että syvä luottamus ja tuntemus vaatii suunnattomasti aikaa. Tämän vuoden olen vielä kotona, sitten pitänee aloittaa 6 h päivän tekeminen, ja sekin raastaa vähän sydäntä...

Tiedän, poissa olen, ja kuten sanoin, siitä on huono omatunto. Asia nyt vaan on näin, koska läheltä en oman alani työtä saa.

Meidän perheeseen kuuluu myös isä, joka tulee aikaisemmin töistä kotiin. Lisäksi pystyn itse tekemään etätyötä osittain, joten se helpottaa tilannetta.

Perheen kanssa ollaan kuitenkin yhdessä niin paljon kuin mahdollista. Ja ainakaan meidän lapsissa tällainen elämä ei ole ongelmia aiheuttanut. Eiköhän niitä olisi jo ainakin noiden vanhempien kohdalla näkynyt.

Ihmisillä on enemmän vapaa-aikaa kuin koskaan ennen ja silti ei muka ole aikaa lapsille. Miten niin? En tiedä, millaisissa piireissä te oikein liikutte, mutta meidän tuttavapiirissä lähes kaikki vapaa-aika vietetään perheen kesken puuhaillen. Lähes kaikilla on normaalit työajat, toki välillä voi olla työn puolesta iltamenoja, mutta aina toinen vanhempi on kotona lasten kanssa.



Kyse ei ole ilmeisesti siitä, että sitä vapaa-aikaa ei olisi, vaan siitä, miten sen osaa käyttää. Jos oman vapaa-aikansa käyttää tällaisten asioiden kyttäämiseen lähipiirissään ja taivasteluun internetin keskustelupalstoilla, niin ei ihme, että menee lapsi pesuveden mukana.

että tuohon meidän 19v tyttäreen minulla on erittäin hyvä suhde. Hän pystyy kertomaan äidilleen lähes kaikista asioista. Sanon lähes siksi, koska en edes oleta että kertoisi kaikista. Mutta kaikenlaisia asioita ja ongelmia on pohdittu, laidasta laitaan. Myös sellaisia joista tiedän että esim. omien kavereidensa kanssa hän ei ole puhunut.

Jos hän tarvitsee apua jossain, hän on voinut soittaa vaikka keskellä yötä. Kuten oli vappuna tilanne kun hän hoivasi yhtä ystäväänsä liian juhlimisen jälkeen.

Ihmisillä on enemmän vapaa-aikaa kuin koskaan ennen ja silti ei muka ole aikaa lapsille. Miten niin? En tiedä, millaisissa piireissä te oikein liikutte, mutta meidän tuttavapiirissä lähes kaikki vapaa-aika vietetään perheen kesken puuhaillen. Lähes kaikilla on normaalit työajat, toki välillä voi olla työn puolesta iltamenoja, mutta aina toinen vanhempi on kotona lasten kanssa. Kyse ei ole ilmeisesti siitä, että sitä vapaa-aikaa ei olisi, vaan siitä, miten sen osaa käyttää. Jos oman vapaa-aikansa käyttää tällaisten asioiden kyttäämiseen lähipiirissään ja taivasteluun internetin keskustelupalstoilla, niin ei ihme, että menee lapsi pesuveden mukana.

kaksi tuntia illassa on todella vähän yhteistä aikaa perheen kanssa. Varsinkin kun puolet siitä kuluu ruokailuun ja iltatoimiin.

Aamulla yhteistä aikaa on n. tunti, ja se kuluu kokonaan aamutoimiin.

Viikonloppukaan ei kestä kuin 2 päivää.

Olen ilmeisesti jotenkin huono ihminen kun kaipaan enemmän vapaa-aikaa :(

että aikaa lasten kanssa täytyisi käyttää paljon,kerranhan ne vaan ovat pieniä.Nykyään vaan suuren osan on pakko tehdä töitä.Jo ihan normi eläminen maksaa niin paljon että kaikkien miehet eivät pysty elättämään/kattamaan kaikkia perheen kuluja.Valitettavasti myöskään aina ei voi itse päättää omia työaikojaan ja päiviään.Niin se vaan menee sekin.Ei se äidin kotona olo ole kuitenkaan tae ettei lapset joutuisi väärille poluille.

yleensä niitä "pärjääjiä" ja huomaamattomia 10:n lapsia!

Se ei todellakaan ole merkki siitä, että heillä menee elämässään hyvin ja että ovat onnellisia.

He ovat vaan oppineet pitämään itsestään ja muista huolta, kun vaihtoehtoja ei ole. Ja oma lapsuus/nuoruus on jäänyt elämättä!

jos lapsi on itsenäinen ja omatoiminen.

tämä ei ole ongelma. Tai siis mahdolliset iltamenot.



