Väitän että optimistin ei ole kohdanneet vastoinkäymisiä

Pikemminkin pessimisti ei vaan osaa kohdata vastoinkäymisiä ja heittäytyy avuttomaksi väittäen joka suuntaan ettei niille voi tai kannata edes yrittää tehdä mitään. 

Höpönpöpön. Moni optimisti on kokenut vaikka ja mitä.

Vierailija kirjoitti:

Höpönpöpön. Moni optimisti on kokenut vaikka ja mitä.

Kuten? 

Useampien rikosten uhriksi joutuneena väitän toisin. Se on valinta, jopa uran tuhoavaan onnettomuuteen joutunut urheilija voi löytää merkityksen ja ilon elämäänsä muita reittejä

Ei pidä paikkaansa. Itse olen nimenomaan vastoinkäymisten kautta oppinut, että kyllä ne asiat jotenkin aina järjestyy. Nuorempana olin pessimistisempi koska pelkäsin epäonnistua, oli helpompi ajatella lähtökohtaisestikin, ettei se kuitenkaan onnistu, kuin pettyä.

Mun läheinen oli hyvin optimistinen. Mielestäni oli ihan tarpeeksi vastoinkäymistä siinä, että vain 20-vuotiaana hän menetti isänsä ollessaan itse sotimassa rintamalla. 

Sodan jälkeen vähin rahoin ponnisti itselleen hyvän koulutuksen. 

Mä väitän, että optimismi on ihan vaan luonteenpiirre. Ihan sama projekti käytiin läpi viime vuonna esimiehen kanssa, ja mä olin välillä "ihan ranteet auki" kun taas esimies jaksoi tsempata ja sanoa, että kyllä tän kans maaliin päästään. Mulla on itsellä tapana olla välillä raatorealisti kun taas esimieheni on optimisti.

Itse väitän, että sinulla on jokin aivohäiriö, kun suollat tänne tätä vastoinkäymissontaasi joka päivä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpönpöpön. Moni optimisti on kokenut vaikka ja mitä.

Kuten? 

Mitä kuten? Kai nyt osaat kuvitella mitä vastoinkäymisiä ihmiset voi kokea. Vaikka vastoinkäymiset onkin aina subjektiivinen kokemus.

Minä ainakin opettelin optimististiksi vasta vanhemmalla iällä, kun kaikkien vastoinkäymisten alle meinasi pessimistinä tukehtua niin, että mielenterveys prakasi pahemman kerran.

Oman kokemukseni mukaan se optimismi nimenomaan ilmentyy usein niissä vaikeuksissa. Siskoni ja äitipuoleni kuolivat onnettomuusessa, toinen siskoni oli kuollut edellisenä vuonna tapaturmaisesti, isä oli lähes sairaalakunnossa psyykkisen vointinsa vuoksi. Olin itse parikymppinen, vailla työtä ja opiskelupaikkaa. Kaikki tuntui kaaokselta, joten ne hetket kun tuntui vähän helpommalta oli elintärkeitä. Silloin oli kevät, harrastin valokuvaamista, olin tyytyväinen mielestäni onnistuneisiin kuviin, istuin ulkona auringossa kukkien keskellä ja ajattelin että kaikki järjestyy kyllä jotenkin. Suunnittelin asioita mitä halusin tehdä ja kirjoittelin niitä kalenteriin tai kirjaan. Se hyvä tunne siitä että kaikki järjestyy oli kuitenkin todella vahva.

Minä olen kohdannut henkisesti väkivaltaisen avioliiton, hyvin kipeän avioeron ja 8 vuoden piinan sen jälkeen oikeustaisteluineen, lapsen vakavat mt-ongelmat ja lapsen vakavan vammautumisen. Ja tietysti tämän ikäisenä olen menettänyt kuolemalla vanhempani ja ystäviäni.

 

Silti olen optimisti. Koska ei ole muuta vaihtoehtoa elää tätä elämää ja voida hyvin.

On vanha klisee, että optimistin lasi on puolitäysi ja pessimistin lasi puolityhjä.

Pessimisti tuhoaa terveytensä. Optimisti hävittää rahansa.

Kannattaa olla realisti, mutta optimismin kautta.

Kaikkeen löytyy ratkaisu: pois muutto Suomesta

Suomesta löytyy lähisuhdeväkivaltaa ja lähiösuhdeväkivaltaa

Ihmisillä on erilainen asenne ja resilienssi vastoinkäymisissä. Hyvin monilla on asenne "ei se kannata" ja kun epäonnistuu niin tokaistaan "mitä minä sanoin". Optimisti ajattelee, että näin kävi ja seuraavalla kerralla yritän enemmän.

Ei elämä todellakaan ole optimistillakaan helppoa. Asenne on vain eri ja ja jaksetaan yrittää ja tehdä. Ehkä myös on ymmärrystä elämään ettei aina voi onnistua. Pessimisti jo valmiiksi päättää olla yrittämättä, kun ei onnistu kuitenkaan. 

Ihmisiä on ihan kaikenlaisia. Toisilla on jo synnynnäinen luonne positiivisempi. Ja tähän lisätään elämänkokemukset niin tulee erilaisia kombinaatioita.

Esim mä oon vähän negatiivinen, mutta nyt aikuisena, oikeastaan keski-ikäisenä, sain useamman asian elämässäni menemään ns. putkeen niin johan oon positiivinen! Ja tämä tietysti ruokkii itseään että teen onnistumisiin johtavia asioita, koska tottakai kaikki menee hyvin ja jos ei joku asia mene niin siitä selvitään kyllä. 

Nyt ymmärrän miksi jotkut ovat jo nuorena positiivisia, ehkä heillä on lapsuus ja nuoruus mennyt suht hyvin. Ja vaikka joku pettymys olisikin, niin positiivisia kokemuksia on RIITTÄVÄSTI luomaan positiivisen asenteen.

Itse en harrasta mitään lässyn lässyn -positiivisuutta, vaan sanon suoraan ja empaattisesti negatiivisille ihmisille, että sun tunteet on ok, tarvit onnistumisia, kyllä niitä tulee. Mutta ei paskan keskellä voi olla positiivinen.

Olen optimisti ja olen kokenut muun muassa pahoinpitelyä, koulukiusaamista, työpaikkakiusaamista, sairauksia, työttömyyttä, tulojen romahtamista ja menetyksiä.

Silti elämäni on ollut pääosin hyvää, parin huonon työpaikkakokemuksen myötä olen arvostanut hyviä työyhteisöjä, joita on kuitenkin määrällisesti enemmän osunut kohdalleni.

Sairastumiset on selätetty ja arvostan terveyttäni pitäen siitä hyvää huolta.

Koulukiusaamisen myötä uskalsin irrottautua silloisesta elämästäni ja heittäytyä elämän kuljetettavaksi, pääsin ihaniin paikkoihin opiskelemaan ja sain kannustusta kun sitä vähiten osasin odottaa.

Ota vastaan kaikki positiivinen äläkä anna huomiota negatiivisille asioille kovin pitkään.

Kyllä minä ainakin tunnen optimisteja, jotka ovat kokeneet todella kovia. Siis todella kovia. Mutta varmaan löytyy myös itseni kaltaisia optimisteja, jotka eivät ole erityisen kovia kokeneet.

Optimismihan on enemmän vain näkemys tai piirre. Se ei välttämättä liity koettuihin vastoinkäymisiin mitenkään.