Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys
06.12.2024 |
Yksinäisyys.
Tänään yksin. Eilen yksin. Huomenna yksin. Katson linnan juhlat yksin. Keitän aamulla kahvit yksin.
Ei perhettä. Ei lapsuuden perhettä, ei omaa perhettä.
Olisi sama vain kuolla.
Kommentit (19)
Koskaan ei ole liian myöhäistä.
Minäkin olen yksin. Mutta en välttämättä aina.
Minua ilahduttaa sekin, että kun olen vanha, olen ehkä hoitokodissa ja katson linnanjuhlia muiden vanhusten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko yrittänyt itse tehdä jotain sille että et olisi yksinäinen?
Minä olen koko elämäni yrittänyt pitää kiinni ystävistä ja tutuistakin, sekä hankkia uusia, sillä joku tippuu aina väistättä matkalla kyydistä.
Tosin se että on sukilaisia, tuttuja ystäviä työkavereita, ei poista sisällä olevaa tyhjyyttä siitä ettei ole omaa rakasta, omaa elämänkumppania jolta saisi vastakaikua, läheisyyttä, yhteenkuuluvuutta, tukea ja turvaakin. Kumppanin, jota saisi rakastaa, puuttuminen saa minut tuntemaan yksinäisyyttä vaikka olisi 10 ihmistä ympärillä.
Eipä sitä yksinäisyyttä ja näköalattomuutta pääse mihinkään pakoon. Työssäkäynti auttaa pitämään jonkinlaisen aikataulun ja toimintakyvyn. Kaupan kassan tervehdys piristää mieltä vaikka he varmaan hymyilevät ja tervehtivät kaikkia asiakkaita. m34
Sama täällä. Tulen töistä tyhjään kotiin jossa kukaan ei odota minua. Laitan ruokaa itselleni, aina vain itselleni. Syön sohvalla tv:n ääressä koska on tympeää syödä yksin keittiön pöydässä pönöttäen.
Tykkäisin leipoa, mutta en leivo koska ei ole ketään syömässä niitä, itse mussuttaisin tyhjyyteeni kaikki ja lihoisin lihomasta päästyäni.
Katson tv:t yksin, käyn ulkoilemassa yksin, salilla yksin, uimassa yksin, kaupassa yksin, saunon yksin ja nukun yksin.
Arki vielä menee, mutta viikonoput ja eteenkin pitkät pyhät ja lomat on vähän tuskasia kun ajatus yksinäisyydestä meinaa aina hiipiä takaraivoon vaikka yritän täyttää päivän tekemisellä.
Onneksi töissä on ihan kivoja työkavereita joiden kanssa saa jutella päivällä. Joskus pitää ihan hillitä itseään ettei höpötä kokoajan jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kokeillut erilaisia ikääsi ja mielenkiintoosi sopivia harrasteporukoita jpissa on yleensä paljon juuri yksineläviä ihmisiä. Perheelliset ja pariutuneet kulkevat omissa porukoissaan.
Esim Suomen Ladun paikallisjärjestlt joita on satoja ympäri suomen järjestää mukavaa matalan kynnyksen ohjelmaa jos tykkää ulkoilusta, retkeilystä ja siellä kaivataan aina vapaaehtoisia vaikka mihin häppeninkeihin.
Jos haluat matkustella, niin fb on joka ikäluokalle oma matkaseuraporukka, sieltä on monet löytäny tuttuja ja ihan ystäviäkin.
Joulun aika on todella masentavaa. Kauppakeskuksessa näkee onnellisia perheitä ostamassa joululahjoja lapsilleen. Olen iloinen heidän puolestaan mutta tunnen silti surua ja vähän kateuttakin. Itse en koskaan saanut perhettä enkä oikein parisuhdettakaan jossa olisi ollut hyvä olla. Ikä on tullut vastaan ja oma perhe jäi toteutumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävää kun nykyään hehkutetaan sinkkuutta ja epämääräisiä säätöjä ja oikea parisuhde olisi ehkäpä pahinta mitä naiselle voi sattua. Kuitenkin suurin osa meistä sinkuista kaipaa rakkautta ja tavallista parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Ikävää kun nykyään hehkutetaan sinkkuutta ja epämääräisiä säätöjä ja oikea parisuhde olisi ehkäpä pahinta mitä naiselle voi sattua. Kuitenkin suurin osa meistä sinkuista kaipaa rakkautta ja tavallista parisuhdetta.
Ilmeisesti nykyään on liian helppo erota? Itse en jaksa edes yrittää enää mitään kun sitä loppuelämänkestävää suhdetta ei kuitenkaan saa ainakaan toisen suomalaisen kanssa. Ei uskalla lapsiakaan tehdä kun toinen ei kuitenkaan enää kohta ole vieressä. n32
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää kun nykyään hehkutetaan sinkkuutta ja epämääräisiä säätöjä ja oikea parisuhde olisi ehkäpä pahinta mitä naiselle voi sattua. Kuitenkin suurin osa meistä sinkuista kaipaa rakkautta ja tavallista parisuhdetta.
