Mies häpeää minua!

Mä en kestäisi yhtään tollasta tilannetta voin kuvitella että susta tuntuu pahalta. En keksi muutakaan kun että olis puhuttava oikein kunnolla mistä ihmeestä tossa on kyse. Halaukset sulle.

Olemme olleet yhdessä jo yli 20 vuotta, lapsiakin on ja yhä edelleen mies häpeilee minua. Ei ole koskaan halunnut "näyttää" mua työkavereilleen ja jos sellainen tulee vastaan esim. kaupassa, niin äkkiä pitää mennä toiseen suuntaan, ettei tarvitse kohdata. Pikkujouluihin ei ota ja on sanonut suoraan, ettei halua, että tulen sinne =(. Muilla on vaimot mukana. Kaiken huippu on se, että kun kulkevat kimppakyydissä, niin mies kun lainasi mun auton, niin siivosi kaikki jäljet minusta pois eli vei jopa mun cd-levykotelon sisälle, koska ilmeisesti häpeää jopa mun musiikkimakua!! Mies ei myönnä mitään kun sanon tästä, vaan suuttuu vaan ja syyttää mua kuvittelusta!

Olisin jo yli 20 vuotta sitten raivostunut ja mies olisi toinen. Ei onnistuisi minun luonteellani olla alaspainettu ja piilotettu! Onko siis niin, ettei asia ole muutettavissa?

Jos ei, niin oletko lihonut paljon alkuajoista tms?

työpaikalla kertonut olevansa sinkku? Tai jos hänellä on toinen nainen, minkä on esitellyt työkavereilleen? Tarkoitus ei ollut pahoittaa mieltäsi, mutta tällainen mahdollisuus tuli mieleeni, jos sinusta ei saa edes levyjen verran näkyä työkavereilleen. Mies vaihtoon vaan!

ja naurettavinta on, että kaikki työkaverit vissiin tietää minkä näköinen olen! Ja en ole edes pahan näköinen, ihan normaali nainen, jopa vähän keskivertoa paremman näköinenkin! Ja juu, on nyt vähän ylikiloja, mutta samanlainen oli kun olin normaalipainoinen. Miehen suku on sellasita estoista, ei saa erottua, ei saa sitä eikä tätä jne ja olen tullut siihen tulokseen, että johtunee siitä, mutta kyllähän pitäisi jo tässä iässä olla päässyt moisesta eroon, ainakin luulsii niin, ap

esittäytyneen vanhoille koulututuilleen sinkkuna. Asuu siis toisella paikkakunnalla työn vuoksi. No, siitä tulikin ex kun löysi uuden ja otti ja lähti. Ja on lapsia ja 10 v avioliitto... Mutta eivät kaikki kai tuollaisiakaan paskiaisia osaa olla kun mun ex.

istutat ukkosi alas ja pidät kunnon puhuttelun. Tajuaako hän loukkaavansa sinua käytöksellään?

Istui aikansa hiljaa ja lopulta hermostui ja sanoi, että vaihda sitten miestä jos ei kelpaa. Eli se siitä rakentavasta keskustelusta. ap

Eli jos kaupassa tulee miehen työkaveri vastaan, niin kävelet vain kohti ja esittäydyt vaikka itse, jos mies luimistelee pois. Ja työpaikan juhliin pistät kovan kovaa vastaan että joko menette yhdessä tai mies ei mene ollenkaan. Eli yksinkertaisesti vaadit miehesi kohtaamaan nuo tilanteet. Älä suostu enää näkymättömäksi.

Eli jos kaupassa tulee miehen työkaveri vastaan, niin kävelet vain kohti ja esittäydyt vaikka itse, jos mies luimistelee pois. Ja työpaikan juhliin pistät kovan kovaa vastaan että joko menette yhdessä tai mies ei mene ollenkaan. Eli yksinkertaisesti vaadit miehesi kohtaamaan nuo tilanteet. Älä suostu enää näkymättömäksi.

kun yrittää välttää tilannetta, menen oikein tahallaan siihen tilanteeseen, kaivan nenää ja persettä ja häpäisen miehen oikein kunnaolla eli sitä saa mitä tilaa!! ap =)

miksi siedät tuollaista käytöstä mieheltäsi? Olethan hänelle tietyissä tilanteissa kuin ilmaa. Jotain tyydytystä kai saat tilanteesta itsekin, kun tuollaiseen suostut?

kenties joutunut joskus häpeämään ulkomuotoasi, käyttäytymisäsi? Vai miksi ap ajattelee, että häntä kohdellaan kuin näkymätöntä?

kenties joutunut joskus häpeämään ulkomuotoasi, käyttäytymisäsi? Vai miksi ap ajattelee, että häntä kohdellaan kuin näkymätöntä?

yhdellekään työkavereista. En ole koskaan edes juonut itseni känniin ja sitä kautta häpäissyt. Ei ole sellaista tilannetta ollut. Lapsuuskodin traumoja, mutta kyllä niistä pitäisi jo päästä, ap

kuin sinun. Miehen työpaikalla häntä varmasti pidetään hieman outona tapauksena.



