Lastensuojeluilmoitus vai ei?
Minulla on lähipiirissä tuttavaperhe, jossa on pieni lapsi (alle 4v) ja epäilen, että perheessä esiintyy vähintään todella äänekästä ja melkeinpä väkivaltaista tappelua aikuisten kesken todella usein, melkeinpä päivittäin. En ole ihan varma, että käyttääkö vanhemmat päihteitä sen kummemmin, en usko, mutta muuten siellä on todella kireä ja toksinen ilmapiiri, ja tiedän tosiaan ihan varmaksi, että aikuiset ovat välillä ihan fyysisesti toistensa kimpussa. Minua jotenkin hirvittää, että pieni lapsi joutuu kasvamaan tuollaisen keskellä, mutta en tiedä onko lasu paikallaan, varsinkaan kun en ole varma, että kohdistuuko siihen itse lapseen minkäänlaista väkivaltaa, toivon ja uskon, että ei. Mietin, että mitä lastensuojelu voi tällaisessa tilanteessa tehdä? Parhain vaihtoehto olisi varmaankin ero, kun arki ja se elämä on hirveän kaoottista ja kamalalla tappelulla höystettyä, mutta jos itse ei tajua erota, niin minkäs teet... Säälittää se pieni lapsi, jonka arki on tosiaan tuollaista, mielestäni kukaan lapsi ei ansaitse olla altistettuna vanhempiensa hirveälle tappelulle, mykkäkoululle ja huutamiselle lähes joka päivä. Mutta tosiaan - MITÄ lastensuojelu voisi tehdä? Olisiko huostaanottokaan yhtään parempi vaihtoehto? Siitäkin kuulee aina kaikenlaista... Ja onko se edes tällaisessa tilanteessa tarpeellista, miten se määritellään? Jotenkin sitä ajattelee, ettei halua "sekaantua" toisten asioihin, mutta toisaalta tuntuu, että kun tällainen huoli on, että pitäiskö se lasu kuitenkin tehdä. Anonyyminä ymmärtääkseni se kuitenkin on mahdollista.
Kommentit (14)
Valtaosa lasuista ei johda yhtään mihinkään.
Meistä on tehty ihan omasta pyynnöstämme lasuja, mutta paskan vitut sieltä apua saa vaikka itse pyytäisi. Joku akka tulee kerta kuussa kotisohvalle kyselemään että miltä nyt tuntuu? Juo kahvit ja lähtee pois. Siinä se sossun apu.
Turha siis edes fantasioida mistään huostaanotosta.
Vierailija kirjoitti:

Mihin olisitte halunneet apua? t: lasun sossu

Mene sinä ihmisoikeusrikollinen, vieraannuttajien apuri vìttuun. Olet suomalaisten vihollinen.
Minä teksin lastensuojeluilmoituksen jo siksi, että minulla olisi tuossa kohtaa "tarpeeksi iso" huol lapsesta. - Mieluummin tarpeettomaksi osoittautunut lastensuojeluilmoitus, jota se tuskin täysin edes on Ap kertoman perusteella kuin se, että joutuisin elämään jatkuvassa epävarmuudessa siitä, että miksei kukaan tee mitään. Mutta paha tuohon olisi itsekään mennä väliin, joten ainoa mitä äkkiseltään voisiin tehdä olsii tehdä lastensuojeluimoitus, niin olisin tehnyt ainakin jotain, joka ehkä saattaisi vielä edistää lapsen hyvinvointia.
Sinkkumies
Jos meidän naapurissa asut, niin ei ihme, jos kuvittelet, että meillä on väkivaltaa tms. Meillä on kuitenkin vain erityislapsia, joiden vuoksi välillä vähän rymyää ja äänet kohoaa (lähinnä lapsilla), mikä kieltämättä itseäkin joskus hiostuttaa, kun arvailen, miltä mahtaa kuulostaa naapuriin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtaosa lasuista ei johda yhtään mihinkään.
Meistä on tehty ihan omasta pyynnöstämme lasuja, mutta paskan vitut sieltä apua saa vaikka itse pyytäisi. Joku akka tulee kerta kuussa kotisohvalle kyselemään että miltä nyt tuntuu? Juo kahvit ja lähtee pois. Siinä se sossun apu.
Turha siis edes fantasioida mistään huostaanotosta.
Mihin olisitte halunneet apua? t: lasun sossu
mikään niin rasittavaa ku tuo lasun sossu. Pannaan vahinko kiertämään.
t. Sijaisperheen äiti
Eipä taida olla lastensuojelusta apua, sama homma jatkuu yhdessäkin perheessä ilmoituksista huolimatta.
Tuhlaavat verovaroja toisten sohvilla istuskeluun. Sekin on poissa oikeista töistä.