Ilmeisesti nykyään on liian helppo erota? Itse en jaksa edes yrittää enää mitään kun sitä loppuelämänkestävää suhdetta ei kuitenkaan saa ainakaan toisen suomalaisen kanssa. Ei uskalla lapsiakaan tehdä kun toinen ei kuitenkaan enää kohta ole vieressä. n32
Juuri tämä on kokemukseni :(
Lapset sentään sain.
m44
Järjestöissä on paljon vapaaehtoistyötä. Olen huomannut, että niissä piireissä on paljon yksinäisiä (siis myös vapaaehtoisissa). Tapahtumiin, kun ilmottautuu vapaaehtoiseksi, on aina ollut juttukaveria. Varmaan saisi ystäviäkin. Itselle tosin riittää nämä satunnaiset tapaamiset. Ja näissä vapaaehtoisissa on ollut ikäskaala 20-80 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Järjestöissä on paljon vapaaehtoistyötä. Olen huomannut, että niissä piireissä on paljon yksinäisiä (siis myös vapaaehtoisissa). Tapahtumiin, kun ilmottautuu vapaaehtoiseksi, on aina ollut juttukaveria. Varmaan saisi ystäviäkin. Itselle tosin riittää nämä satunnaiset tapaamiset. Ja näissä vapaaehtoisissa on ollut ikäskaala 20-80 v.
Eipä niissä saa muuta kuin haukut.
Olen huomannut, että jotkut yksinäiset eivät jostain syystä halua muuttaa tilannettaan. Eivät halua mennä ihmisten pariin tai mihinkään ryhmiin, missä tapaisi ihmisiä. Minä itsekin olen tällainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että jotkut yksinäiset eivät jostain syystä halua muuttaa tilannettaan. Eivät halua mennä ihmisten pariin tai mihinkään ryhmiin, missä tapaisi ihmisiä. Minä itsekin olen tällainen.
Tämä on totta. En jotenkin osaa käyttäytyä normaalisti, tai sitten pidän muita todella outoina, jopa pelottavina.
Ainoa mikä on auttanut niin opiskelut, eli niiden parissa on helppo tutustua toisiin, varsinkin jos on jotain ryhmätehtäviä. Oikeita ystäviä en ole näistä opiskelukavereista saanut, mutta ajattelen että ovat vähän niin kuin lainassa sen muutaman vuoden, tilapäisetkin ystävät ovat parempi kuin ei mitään sosiaalisia kontakteja.
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Tulen töistä tyhjään kotiin jossa kukaan ei odota minua. Laitan ruokaa itselleni, aina vain itselleni. Syön sohvalla tv:n ääressä koska on tympeää syödä yksin keittiön pöydässä pönöttäen.
Tykkäisin leipoa, mutta en leivo koska ei ole ketään syömässä niitä, itse mussuttaisin tyhjyyteeni kaikki ja lihoisin lihomasta päästyäni.
Katson tv:t yksin, käyn ulkoilemassa yksin, salilla yksin, uimassa yksin, kaupassa yksin, saunon yksin ja nukun yksin.
Arki vielä menee, mutta viikonoput ja eteenkin pitkät pyhät ja lomat on vähän tuskasia kun ajatus yksinäisyydestä meinaa aina hiipiä takaraivoon vaikka yritän täyttää päivän tekemisellä.
Onneksi töissä on ihan kivoja työkavereita joiden kanssa saa jutella päivällä. Joskus pitää ihan hillitä itseään ettei höpötä kokoajan jotain.
Muuten aika sama mutta töissäkin olen ulkopuolinen.
Liittykää yhteen, keksikää yhteistä tekemistä ja perustakaa yritys tai yhdistys. Kaikilta paikkakunnilta löytyy varmasti ainakin 4 yksinäistä ihmistä, jotka haluaisi tätä.
Miksi pitää tyytyä kitisemään, kun asioita voi muuttaa haluamakseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että jotkut yksinäiset eivät jostain syystä halua muuttaa tilannettaan. Eivät halua mennä ihmisten pariin tai mihinkään ryhmiin, missä tapaisi ihmisiä. Minä itsekin olen tällainen.
Tämä on totta. En jotenkin osaa käyttäytyä normaalisti, tai sitten pidän muita todella outoina, jopa pelottavina.
Ainoa mikä on auttanut niin opiskelut, eli niiden parissa on helppo tutustua toisiin, varsinkin jos on jotain ryhmätehtäviä. Oikeita ystäviä en ole näistä opiskelukavereista saanut, mutta ajattelen että ovat vähän niin kuin lainassa sen muutaman vuoden, tilapäisetkin ystävät ovat parempi kuin ei mitään sosiaalisia kontakteja.
Olisin voinut kirjoittaa tämän viestin. Ainoa paikka, jossa olen todella viihtynyt, on yliopisto. Jokin tosin minussakin mättää, koska sen tiedostaminen, että nämäkin ihmiset luennoilla ovat elämässäni vain hetkellisesti, tuntui turvalliselta ja helpottavalta 🤔 Kuulostaa traumalta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että jotkut yksinäiset eivät jostain syystä halua muuttaa tilannettaan. Eivät halua mennä ihmisten pariin tai mihinkään ryhmiin, missä tapaisi ihmisiä. Minä itsekin olen tällainen.
Tämä on totta. En jotenkin osaa käyttäytyä normaalisti, tai sitten pidän muita todella outoina, jopa pelottavina.
Ainoa mikä on auttanut niin opiskelut, eli niiden parissa on helppo tutustua toisiin, varsinkin jos on jotain ryhmätehtäviä. Oikeita ystäviä en ole näistä opiskelukavereista saanut, mutta ajattelen että ovat vähän niin kuin lainassa sen muutaman vuoden, tilapäisetkin ystävät ovat parempi kuin ei mitään sosiaalisia kontakteja.
Olisin voinut kirjoittaa tämän viestin. Ainoa paikka, jossa olen todella viihtynyt, on yliopisto. Jokin tosin minussakin mättää, koska sen tiedostaminen, e
Teillä kaikilla on joku trauma. Hoitakaa päänne kuntoon. Kyllä se siitä sitten.
Samat fiilikset täälläkin. N36