Ihmisen työrooli ja kotirooli saattavat kovasti poiketa toisistaan, ja senkin takia on vaikea yhdistää noita kahta maailmaa. Oudolle miehellesi se saattaa olla ihan ylivoimaista. Itse tuollaisessa tilanteessa en varmaan kiinnittäisi juurikaan huomiota miehen käytökseen. Jos Prismassa täytyisi juosta miehen käskyn takia jonnekin hyllyn taakse piiloon, en vain menisi. Sanoisin, että mene sinä, minä tutkin nyt tätä paketin tuoteselostusta.



Miehen vaihtokin voisi tietysti olla yksi ratkaisu, ainakin, jos lapset ovat jo lentämässä pesästä.

oli samanlainen. Ei esitellyt minua tutuilleen, työkavereilleen jne. Kaupassakin käydessä jos tuli tuttuja vastaan, yritti livahtaa karkuun hyllyjen väliin. Jos kohtaamista ei pystynyt välttelemään, jutteli pokkana niitä näitä muttei ei sanallakaan viitannut minuun vaikka vieressä seisoin. Sanoi mahdollisimman pian tutulle että nyt on kiire eikä ehdi jutella.



Kerran joku tuttu sitten kysyi että kukas tämä tyttönen on (eli minä), ex meni täysin lukkoon ja alkoi vain änkyttämään; "se on mun... me ollaan.. tää on... me.. minä..." Ei pystynyt sanomaan että tää on mun tyttöystävä Maija Meikäläinen.



Ei myöskään myöntänyt kenellekään että oltiin menty kihloihin vaikka sormus oli sormessa. Serkkunsa kysyi asiasta, niin ex sanoi että ei olla kihloissa. Kun serkku sitten kysyi suoraan että mikä sormus tuo, ex sanoi ettei kuulu sulle. :o



Exällä ei ollut kyse siitä että häpeäisi minua, hän vaan oli hyvin sulkeutunut ihminen, ei kertonut omista asioistaan edes minulle. Oltiin noihin aikoihin parikymppisiä opiskelijoita, eikä asuttu yhdessä, käytännössä en tiennyt miehestä paljoakaan. Jos häneltä kysyi jotakin, meni "lukkoon" ja "pakeni" paikalta. En esim. tiennyt missä pankissa hänellä on tili (ei kuulemma kuulu mulle), mistä leffoista tykkkää (sekään ei kuulunu mulle).



Hänellä oli ollut aika erikoinen lapsuus ja oli kiusattu paljon. Ei pystynyt avautumaan koska pelkäsi että häneen suhtaudutaan säälien jos kertoo itsestään jotain. Muitakin vaikutuksia lapsuudella oli ollut häneen, hyvin huono itsetunto jne. Itse väsyin siihen että ei pystynyt luottamaan minuunkaan ja jätin 2v seurustelun jälkeen. En ole katunut päivääkään.



Oletko varma ettei ole kyse jostain tuollaisesta?

oli samanlainen. Ei esitellyt minua tutuilleen, työkavereilleen jne. Kaupassakin käydessä jos tuli tuttuja vastaan, yritti livahtaa karkuun hyllyjen väliin. Jos kohtaamista ei pystynyt välttelemään, jutteli pokkana niitä näitä muttei ei sanallakaan viitannut minuun vaikka vieressä seisoin. Sanoi mahdollisimman pian tutulle että nyt on kiire eikä ehdi jutella.

Kerran joku tuttu sitten kysyi että kukas tämä tyttönen on (eli minä), ex meni täysin lukkoon ja alkoi vain änkyttämään; "se on mun... me ollaan.. tää on... me.. minä..." Ei pystynyt sanomaan että tää on mun tyttöystävä Maija Meikäläinen.

Ei myöskään myöntänyt kenellekään että oltiin menty kihloihin vaikka sormus oli sormessa. Serkkunsa kysyi asiasta, niin ex sanoi että ei olla kihloissa. Kun serkku sitten kysyi suoraan että mikä sormus tuo, ex sanoi ettei kuulu sulle. :o

Exällä ei ollut kyse siitä että häpeäisi minua, hän vaan oli hyvin sulkeutunut ihminen, ei kertonut omista asioistaan edes minulle. Oltiin noihin aikoihin parikymppisiä opiskelijoita, eikä asuttu yhdessä, käytännössä en tiennyt miehestä paljoakaan. Jos häneltä kysyi jotakin, meni "lukkoon" ja "pakeni" paikalta. En esim. tiennyt missä pankissa hänellä on tili (ei kuulemma kuulu mulle), mistä leffoista tykkkää (sekään ei kuulunu mulle).

