Kun ipanat ei tottele...

myös m´pienten lasten kohdalla. Siitä, että tietää miten pitää toimia ja ennen kaikkea miksi. Siitä, että jos joku kysyy perusteluita, pystyy ne antamaan. Siitä, että osaa selittää asiansa niin että lapsetkin tajuavat. Siitä, että lähtökohtaisesti olettaa heidän haluavan toimia niin kuin on oikein, kunhan heille kerrotaan, mitä se on.



Näin minä olen pärjännyt sekä omien lasteni että eri-ikäisten koululaisten ja opiekilijoiden kanssa. Ei ole ollut auktoriteettiongelmia (joitain muita ongelmia kyllä joskus on ollut). En ole iso, lihava, enkä ollenkaan pelottava.

Niin. Asiantuntemuksestahan sen pitäisi lähteä. Entäs sitten, jos edessä on esimerkiksi ryhmä, joita sinun edustamasi aihe ei ollenkaan kiinnosta? Esim. teini-ikäisiä, jotka juuri nyt mieluummin suunnittelisivat viikonloppuaan kuin kuuntelisivat opetustasi? Jos motivointi ei ole mahdollista, pitääkö vaan osata karjaista tarpeeksi kovaa, että nyt puhun minä?



ap

mun tapauksessa todennäköiesti ei olisi, koska ei musta lähde niin kovaa ääntä edes.



Noin pääsääntöisesti olen lähtenyt siitä, että minun pitää opettaa niin, että teinejäkin kiinnostaa. Eli yritän yhdistää aineessani käsiteltävän asian jotenkin arkeen. Kun kiinnostus on alunperin olemassa, on helpompi päästä niiden satunnaisten hetkien ohi, jolloin viikonloppu on se tärkein asia.



No joskushan se silti on. Silloin olen ihan vaan yksinkertaisesti sanonut, että kaikesta huolimatta nyt täytyy saada tämä asia käsitellyksi, palataanpa normaaliiin agendaan.



jos mietin käytännöön toimintaani niin se lähtee siitä, että kaikki ne oppilaat pitäisi jotenkin aina saada mukaan opetukseen. Pitäisi kaikilta kysyä jostain tai ainakin katsella silmiin sillä tavalla, että ne tietävät sinun reskiteröineen heidän läsnäolonsa henkilökohtaisesti ja tavallaan silloin kokevat, että homma koskee heitäkin. Tervehdi ainakin osaa jengistä silmiinkatsoen jo silloin kun he tulevat luokkaan sisään. Loppuja sit siinä opetuksen aikana ja kysellessä. Rohkaise heitä kyselemään. Älä katsele omia papereitasi, äläkä taulua tai powerpointtia, vaan oppilaita, kun selität asioita. Pyydä heitä selittämään, jos mahdollista. Nyhdä tietoa heistä, ja yleistä siltä pohjalta, niin että he kokevat tuottavansa sitä ja tajuavansa itse, älä yritä "kaataa valmista tietoa heidän päähänsä".

Tuntuu kuitenkin, ettei toimi sellaiseen ryhmään, joka jo sisälle tullessaan tulee "ovenpokat kaulassa" - siis esim. nujakoiden - ja kysyy ensimmäiseksi, että voisko tältä tunnilta jo päästä pois. :)

Tuntuu kuitenkin, ettei toimi sellaiseen ryhmään, joka jo sisälle tullessaan tulee "ovenpokat kaulassa" - siis esim. nujakoiden - ja kysyy ensimmäiseksi, että voisko tältä tunnilta jo päästä pois. :)

ja nauranut tuolle kysymykselle että no ei se nyt ihan vielä käy, niin ei ne kovin kauaa samaa vitsiä jaksa jauhaa. Eli pitkäjänteisyyttä peliin.

Tietty jos oot sijainen niin se on vähän hankalampaa. Kuitenkin nujakoinnin voi silloinkin keskeyttää ja sit käyttää noita mainitsemiani keinoja.

Toki, jos sulla on hyvä karjahdus niin ehkä sitäkin voi kokeilla. Mulla se ei vaan toimis, kun en osaa karjua vakuuttavasti. Olisin vaan naurettava...

niin kauan kuin pystyn hengittämään vapautuneesti, lapsenikin tottelevat minua. Sitten tulee tilanne, jossa en ehdi edes hengittämään! Lapset häröilevät ympäriinsä ja aika menee huutamiseen, palojen sammuttamiseen sieltä täältä. Uusia syttyy koko ajan.



Auktoriteetin luo siis hyvä hengitystekniikka ja siihen palaaminen heti, jos siitä lipsuu. Silloin on helppoa kuulostaa uskottavalta lastenkin korvissa.