Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies veti herneet nenään.

Vierailija
21.04.2011 |

Tosiaan, kieltäydyin viemästä miestä kaverilleen illalla. Menossa siis juomaan. Pyysi, että veisin hänet, ettei tarvitsisi taksia maksaa. Kieltäydyin viemästä, jolloin herra otti itseensä -tinkasi vielä kolme kertaa päälle, ja selitti kuinka kalliiksi taksi tulee. Mutta en lähtenyt. Saan tasan kärsiä siitä ainakin puoli viikkoa, vittuilua, mykkäkoulua ja kovaan ääneen ihmettelyä, miten voin tehdä hänelle niin.



Taustaa:



Mies menetti korttinsa kolme viikkoa sitten, rattijuoppoudesta. Tuomio tulee ensi tiistaina.

Koko tämän kolmen viikon ajan (ja kuinka pitkään tästä eteenpäin), minä olen siis ajanut joka paikkaan kun on jonnekin menty (kauppaan, kaupungille, miehen menot, pojan ja miehen harrastuksen jnejne). Joka ikinen kerta, kun ollaan oltu jossain liikkeellä, mies kommentoi ajamistani, haukkuu kaikkea mahdollista ja mahdotonta (esim. vaihteenvaihtoa, kaistavalintoja, reittivalintoja, jarrutuksia, jarruttamattomuutta, kiihdytyksiä esim. valtatielle, jnejne -ihan mitä tahansa tulee mieleen, olen saanut siitä haukut/arvostelut). Hän antaa jatkuvasti neuvoja, miten ja mihin pitää ajaa, miten pitää väistää mitäkin autoa, paljonko on nopeusrajoitus, mitä vauhtia kannattaa ajaa, jnejne... SIIS IHAN KAIKESTA!

Mulla on ollut ajokortti 17v, tiiän, että osaan ajaa, oon ajanu autoa aktiivisesti siitä asti, kun sen läpyskän taskuuni...



Näillä perusteilla eväsin kyydin: sanoin, että saan muutenkin pakollisista ajoistani niin paljon paskaa niskaani, etten enää vapaaehtoisesti lähde sitä kuuntelemaan (varsinkin, kun mies oli jo ehtinyt juoda 6 kaljaa).

Ja toinen vaan ihmettelee, miksen hyppää, kun hän "pyytää"...



Kiitoksia, että sain purkaa mieltäni tänne!

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
21.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

sitä varten tämä palsta on :)

Vierailija
2/17 |
21.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kamala mies. Käykö se edes töissä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
21.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

On tottunut sinun kyyditsevän eikä voi käsittää mikset sitten voi viedä. Lopeta turhat kyyditykset tyystin. Käy itse kaupassa, hän kantaa ne rappuset ylös, vie poika harrastuksiin, mies menkööt julkisilla töihin itse ajanut siihen pisteseen itsensä EI ole vikasi. Varmasti julkisilla matkustaessa arvostaa sinun kyyditykset. Vetoa bensan hintaan. Ole kovana tässä asiassa, hänen täytyy saada käydä läpi kortin menetys ihan rauhassa.

Vierailija
4/17 |
21.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

on sitten oikein helmi miehenä...

Vierailija
5/17 |
21.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hitto mikä nalkuttava äijä! Tekis mieli sanoa että JSSAP.

Vierailija
6/17 |
21.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä homma menee niin että jos joskus harvoin mies on kyydissäni (normaalisti molemmat ajaa omilla autoillaan) ja erehtyy kommentoimaan ajoani, sanon napakasti: herra voi jäädä tähän ellei kyyti kelpaa! Tai yleensä "kumpi meistä tätä autoa ajaa?" saa miehen hiljenemään. Toki mieheni haluaisi selvästi kommentoida ajoani mutta ei tee sitä koska tietää että saa kamalan jäkätyksen vastineeksi :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
21.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei ole sun asia kuskata

Vierailija
8/17 |
21.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Että se on ärsyttävää.



Mä ajan kanssa ihan hyvin. Yleensä mies kuitenkin ajaa jos yhdessä mennään jonnekin. Mä ajan pitkillä matkoilla "kakkoskuskina" tai kun mies on huikassa/kankkusessa. Ja tää jälkimäinen tilanne, ai että silloin risoo kun se ajais niin paljon paremmin, arvosteli, suorastaan haukkui.



Mä pysäytin muutaman kerran auton tien poskeen ja kysyin, että kumpi meistä ajaa ja jos mun ajotyyli ei kelpaa niinsit sun pitää pysytellä selvin päin tai kulkea taksilla. n. 3-4 krt piti toistaa tämä ennen kuin viesti meni perille. Eikä oo sen jälkeen enää arvostellut.