Hänellä oli ollut aika erikoinen lapsuus ja oli kiusattu paljon. Ei pystynyt avautumaan koska pelkäsi että häneen suhtaudutaan säälien jos kertoo itsestään jotain. Muitakin vaikutuksia lapsuudella oli ollut häneen, hyvin huono itsetunto jne. Itse väsyin siihen että ei pystynyt luottamaan minuunkaan ja jätin 2v seurustelun jälkeen. En ole katunut päivääkään.

Oletko varma ettei ole kyse jostain tuollaisesta?

Esim juuri tuo, että jos kohdataan joku hänen työkavereistaan yllätteän esim. lenkilä, niin jos on pakko jäädä juttelemaan, niin mies sanoo, että nyt on sitä ja sitä ja pitää kiiruhtaa kotiin, vaikka meillä ei olisi mitään. Tai jos on mahdollista livahtaa kokonaan pois tilanteesta eli suorastaan kiihdyttää askelia jos näkee että voi olla mahdoliista että osutaan yhteen...Jos työkaverin pitää tulla käymään meillä jostain työasiasta eli tuomaan jokin työpaperi esim. miehelle, niin mies menee ulos (!) työkaveria vastaan, vaikka olisi minkälainen pakkanen tai keli, huoh. Tiedän myöskin, ettei kerro mitään henk.kohtaisia juttuja töissä, ap

oli samanlainen. Ei esitellyt minua tutuilleen, työkavereilleen jne. Kaupassakin käydessä jos tuli tuttuja vastaan, yritti livahtaa karkuun hyllyjen väliin. Jos kohtaamista ei pystynyt välttelemään, jutteli pokkana niitä näitä muttei ei sanallakaan viitannut minuun vaikka vieressä seisoin. Sanoi mahdollisimman pian tutulle että nyt on kiire eikä ehdi jutella.

Kerran joku tuttu sitten kysyi että kukas tämä tyttönen on (eli minä), ex meni täysin lukkoon ja alkoi vain änkyttämään; "se on mun... me ollaan.. tää on... me.. minä..." Ei pystynyt sanomaan että tää on mun tyttöystävä Maija Meikäläinen.

Ei myöskään myöntänyt kenellekään että oltiin menty kihloihin vaikka sormus oli sormessa. Serkkunsa kysyi asiasta, niin ex sanoi että ei olla kihloissa. Kun serkku sitten kysyi suoraan että mikä sormus tuo, ex sanoi ettei kuulu sulle. :o

Exällä ei ollut kyse siitä että häpeäisi minua, hän vaan oli hyvin sulkeutunut ihminen, ei kertonut omista asioistaan edes minulle. Oltiin noihin aikoihin parikymppisiä opiskelijoita, eikä asuttu yhdessä, käytännössä en tiennyt miehestä paljoakaan. Jos häneltä kysyi jotakin, meni "lukkoon" ja "pakeni" paikalta. En esim. tiennyt missä pankissa hänellä on tili (ei kuulemma kuulu mulle), mistä leffoista tykkkää (sekään ei kuulunu mulle).

Hänellä oli ollut aika erikoinen lapsuus ja oli kiusattu paljon. Ei pystynyt avautumaan koska pelkäsi että häneen suhtaudutaan säälien jos kertoo itsestään jotain. Muitakin vaikutuksia lapsuudella oli ollut häneen, hyvin huono itsetunto jne. Itse väsyin siihen että ei pystynyt luottamaan minuunkaan ja jätin 2v seurustelun jälkeen. En ole katunut päivääkään.

Oletko varma ettei ole kyse jostain tuollaisesta?

Esim juuri tuo, että jos kohdataan joku hänen työkavereistaan yllätteän esim. lenkilä, niin jos on pakko jäädä juttelemaan, niin mies sanoo, että nyt on sitä ja sitä ja pitää kiiruhtaa kotiin, vaikka meillä ei olisi mitään. Tai jos on mahdollista livahtaa kokonaan pois tilanteesta eli suorastaan kiihdyttää askelia jos näkee että voi olla mahdoliista että osutaan yhteen...Jos työkaverin pitää tulla käymään meillä jostain työasiasta eli tuomaan jokin työpaperi esim. miehelle, niin mies menee ulos (!) työkaveria vastaan, vaikka olisi minkälainen pakkanen tai keli, huoh. Tiedän myöskin, ettei kerro mitään henk.kohtaisia juttuja töissä, ap

Kertooko jos kysyt työasioista, vai sanooko ettei kuulu sulle. Ymmärrän tietysti ettei kerro jos tekee työtä jossa vaitiolovelvollisuus on ehdoton, mutta puhuuko silloinkaan yleisellä tasolla työpäivästä? Esim. olipa hemmetinmoinen kiire, oli tylsää, ei mitään tekemistä.

