uusperhe ja vauva uuden miehen kanssa,sanotteko ihan sisko/veli
nimellä vaikka onkin vain sisarpuoli edellisen liiton lapsille?
Kommentit (12)
ja veljiä keskenään, samoin kuin miehenikään ei puhu lapsipuolistaan vaan lapsistaan kun tarkoittaa minun edellisen liittoni lapsia. Yhtä perhettähän me ollaan!!
Olisi vähän kömpelöä sanoa -puoli. Ja lapset ottavat pienen ihan veljenään.
ja sisarpuolia (äidin puolelta) ja aina olen heitä veljiksi ja siskoiksi kutsunut.
Vaikka osa onkin sisko/velipuolia keskenään.
mieheni lapsipuoli (edellisestä liitosta) on myös lapselleni (ja niin lapseni isoveljelle), rakas sisarus, vaikkei heillä biologista sidettä olekaan.
on siskoja ja veljiä. Ei mitään puolikkaita.
isoveli on ylpeä, kun saa olla isoveli
Meillä on myös serkkuja, jotka ovat tulleet näistä uusperhekuvioista. Ja isovanhempia. Ei mitään puolikkaita.
Mun isot lapset puhuu mieheni vanhemmista ja sukulaisista etunimellä. Heille olisi ollut outoa ruveta mummittelemaan tai tädittelemään kun harvon vielä nähdään.
En kutsu miehen lasta oman lapseni siskoksi.Tilanne voisi olla toinen jos tyttö kävisi meillä edes sen kerran vuodessa.
En kutsu miehen lasta oman lapseni siskoksi.Tilanne voisi olla toinen jos tyttö kävisi meillä edes sen kerran vuodessa.
Aikaisemmissa taitaakin olla tilanne sellainen, että asutaan saman katon alla.
Ainakin meillä on ihan selvää, kun samassa huushollissa eletään. Kaikilla neljällä on sama äiti, kahdella nuoremmalla eri isä kuin vanhemmilla. Lisäksi edellisen liittoni lapsilla on sisko, joilla on sama isä, mutta eri äiti. Tämäkin on heille sisko, vaikka asuu muualla.
eikä mikään puoliska. Kun asutaan saman katon alla koko porukka, ei siellä puolitella.