Meillä on illasta muutamaan poikkeusta lukuun ottamatta joko äiti tai isä kotona. Kotiin tullaan klo 16.45-17 aikoihin ja illasta on jompi kumpi tosiaan läsnä. samoin vloput.



Tosin sama yh:llä olisi, jos esim olisi illasta menoja, voisi olla sama, tuttu ja turvallinen lapsenvahti esimerkiksi.

Musta on hienoa jos lapsi on itsenäinen ja omatoiminen.

kun lapsi hoitaa itse itsensä ja äiti voi harrastaa omia juttujaan ottamatta lasta huomioon! eipähän lapsi vielä turhaan äidin omaa aikaa

Harvemmin sitä huomataan kauas kantoisempia seurauksia, lapset ovat monesti jo loppuun palaneita ennen kuin he ovat edes aikuisuuden kynnyksellä.



Meillä on ihan väärälainen kuva lapsissa, kun käytämme mittareina koulumenestystä, harrastuksia, kypsää käytöstä, tupakoimattomuutta yms...



Lasten pitäisi saada olla kypsymättömiä, lapsellisia ja heidän tulisi saada kiukutella ja heille tulee antaa arvoa, myös silloin kuin he eivät ole niin kehumisen arvosia.



Maaseudulla nuoret ovat työssä ja kaupungissa taas ollaan harrastuksissa. Missä on tavallinen oleminen. Ne hetken, kun lapset näkevät, että vanhemmat pitävät toisistaan ja yhteiset iltapalat, pihan siivoomiset, saunanlauteilla istumiset, ne hetket jotka jäävät elämään.

Tämä on musta sellainen nykyajan mantra, jota hoetaan sen kummemmin sitä kyseenalaistamatta.



Aivan varmasti muissakin perheissä kuin meidän syödään yhdessä päivällistä/iltapalaa, siivotaan yhdessä niin pihaa kuin kotia, retkeillään yhdessä, puuhataan vaikka mitä.



Meillä ihan tavalliset työssäkäyvät vanhemmat (ns uraihmisiä) + monta lasta (5) + harrastuksia vähän jokaisella. Harrastuksissakin kuljemme usein yhdessä :), jalkkikseen voi hyvin lähteä sisaruksia mukaan kentän laidalle, harjoituksiin meno on myös yhteistä "höpötysaikaa".



Mitä kuvitellaan elämän olleen 50-,60-,70-luvulla? Ettei lapsilla ollut harrastuksia? Että lapsiin keskityttiin kiinteästi? Että vanhemmat eivät (muka) käyneet yksin missään? Höpsis.

Olen ollut nyt kotiäitinä toisen kerran kohta 2 vuotta, ja läsnä olen vähemmän kuin töissä käyvänä äitinä. En nauti kotona olosta, listaan koko ajan tekemättömiä töitä ja uuvun. Teen kaksi lämmintä ateriaa päivässä, hoidan tiskit, pyykit, imuroinnin jne. Silti koti on sotkuinen ja lasten kanssa olo ihan kunnolla minimaalista. Toki ulkoilemme, käymme kaupassa jne. mutta en ole aidosti läsnä. MIetin vain seuraavaa tehtävää, syyllistän itseäni laiskuudesta, kun ikkunoita ei ole pesty ja piha rehottaa rikkaruohoista, sisällä on lelukaaos ja pölyjä nurkissa. Ulkonakin ollessa hoputan koko ajan, että nyt pitää mennä sisälle, kun pitää alkaa valmistella ruokaa. Koko kotiäitiys on minulle jotain kummaa suorittamista.



Töissä käydessäni minulla oli tekosyy jättää kaikki tuo tekemättä. Töiden jälkeen käytin hävyttömästi hyväkseni viikonlopun jämiä ruokana, joskus järsittiin vaan leipää kiireessä. Sen sijaan mentiin ulos ja tehtiin lumiukkoja, pyörälenkkejä, käytiin puistoissa ja vietettiin aikaa kunnolla perheen kesken. Koti ei kiiltänyt ja ruokakin oli heikkoa mutta läsnäoloa oli yllin kyllin, koska sitä muuten oli niin vähän.



Kyllä lasten kanssa ihan fyysinen läsnäolo on tärkeää mutta ennen kaikkea se henkinen. Isommille lapsille riittää tieto siitä, että äiti/isä on tavoitettavissa, jos tarvitsee. Surullisempaa on se, että se äiti on kotona mutta ei varsinaisesti kuuntele kuin se, että äiti on paljon töissä mutta takuulla kuuntelee, kun on tarve.