Onko väärin olla itsenäistymättä

Täälläkin on puhuttu paljon siitä, että joitakin on parjattu elämässä että pitäisi elää tietyllä tavalla. Vaikka suku ei olisikaan patriarkaalinen, onhan se vähän hassua että ei eletä omillaan viimeistään 30- vuotiaana.

Mutta onko se vähän typerää haukkua jotain omaa suvun jäsentä vaikkapa siipeilystä, jos itsellään on eritavalla vaan riippuvaiset perhesuhteet. Lapset asuu tai käy kylässä/ soittaa jokapäivä ja pummaa rahat. Tai vastaavasti itse tehdään tuota, vaikka arvostellaan jotain toista ratkaisuistaan. 

Missä se raja lopulta menee, mikä se itsenäisyyden taso pitää olla missäkin iässä noin yleensä ja onko ainut ihailtava tapa siis lähteä reppu selässä maailmalle ja pärjätä siellä? Onko tässä välimaastoa? Napanuorahan saattaa olla tiukassa, vaikka miten ollaan maailmalla jos joka päivä soitellaan. 

Laitettiinko teillä päin lintu lentämään ja miten onnistui, vai onnistuiko? Vai jäitkö peräkammariin, tavalla tai toisella?Keskustelua aiheesta, kiitos!