Onko eroa ehdotettu tai edes että äiti ja lapsi asuu erillään miehestä, ei riitelyä lapsen kuullen. Tai jonkin matkan päässä. Entä pariterapeutti. Lapselle kauhea ilmapiiri noin pienenä jo. Kumpi parista hyökkäilee toisen kimppuun aktiivisesti riidellen? Toinen ei siedä toista?
Vanhempien välisen väkivallan todistaminen on lapselle yhtä traumaattista kuin, että väkivalta kohdistuisi lapseen itseensä.
Vierailija kirjoitti:
Eipä taida olla lastensuojelusta apua, sama homma jatkuu yhdessäkin perheessä ilmoituksista huolimatta.
Suomessa on huutavia vanhempia perheet pullollaan. Sossun aika ei riitä. Tiedän sijaisvanhempia, jotka huutaa, mikä pahinta, myös ammatillisessa perhekodissa huudetaan, käsketään lapsen pitää myös turpa kiinni, kiroillaan, annetaan rangaistuksia ym. Luulen, että tässä kohtaa voi turvallisin paikka olla se koti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtaosa lasuista ei johda yhtään mihinkään.
Meistä on tehty ihan omasta pyynnöstämme lasuja, mutta paskan vitut sieltä apua saa vaikka itse pyytäisi. Joku akka tulee kerta kuussa kotisohvalle kyselemään että miltä nyt tuntuu? Juo kahvit ja lähtee pois. Siinä se sossun apu.
Turha siis edes fantasioida mistään huostaanotosta.
Mihin olisitte halunneet apua? t: lasun sossu
Minä haluaisin pariterapiaan tai voimaperheet/ihmeelliset vuodet ryhmään. Mutta mieluiten ihan tavallisen neuvolan kautta. Myöskään paikkakunnallamme ei ole mitään miesten vihanhallintaryhmää.
Kannattaa tehdä, sillä mahdollinen oman toiminnan nolostuminen on pientä sen rinnalla, mitä lapsi voi joutua kestämään, jos kukaan ei tee mitään. Ja se lapsi kun ei voi itse tehdä mitään. Netistä saa varmasti lukea paljon tarinoita siitä, kuinka sossut vainoaa, jne. mutta kannattaa lukea niitäkin kriittisesti, sillä aiheellisessakin tapauksessa jompi kumpi vanhemmista voi vuodattaa pahaa oloaan netissä ja sepittää maat ja taivaat. Se ei ole ennenkuulumatonta.
Lastensuojelun ainoa tarkoitus on suojella lasta. Lastensuojeluviranomaiset on koulutettu asiaansa ja eivät lähtökohtaisesti usko, että "Henkilö X on lapsia pahoinpitelevä ja hyväksikäyttävä hirviö" yhden ilmoituksen perusteella, vaan heillä on virkavastuu tutkia, mistä on kyse. He myös tietävät, että valitettavsti iso osa yhteydenotoista on "katkeran exän" tai "narsistisen naapurin" tekemiä perättömiä ilmoituksia ja siksi tutkivat tarkasti jokaisen ilmoituksen taustat, ennenkuin ketään otetaan huostaan ja julistetaan kykenemättömäksi vanhemmuuteen.
Huostaanottokin tapahtuu yleensä siinä, kun lapsen terveys on välittömässä vaarassa, ei siksi, että kotona ylipäätään riidellään. Lue alta lisää.
Lastensuojeluilmoitus ja lastensuojelutarpeen selvitys
Lastensuojeluasia tulee vireille sosiaalitoimessa esimerkiksi hakemuksella tai ilmoituksella. Kiireellinen lastensuojelun tarve arvioidaan heti. Muissa tapauksissa sosiaalityöntekijä arvioi seitsemän arkipäivän kuluessa, onko tehtävä lastensuojelutarpeen selvitys.
Lastensuojelun asiakkuus alkaa, kun sosiaalitoimessa on ryhdytty kiireellisiin lastensuojelutoimenpiteisiin tai lastensuojelutarpeen selvityksen tekemisestä on tehty päätös.
Lastensuojelun asiakkaana oleva lapsi saa oman sosiaalityöntekijän. Hyvinvointialue on velvollinen järjestämään lapselle ja hänen perheelleen ne sosiaalihuollon palvelut, jotka lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä arvioi asiakassuunnitelmassa välttämättömiksi lapsen terveyden ja kehityksen kannalta.
Kannattaa miettiä, että mitä ne siellä sossulassa tekee ja onko lasusta mitään hyötyä.
Tarkempaan vastaukseen pitäisi tietää kummankin vanhemman asema yhteiskunnassa sekä paikkakunnan toimintakulttuuri. Pitäisi myös tietää perheen henkilöt.
Voi olla etteivät tee mitään. Voi olla että aloittavat äitiensuojelujahdin, jossa lapsi on pelkkä pelinappula. Voi myös olla, että olisivat lapsen asialla.