Haluaisin käydä salilla, mutta ahdistaa liikaa
Olen lihava liikkumaton nuori nainen, ja opiskelen fyysiseen työhön, joten salilla käymisestä olisi ehdottamasti hyötyä. Pidän salitreenaamisesta, mun mielestä se on aidosti kiva tunne lihaksissa kun ne saa rasitusta.
Mutta mutta. Ahdistaa ihan liikaa muut ihmiset. En ole kovin kokenut, mitä nyt koulussa on useamman kerran käynyt salilla. Osaan siis joten kuten säätää laitteet ja käyttää niitä, mutta silti pelottaa etten osaisikaan, tai tietäisi ylipäätään mitä teen. Ja ne muut ihmiset. Tuntuu aina, että kaikki himoliikkujat tuomitsee että mitä tuokin läski on tullut tänne tilaa viemään. Kaverin kanssa olisi varmasti helpompaa, mutta minulla ei nykyisellä kotipaikkakunnalla ole kavereita, jotka lähtisi mukaan treenaamaan.
Tykkäisin myös ryhmäliikuntatunneista, kun olisi ulkoinen paine liikkua ja ohjaaja auttamassa, mutta mulla on sellainen kuva, että niissä käy joko vain 60-vuotiaat tai sitten timmit sporttitytöt, enkä oikein sovi kumpaakaan joukkoon.
En oikein tiedä mitä tehdä. Fyysinen kunto vain huononee jatkuvasti, kun välillä ahdistaa liikaa lähteä edes kävelylle, ja kotiin on niin helppo tilata herkkuja ja mättää niitä pahaan oloon
Helpottaisi ehkä, jos joku tekisi minulle valmiin saliohjelman ja neuvoisi ensimmäisellä kertaa liikkeet, mutta pitäisi löytää joku sopivan rauhallinen sali
Kommentit (17)
Ei todellakaan tuomita. Ajattelen korkeintaan että hienoa että on lähtenyt liikkumaan. Jokainen on ollut joskus ensimmäisen kerran eikä tiedä miten laitteet toimii. Monilla saleilla voi varata ilmaiseksi esittelyn, ohjelman teko varmaan maksaa jo jotain, mutta netistä varmaan löytyy ilmaiseksikin. Ei sen aluksi tarvitse olla niin vimpan päälle, siitä se kokemus kasvaa. Näin aikuisena toivoisin että nuorten ei tarvitsisi olla niin huolissaan itsestään. Rohkeasti vain, ja tsemppiä!!
Höpö höpö, sinne vaan. Saleilla ja ryhmäliikunnassa käy kaikenkokoisia ihmisiä ja kaikki keskittyvät omaan treeniinsä. Kun pääset alkuun, saat nopeasti tuloksia ja varmuutta,
Minuakin ahdistaa salit, vaikka olen hyväkuntoinen mies. Treenaan kotona ja ulkosaleilla.
Ei kukaan kokeneempi treenailija todellakaan ole sinua mitenkän arvostelemassa tai tuomitsemassa jos näkee että vedät siellä kunnon treeniä. Eri asia sitten ovat jotkut pissaliisat ja pissapetterit, jotka napsivat sinusta salaa kuvia someen kun on niin huvittavaa kun joku paksukainen jumppaa salilla.
Ei me ketään siellä arvostella! Kannustetaan ja tsempataan tarvittaessa. Sinne vaan sekaan :)
Kannattaa harkita jotain kunnallista salia. Siel käy kaikenlaista porukkaa, joten aloittelija sulautuu paremmin joukkoon kuin jollain fitnesshirmujen salilla.
Suosittelen myös sellaista sivua kuin pakkotoisto.com. Siellä on forumilla paljon tietoa, saliohjelmia ja muuta!
Hei! Etpä usko, kuinka minua jännitti mennä salille ensimmäistä kertaa. Ja aivan turhaan! Nyt harmittaa vain se, että en mennyt aiemmin. Salilla jokainen keskittyy omaan tekemiseensä ja voin sanoa, että meitä on kaikenlaisia. Jokaisella on omat tavoitteet: meillä vanhemmilla pysyä kunnossa mahdollisimman pitkään, nuoremmilla aina timmistä vartalosta määrätietoiseen harjoitteluun. Kyllä joku ihminen tulee myös vain lähinnä seuran vuoksi. Mutta mukavaa porukkaa kaikki.