Pimittääkö tietoa ihan arkipäiväisista asioista? Esim. oma exäni oli tavannut tätini kaupungilla ja tämä oli kutsunut meidät syntymäpäiväjuhlilleen. Itse sain tietää juhlista kun täti soitti minulle ihan muusta asiasta noin viikko ennen juhlia ja sattui mainitsemaan juhlista. Ex oli siinä vaiheessa tiennyt jo kuukauden ajan. Hän pimitti kaiken tällaisenkin minulta, ei vaan pystynyt kertomaan mitään. Jälkeenpäin olen tajunnut että koki koko ajan alemmuudentunnetta KAIKKIIN ihmisiin ja jos tiesi jotain mitä muut ei tienny, hän jotenkin "hekumoi" yksin ajatuksellaan että mäpä tiedän yhden jutun mitä sinä et tiedä, lällällää. Hänellä oli tapana vihjailla jutuilla, mutta kun toinen kiinnostui ja kyseli, ei varmasti puhunut mitään...

Sairashan exäni oli, tietyllä tapaa ja olisi varmasti ollut hyvä käydä ammattiauttajan juttusilla puhumassa.

ei mitään edes yleisellä tasolla. Sanoo, ettei halua puhua, jos yritän udella. Sanoo, ettei halua miettiä työasioita kotona (on aika stressaava työ joten toisaalta ymmärrän tämän). Ei kerro muutenkaan paljon mitään mulle. Niin...en tiedä, en ole omasta mieelestäni kovin vaativa ihminen ja mua on sanottu tosi pitkäpinnaiseksi, mutta välillä mullakin palaa hermot tuossa asiassa, ap

että olet jaksanut tuollaista? Itse väsyin aivan totaalisesti 2v suhteen jälkeen kun ilmeni että mies (tai no poika) ei pysty jakamaan kanssani mitään asiaa. Itse olisin jo halunnut jotain vakavampaa (yhteenmuutto) mutta miten suhteesta tehdään sellainen kun toinen on "lukossa"? Miten sellaisen ihmisen kanssa käydään mitään läpi tai sovitaan mitään, kun toinen "pakenee" kaikkea mikä vaatii keskustelua ja kompromissin tekoa? Olihan meillä puoli vuotta mennyt huonosti, mutta lopullinen päätöksen erosta tein yhdessä viikonlopussa. Eikä kaduttanut vaan pikemminkin huokaisin helpotuksesta.

että olet jaksanut tuollaista? Itse väsyin aivan totaalisesti 2v suhteen jälkeen kun ilmeni että mies (tai no poika) ei pysty jakamaan kanssani mitään asiaa. Itse olisin jo halunnut jotain vakavampaa (yhteenmuutto) mutta miten suhteesta tehdään sellainen kun toinen on "lukossa"? Miten sellaisen ihmisen kanssa käydään mitään läpi tai sovitaan mitään, kun toinen "pakenee" kaikkea mikä vaatii keskustelua ja kompromissin tekoa? Olihan meillä puoli vuotta mennyt huonosti, mutta lopullinen päätöksen erosta tein yhdessä viikonlopussa. Eikä kaduttanut vaan pikemminkin huokaisin helpotuksesta.

Oli todella paha kriisi ja oli muutakin, mutta myös tämä oli yksi syy. Silloin mies oli vielä pahempi ja olin jo lähdössä kun mies heräsi todellisuuteen. Mies todella muuttui, alkoi puhumaan enemmmän jne. viime ajat tosin näyttää nyt, että on lipsunut takaisin entiseen. En tiedä miten olen jaksanut. Olen todella sitkeä luonne, en luovuta helpolla jne. Ehkä siten vähän tyhmäkin,mutta olen halunnut lapsille ehjän kodin. ap

minkä vuoksi kannattaa yrittää? Antaa sinulle huomiota jollakin lailla, tekee kotihommia yms?



Omalta osalta voin sanoa että yksi syy suhteemme loppumiseen oli se että ex ei kyennyt huomioimaan minua. Hän ilmeisesti koki senkin itselleen uhkana. Vaikea selittää mutta hän koki että rakkauden osoittaminen minua kohtaan on jotenkin häneltä itseltään pois, pelkäsi omien tunteidensa laittamista likoon. Viimeisen parin kuukauden aikana yritin sanoa lukemattomia kertoja, että miten hän voi kuvitella rakkauden vahvistuvan tai perhettä pystytään ikinä perustamaan, kun hän ei pysty luottamaan. Noista keskuteluista ei tullut mitään koska lähti autollaan ajelemaan eikä miehestä kuulunut pariin päivään mitään.



Minulla päätöksentekoa erosta helpotti se että meillä ei ollut lapsia, eikä asuttukaan yhdessä.