Onko mutta tällaisia, joilla ei ole käytännössä yhtään kavereita eikä juuri sukulaisiakaan, joiden kanssa tekemisissä, mutta työelämässä

No minulla on tuo tilanne. Olen ihan normaali ihminen ja sosiaalisesti kompetentti. Hyvin yksinäinen vain. 

Miksi sitä kysymystä tarvitsisi sen enempää kierrellä? Eikö se riitä, että sanoo ettei oikein jaksa joulua viettää? Mikä häpeä se muka on?

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä kysymystä tarvitsisi sen enempää kierrellä? Eikö se riitä, että sanoo ettei oikein jaksa joulua viettää? Mikä häpeä se muka on?

Totta. Ei kenellekään työpaikallani kuulu jouluviettoni. 

Menen jouluna vanhemmilleni. Yksi ystävä jota melko harvoin näen.

Olen aina viihtynyt yksin ja välillä mietin miksi. Mutta enimmäkseen en mieti. En mitenkään vihaa ihmisiä. Varmaan silti jokin mitta tullut täyteen.

Olen pohjimmiltani introvertti ihminen. Jaksan just työpaikan sosiaaliset kuviot. En kaipaa vapaa-ajalla paljon ihmiskontakteja. 

Minä. Lounaspöydässä kaikki valittivat ties mitä ongelmiaan ja draamojaan, jos eivät omiaan niin sukulaisten. Minulla ei ollut valitettavaa niin ei ollut mitään yhteistä puhuttavaakaan. Yritin joskus kertoa kivoja juttuja ja sain tappavia katseita

Vierailija kirjoitti:

Olen pohjimmiltani introvertti ihminen. Jaksan just työpaikan sosiaaliset kuviot. En kaipaa vapaa-ajalla paljon ihmiskontakteja. 

Mäkin olen aina luullut noin. Mutta sitten kun oikeasti ei ole ketään niin iski ahdistus. Vanhemmat kuolleet, ikääntyneet, pelkkää ongelmaa lähipiirissä jne. Sitten yksinolo onkin pakotettua. Ei jaksa luoda ystävyyssuhteita. 

Vietän joulun yksin. En jaksa touhutusta ja ihmisiä. Pidän yksinolosta.

Mun työpaikalla on monta, joiden ainoat sosiaaliset suhteet ovat työpaikan ihmiset ja kotona mies. Lapset lähteneet jo kotoa. Ovat yksinäisiä ja negatiivisia, sen näkee kilometrin päähän, mutta työpaikan nokkimisjärjestykset vaikuttavat siihen, että kaikkien kanssa eivät uskalla alkaa kaveeraamaan. 

Ihminen on oman onnensa seppä. Jos sulla ei ole ystäviä, saat niitä kyllä jos oikeasti haluat. Mutta kukaan ei tule kotoa hakemaan, vaan itse on oltava aktviinen eikä saa lannistu ensimmäisistä "pakeista". 

Itse havvahduin muutama vuosi sitten siihen että olen yksinäinen, kukaan ei koskaan töissä pyydä minnekään, jos työpaikalla on juhlat niistä puhutaan ja sovitaan aina silloin kun minä en ole paikalla. 

Hakeuduin vapaaehtoistyöhön ja yksi asia on johtanut siitä toiseen ja nyt mulla on onneksi muutakin elämää kuin mies ja työ.

Vierailija kirjoitti:

Olen pohjimmiltani introvertti ihminen. Jaksan just työpaikan sosiaaliset kuviot. En kaipaa vapaa-ajalla paljon ihmiskontakteja. 

Ai, minkä ikäinen olet?

Eikö sinulla ole ainuttakaan sisarta tai veljeä.   Ellei, entäs vanhempasi?  Etkö todellakasm ole missä  yhteyksissä vanhempiisi:

Edes heidän suurina merkkipäivinään.  Tai eivätkö vanhempasi todellakaaan mitään yhteyyttä sinuun: Jouluna tai sun omina juhlapäivinä?

Pidettiinkö Sinulle ylioppilasjuhlat kotonasi?

Entä ammattiin / tutkinnon suorittamisen juhlat.

Jos ei, sehän on ihan perseestä.   

 

Olet kasvanut mielenterveydellisesti sairaassa perheessä. Kentis väkivaltaisessa, alkoholisti / huumeperheessä.

Tai sinulla on jotenkin sairaat geenit taustalla:  Autisminkirjo, adhd, tai muu vastaava neuropsykiatrinen häiriö.

Normaalit  ja psyykkisesti  terveet , vanhemmat, lapset ja lapsenlapset ovat toistuvasti yhteyksissä toisiinsa.

Juhlapäivinä etenkin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä kysymystä tarvitsisi sen enempää kierrellä? Eikö se riitä, että sanoo ettei oikein jaksa joulua viettää? Mikä häpeä se muka on?

Minä häpeän yksinäisyyttäni. Kun olin lapsi, vanhempani tekivät selväksi, että minussa oli jotain pahasti vialla, koska en saanut ystäviä. Ja koulussa jotkut kiusasivat minua lisää juuri sen takia, kun olin yksinäinen. Kun aloittelin työelämää, tajusin joidenkin työkavereiden pilkallisista sanoista, että olin tullut jollain tapaa paljastaneeksi, ettei minulla ole töiden ulkopuolella ihmissuhteita. Joten aloin valehdella ystävistäni ja kyläilyistä ja saatan joskus kahvipöytäkeskustelussa pyytää vinkkejä jonkin ruokalajin valmistamiseen, koska minulle muka on tulossa vieraita. Tuollaista kaikkea pientä sanon silloin tällöin, kun esitän normaalin ihmisen roolia. Tiedän, että olen säälittävä, mutta yksinäisyyden tuottama häpeä on niin vahva tunne, että minun on pakko toimia näin. Teen sitäkin, että lähetän itselleni joulukortteja ihan vain huijatakseni postinkantajaa.

Vierailija kirjoitti:

No minulla on tuo tilanne. Olen ihan normaali ihminen ja sosiaalisesti kompetentti. Hyvin yksinäinen vain. 

Minä taas olen sosiaalisesti impotentti. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä kysymystä tarvitsisi sen enempää kierrellä? Eikö se riitä, että sanoo ettei oikein jaksa joulua viettää? Mikä häpeä se muka on?

Miten niin muka ei jaksaisi? Todella typerä vastaus. Yksinäisyys ja/tai yksin oleminen ei tarkoita jaksamattomuutta tai haluttomuutta.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pohjimmiltani introvertti ihminen. Jaksan just työpaikan sosiaaliset kuviot. En kaipaa vapaa-ajalla paljon ihmiskontakteja. 

Ai, minkä ikäinen olet?

Eikö sinulla ole ainuttakaan sisarta tai veljeä.   Ellei, entäs vanhempasi?  Etkö todellakasm ole missä  yhteyksissä vanhempiisi:

Edes heidän suurina merkkipäivinään.  Tai eivätkö vanhempasi todellakaaan mitään yhteyyttä sinuun: Jouluna tai sun omina juhlapäivinä?

Pidettiinkö Sinulle ylioppilasjuhlat kotonasi?

Entä ammattiin / tutkinnon suorittamisen juhlat.

Jos ei, sehän on ihan perseestä.   

 

Olet kasvanut mielenterveydellisesti sairaassa perheessä. Kentis väkivaltaisessa, alkoholisti / huumeperheessä.

Mitä sä oikein sekoilet? Nyt se korkki kiinni, olet juonut jo tarpeeksi. 

Eri