Miten te voitte arvostaa

näitä "pelastajia", jotka seuraavassakin kertomuksessa käyttäytyvät asiattomalla tavalla - eivätkä edes piittaa siitä, että läsnä on sivullisia katsojia! Ovatko nämä arvostuksensa ansainnett!

Hs 21.11.2024 nettisivustot, kolumni, Anna-Stina Nykänen kirjoittaja:

Tässä kopioitu teksti edellä mainitusta kolumnista, jonka kirjoittaja on Anna-Stina Nykänen ja teksti on julkaistu Hs-nettisivustolla 21.11.2024:

Tulin pienen paikkakunnan uimahallista, kun näin auton ikkunasta miehen lyyhistyneenä jalkakäytävälle. Pysäytimme. Saman tien paikalla oli jo pari muutakin ihmistä.

Soitin hätäkeskukseen. Siellä esitettiin kysymyksiä tilanteesta, niin kuin tietysti pitääkin. Mutta vähitellen hiipi tunne, että siellä epäillään, josko apua nyt oikeasti kannattaa lähettää. Tai ainakaan kiireellisenä.

Tunsin itseni tyhmäksi. Turhaksi hössöttäjäksi.

Tunne vahvistui, kun ambulanssi saapui. Juttelivat rauhassa keskenään, naureskelivat, tuhahtelivat. Siltä ainakin tuntui.

Kuin olisi sivuosassa tv:n sairaalasarjassa, jossa pääasia ovat henkilökunnan suhteet, jaksaminen, valta.

Toisen, tuntemattoman auttajan kanssa jäimme kelaamaan tunteitamme. Hyvä, kun oltiin yhdessä. Tuli turvallinen olo: jos minulla olisi hätä, sä tulisit mun luo.

Sitten Helsingin keskustassa, Kaivokadulla, näin taas miehen maassa lyyhistyneenä. Ympärillä ihmisiä, joista yksi puhui puhelimeen. Kuulin hänen perustelevan, että kyllä minusta apua tarvitaan, kun henkilön hengitys...

Hän käytti lääketieteellisiä termejä, joita en muista. Hän oli siis alan asiantuntija, eikä hätäavun kutsuminen paikalle silti ollut helppoa.

Näytänkö hätätilanteessa tarpeeksi hyvältä?

Oliko vika avun kohteissa? Selvitin pikkukaupungin verkkosivuilta, että siellä mies oli lyyhistynyt sellaisen talon eteen, jossa on tukiasuntoja. Hän saattoi siis olla esimerkiksi päihteiden käyttäjä. Samoin tietysti Kaivokadulla. Mutta mitä sitten?

Jokaista ihmistä on autettava, kun on hengenhätä. Jos aletaan valikoida pärstäkertoimen mukaan, se syö kaikkien luottamusta.

Näytänkö minä hätätilanteessa tarpeeksi hyvältä?

En syytä ammattiauttajia. Sotealan tiukentunut talous ei tee työstä helppoa. Yhä rankempi duuni väsyttää, pakottaa priorisoimaan, ja myös kyynistää.

Ja sitten hoetaan, että nykyään kukaan ei välitä, eikä kadulla auteta. Se ei ole totta. Ihmisillä on halu auttaa. Mutta hätätilanteet pelottavat. On helpompi auttaa yhdessä.

Kun maanjäristys tai sota murskaa maiseman, aina joku ryntää paikalle kaivamaan ihmisiä esiin.

Ja onhan se ihan arkeakin.

Kalliossa nousin bussiin ja viereeni istui 20 vuotta sitten Suomeen muuttanut mies. Hän oli tulossa leipäjonosta.

Oli ahdasta, vääntelin kipeää kättäni. Mies huomasi sen ja tarttui käteeni. Kävi ilmi, että hän on ammatiltaan hieroja. Kohta kipu hellitti.

Kirjoittaja on HS:n featuretoimittaja.