Miehen veli oli samoin arvostellut avopuolisoaan ajotaidosta (sama tarina siis). Kälyni lopetti arvostelun takia autolla ajamisen kokonaan, ei suostu enää rattiin, tuskin enää uskaltaisikaan kun ei ole ajanut vuosiin. Miehen veljeä kyllä harmittaa MONESTI kun ei ole toista kuskia perheessä vaan hänen on ajettava kaikki ajamiset mitä ajetaan. Että myös tällainen pointti tässä.





Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
21.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koita kestää!

Vierailija
10/17 |
21.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vastailen ja kommentoin hieman:



Mies ei käy töissä, työsoppari loppui 4pv ennen rattijuoppoutta.



Olen muutaman kerran sanonutkin, että jos ei kyyti kelpaa, voi aina kävellä kotiin (tai mennä menoonsa esim. pyörällä). En ole vielä uskaltanut pysäyttää autoa ja "kiristää" sillä -mieli on tehnyt useamman kerran. Vituttaa kuin pientä oravaa, kun tietää, että joutuu rattiin. Ja se kyllä on alkanut tän 3vk aikana näkymään jo kotosallakin…



Kaiken lisäksi palaa niin totaalisesti hihat, kun stressaa koko ajan, kun ajaa. Yksin/lasten kanssa kun oon liikenteessä, ei auton kanssa/ajamisessa ole mitään ongelmaa. Nyt joudun jatkuvasti miettimään ja rassaamaan päätäni, etten oikeasti osaa enää ajaa… esim. vaihteiden vaihto ei meinaa onnistua, ei sitten mitenkään -vaikka olen sitä keppiä veivannut moitteetta viimeiset 6v.



Luulen, että ennenkuin mies on saanut korttinsa takaisin (n.4-6kk?), joku tästä talosta poistuu...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
21.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

.. muuten miehesi tuomiosta tulee sinun tuomiosi.. Eiköhän miehesi olisi aika hiukka pohtia autoiluaan ja ennen kaikkea alkoholin käyttöään.

Vierailija
12/17 |
21.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jäin tuosta kirjoituksestasi miettimään, että onkohan ongelman oikea syy oikeasti alkoholismi ja sit tuo huono käytös ja rattijuopumus oikeasti vain lieveilmiöitä tuossa kaikessa.



Kuinka paljon miehesi juo viikossa? Minkä verran hän juo arkisin?



En tiedä miksi tuli tämmöinen fiili, mutta ihan kuin olisit kertonut vasta jäävuoren huipun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |
21.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä kokonaismääristä, mitä vetää... yleensä kotosalla on keissi kaljaa (siis tollanen 24x), joskus kirkkaita -baarissa sitten kiskoo ilmeisesti myös kirkkaita.

Viikolla ei yleensä juo, ellei ole joku spesiaalitapaus (on mökillä, jossain kaverillaan käymässä, joku juhlapäivä).

Viikonloppuisin juo, 2-4x/kk. Lähiaikoina lähemmäs 4x... aiemmin vähän vähemmän...

Ärsyttää vaan, kun jotenkin kaikki asiat (niinkuin nyt tää kyydittäjättäminen) kääntyy AINA jotenkin minun viaksi...!?!?!?

Vierailija
14/17 |
21.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä kokonaismääristä, mitä vetää... yleensä kotosalla on keissi kaljaa (siis tollanen 24x), joskus kirkkaita -baarissa sitten kiskoo ilmeisesti myös kirkkaita. Viikolla ei yleensä juo, ellei ole joku spesiaalitapaus (on mökillä, jossain kaverillaan käymässä, joku juhlapäivä). Viikonloppuisin juo, 2-4x/kk. Lähiaikoina lähemmäs 4x... aiemmin vähän vähemmän... Ärsyttää vaan, kun jotenkin kaikki asiat (niinkuin nyt tää kyydittäjättäminen) kääntyy AINA jotenkin minun viaksi...!?!?!?


Eihan sinun ajotaidossasi ole huomattu mitaan vikaa virkavallan taholta. Jos ei kyyti kelpaa voi kavella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
22.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

en oo saanu sakkojakaan kuin yhdet, nekin silloin 18v:aana.

Vierailija
16/17 |
22.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin aja auto tien viereen. Sano miehellesi et "auto ei liiku, ennenkuin sun turpasi pysyy kiinni" Tai jätä se mies sinne tienvarteen...

Vierailija
17/17 |
22.04.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

vikaa niissä ei ole koskaan vaan se on aina muissa. Ja aina löytyy hyvä syy juoda.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kuusi viisi