Mitå PARANORMAALIA sinulle tai tutullesi on tapahtunut?
Tuli mieleen kun kissa tiputti joulukoristeet siskoni vanha kämppä,jossa kuului ihme kolinoita ja näkyi varjoja. Oli todella creepy ja kun olin siellä yötä,pidin tv:n koko yön auki enkä noussut sohvalta ennen aamua.
Kommentit (14)
Pieraisin ja haju jäi pyörimään yliluonnollisen pitkäksi ajaksi. Silloin ymmärsin henkimaailman olemassaolon.
Kävin kerran paskalla, väänsin mielestäni ison tortun ja kun katsoin pönttöön niin siellä ei näkynyt mitään. Ei edes häntää.
Silloin kannattaa melkein tuulettaa ja raikastaa. Ja muutakin. On monia syitä ja joku tietty, miksi voi olla sitä. Palstalla ei viitsi mennä syvemmälle.
Elävä henkilö sai kelalta myönteisen tuki päätöksen. Sitä ei uskonut 7 päivää lehtikään.
Eilen näin uuden vuoden raketin valot, jotka vain pysyivät ja pysyivät taivaalla. Tajusin se lopulta olevan lentokone, mutta oli kyllä jännä.
Vierailija kirjoitti:
Pieraisin ja haju jäi pyörimään yliluonnollisen pitkäksi ajaksi. Silloin ymmärsin henkimaailman olemassaolon.
Jossakin päin nettiä pohdittiin, miten käy kuolleiden sieluille sairaaloissa ja hoitokodeissa nykyisen koneellisen ilmastoinnin aikana. Kaikkialla kun ei välttämättä saa avata edes ikkunaa, ettei ilmastointi mene sekaisin. Yleensä kun heti ihmisen kuoltua on ollut tapana avata ikkuna ja toivottaa hyvää matkaa. Mukavaa oli tuon lukemisen jälkeen kuunnella ilmastoinnin ulinaa yksin yövuorossa, että kenenköhän sielu sinne on jäänyt pyörimään.
Olen kertonut tämän toisessa ketjussa joskus. Olen nähnyt unta olleeni jonkun kaverin luona toisella puolella maata. Myöhemmin kaveri on kysellyt mitä tein silloin ja silloin hänen asunnossaan keskellä yötä ja miten olin saanut päähäni ilmestyä sinne nuin vain. Vastaavaa on tapahtunut muutaman kerran. Kerran ilmestyin tuttujen bileisiin vaikka varmana olin kotona nukkumassa eri kaupungissa.
Siis aika mahdotonta mennä unissakävelijänä Tampereelta Lappeenrantaan julkisilla ja tulla aamuksi takaisin heräämään omaan sänkyyni.

Tiedostamaton astraaliprojektio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieraisin ja haju jäi pyörimään yliluonnollisen pitkäksi ajaksi. Silloin ymmärsin henkimaailman olemassaolon.
Jossakin päin nettiä pohdittiin, miten käy kuolleiden sieluille sairaaloissa ja hoitokodeissa nykyisen koneellisen ilmastoinnin aikana. Kaikkialla kun ei välttämättä saa avata edes ikkunaa, ettei ilmastointi mene sekaisin. Yleensä kun heti ihmisen kuoltua on ollut tapana avata ikkuna ja toivottaa hyvää matkaa. Mukavaa oli tuon lukemisen jälkeen kuunnella ilmastoinnin ulinaa yksin yövuorossa, että kenenköhän sielu sinne on jäänyt pyörimään.
Mielenkiintoista. Toivotaan että valoportaali saavuttaa sielut tai rukous. Ikkunan läpi osa ehkä pääsee tai ulko-ovesta, ellei mene eri dimensiolle suoraan. Joskus takavuosina näin unta että ilmastointikanavaan voi päätyä myös muita olentoja tai elementaaleja. Mutta luulen että osaavat myös päästä halutessaan pois. Jatkakaa keskustelua.
Parvekkeella kaatui tuoli. Iso painava rottinkituoli ei kaadu tuulesta,eikä kolmanteen kerrokseen pääse kukaan.
Minulla on muutamia yliluonnollisia kokemuksia, osassa on ollut toinenkin todistaja paikalla. Minusta niissä ei ole mitään ihmeellistä, vaan ne on ihan peruskauraa.
Älkää unta nähkö että tämmöiseen ketjuun kerron yhtään mitään, missä ei mitään muuta ole, kuin jotain ääliöiden pierutorttukela kjäh reh hehhehheh olen pikkulapsi hölmöyksiä.
Ei mitään,