Tervetuloa joukkoon - kannattaa teettää ensimmäisillä kerroilla treeniohjelma, niin on ilo seurata omaa edistymistään!
Salilla ei tarvitse saliohjelmia. Ei minullakaan sellaista ollut ja laihduin silti 25 kg. Jokainen osaa niitä laitteita käyttää, ei niitä oikeastaan voi käyttää väärin edes koska niin helppoja ne ovat. Itse saa valita kuinka paljon painoa laittaa laitteelle esimerkiksi ylätaljaan ja rintaprässiin. Vaikeinta onkn alkaa käymään salilla säännöllisesti koska siellä pitää käydä 3-4 kertaa viikossa jos oikeasti haluaa paremman kunnon itselleen. Jos heti ei kaikki mene hyvin niin useammat luovuttaa. Salilla pitää käydä 6-12 kuukautta jotta siitä on oikeasti hyötyä ja kunto paranee.
Tutustu Aitofit saliohjelmaan. 9pv ilmainen tutustuminen ja sen jälkeen vajaa 15e/kk. Todella hyvä ohjelma jossa ohjeet ja videot liikkeiden suorittamiseen. Itse olen treenannut sen kanssa viime keväästä, ja pois en vaihtaisi!
Ota salilla personel trainer alkuun, sitä varten ne on siellä. Epävarmuudet tippuu saman tien pois kun tiedät mitä tehdä.
Tiedän tunteen, mutta ekan kerran jälkeen helpottaa. Sinne kun saat ittes tsempattua, niin seuraava kerta menee jo ihan eri meingillä. Salilla saa yleensä myös ilmaisen opastuksen, kun liittyy jäseneksi. Semmoisen voi varata, jos laitteiden käyttö jännittää.
Kotitreeniin suosittelen kahvakuulaa. Vie vähän tilaa ja sillä saa hitonmoisen hien pintaan nopeasti.
Itse käyn kunnallisella uimahallin yhteydessä olevalla salilla. Huokea hinta ja mielestäni niin sanotusti matalamman kynnyksen sali, jossa kukaan ei kyttää toisia, jossa käy paljon eri kuntoisia ja eri ikäisiä ihmisiä ja jossa jokainen saa olla oma itsensä. Kuntosalitreenin jälkeen voi käydä uimassa ja saunassa. Omassa kunnassa uusi sali ja uudet laitteet hyvää tasoa.
Vierailija kirjoitti:
Ota salilla personel trainer alkuun, sitä varten ne on siellä. Epävarmuudet tippuu saman tien pois kun tiedät mitä tehdä.
Ota pt. 5-10 kerran trainerpaketti. Opit liikkeet ja salitavat.
Meidän kunnan saliin on varattu sellainen matalan kynnyksen vuoro, löytyisikö sinun paikkakunnaltasi jotain vastaavaa? Ideana siis juuri se, että silloin saa tulla ainoastaan sellaiset joilla ei ole liikuntakokemusta ja siellä on porukalle vetäjä, joka opastaa laitteiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Salilla ei tarvitse saliohjelmia. Ei minullakaan sellaista ollut ja laihduin silti 25 kg. Jokainen osaa niitä laitteita käyttää, ei niitä oikeastaan voi käyttää väärin edes koska niin helppoja ne ovat. Itse saa valita kuinka paljon painoa laittaa laitteelle esimerkiksi ylätaljaan ja rintaprässiin. Vaikeinta onkn alkaa käymään salilla säännöllisesti koska siellä pitää käydä 3-4 kertaa viikossa jos oikeasti haluaa paremman kunnon itselleen. Jos heti ei kaikki mene hyvin niin useammat luovuttaa. Salilla pitää käydä 6-12 kuukautta jotta siitä on oikeasti hyötyä ja kunto paranee.
Aluksi riittää 2 kertaa viikossa. Hyötyä tulee nopeamminkin. Kuntoa saa paremmin lenkeillä paitsi lihaskuntoa.
Itse käyn aamulla tai myöhään illalla salilla. Ei ole tungosta ainakaan täällä päin. En tykkää jos on paljon ihmisiä samaan aikaan treenaamassa.