Jatkuva huono omatunto kaikesta
Juu ei tarvitse miettiä, että onko huonoja kokemuksia. On vaikka ja kuinka. Kotoa ja töistä ja kaikkialta. Tästä on nyt tullut ongelma, kun minulla on aina, siis aaaaaina ollut uniongelmaa. Siitä olen kiitollinen, että aina saan nukuttua. Mutta ajankohta onkin sitten asia erikseen. Eilen olin koko päivän hereillä ilman, että olin nukkunut minuuttiakaan yöllä. Iltapäivällä alkoi tuntumaan kuin takana olisi huonosti nukuttu yö. Ajattelin nukkua pienet iltapäiväunet. No nehän venähtikin sitten niin, etten saanut taas yöllä nukutuksi. MUTTA ison osan ajasta ei ole kyse mistään itse sotketusta rytmistä, vaan siitä, etten vain kykene nukkumaan vaikka väsyttäisi. Tulen myöhään illalla töistä kotiin, aivan uupuneena. Silti en välttämättä nuku yöllä ollenkaan. Eikä ole kyse siitä että joisin energiajuomia tmv. että aiheuttaisin sen itse. Uni ei vain tule. Ja kun uni ei tule, en jaksa mitään. En muista mitään, en jaksa mennä edes lähikauppaan. Olen totaalisen loppu siis. Lisäksi kärsin PMS-vaivoista (en juuri nyt), jotka kaatavat minut sänkyyn. Ihan hirveä väsymys jatkuvasti. Kipuja siellä sun täällä. Yleisesti vain aivan voimaton ja jotenkin kipeä olo. Tätäkin ollut aina. No nyt siihen asiaan, eli vaikka kärsin näistä kaiken maailman vaivoista niin silti tunnen ihan hirveän huonoa omatuntoa siitä, etten pysty esim. työskentelemään kun on kipuja, epämääräisiä oireita tai unettomuutta. Siis silloinkin, kun en saa edes palkkaa, tunnen tekeväni hirveää vääryyttä ja kuvittelen kuinka minulle ollaan vihaisia ja suunnitellaan minun heittämistä pihalle yms. Tunnen itseni luuseriksi, kun en jaksa suorittaa kuten muut. Henkiset murheetkin vievät yöunia ja sitten siitä tulee kierre. Tulen todennäköisesti tänäänkin olemaan pois töistä, koska en vain kykene fyysisesti kun en lepää säännöllisesti. Aina lepään, mutta mihin aikaan milloinkin. Mutta tämä huono omatunto kalvaa jatkuvasti ja on tosi raskasta tuntea tekevänsä jatkuvasti hirveitä vääryyksiä kaikkia kohtaan. Miten saisin ajatuksia vähän kirkkaammiksi??
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Huono omatunto siitä ettei jaksa vai siitä ettei tee työtään vai siitä että ei tee mitään?
Otsikko??
En jaksanut lukea kuin puoleen väliin ja siihen mennessä ei puhuttu mitään huonosta omastatunnosta, vaan nukkumisesta.
Olisi ihanaa olla ihminen, joka menee nukkumaan viimeistään keskiyöllä, herää kun kello soi, nousee, hoitaa aamuhommat ja lähtee ulos ovesta. Että kaikki olisi vain niin helppoa. Senkus vain nukkuu, herää ja tekee. Kaikki unettomuudesta kärsivät tietävät, että jossain vaiheessa voimat vain loppuvat. Ei auta mikään asenne, kun meinaa nukahtaa pystyyn siinä vaiheessa kun pitäisi lähteä ulos ovesta.
Mitä työterveydessä on sanottu? Löytyikö verikokeissa mitään mahdollista aiheuttajaa väsymykselle?
Voimia, tiedän mistä puhut. Täällä saat todennäköisesti valitettavasti lähinnä lisää lokaa niskaasi, mutta ymmärrän kyllä tarpeen avautua anonyyminä palstan toksisuudesta huolimatta
Vierailija kirjoitti:
Mitä työterveydessä on sanottu? Löytyikö verikokeissa mitään mahdollista aiheuttajaa väsymykselle?
En saa palkkaa joten ei ole työterveyshuoltoa. Pitäisi kyllä ottaa verikokeet, vaikka se ei unettomuutta selitäkään. Mutta voisiko se selittää miksi PMS-oireet voivat kestää jopa kaksi viikkoa epämääräisinä oireina? Pitäisi mennä lääkäriin, tiedetään. Kyllä minä vielä menen...
Ihmettelen vain että miten muut jaksavat. Miten muut saavat unta aina. Joillain on tietysti lääkitys, monilla ei.
Ei minun luonteeni ole oikeasti sellainen hällä väliä ja p@skat kaikesta. Kyllä minä haluaisin oikeasti pystyä suorittamaan velvollisuudet mallikkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Skitsofrenia.
Liittyy tähän miten? 🤦🏼
Tee rutiinit, ei päiväunia, nuku ja herää aina samaan aikaan, vaikka ois valvottuja öitä niin sitten niitä on, niihin ei kuole.
Syö säännöllisesti ja terveellisesti. Sokerit pois ruokavaliosta, samoin päihteet ja kofeiini.
Lisää liikuntaa päivittäin.

Jos teet vuorotyötä niin siinä tapauksessa unilääkkeiden käyttöä kannattaa kokeilla, koska sellaista pysyvää rytmiä ei voi luoda silloin, mikä on uniongelmiin paras hoito.

No en halua elää noin ankeaa elämää. Tarvitsen sokeria ja kofeiinia. Miksi oletat että käytän päihteitä??
Minä en kykene töihin valvotun yön jälkeen. Ei sitä voi ymmärtää, jos ei itse tunne sitä tunnetta mikä minulla on, kun en nuku. Hyvien unien jälkeen olen kuin uusi ihminen. Nukkumatta en vain pysty mihinkään. En minä aloittaisi tätä ketjua, jos ongelma ei olisi oikeasti rajoittava.

Vuorotyötä en tule ikinä tekemään. Tarvitsen säännöllisen rytmin, tai mistään ei tule varmasti mitään. Pointtina on kuitenkin se huono omatunto, vaikka olisi kuinka huono olo. Tuntuu että pitäisi vain pystyä, vaikkei pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vaihdevuodet?
Kerroin selkeästi että tällaista elämäni on ollut aina. Eikä ole mitään vaihdevuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee rutiinit, ei päiväunia, nuku ja herää aina samaan aikaan, vaikka ois valvottuja öitä niin sitten niitä on, niihin ei kuole.
Syö säännöllisesti ja terveellisesti. Sokerit pois ruokavaliosta, samoin päihteet ja kofeiini.
Lisää liikuntaa päivittäin.
No en halua elää noin ankeaa elämää. Tarvitsen sokeria ja kofeiinia. Miksi oletat että käytän päihteitä??
Minä en kykene töihin valvotun yön jälkeen. Ei sitä voi ymmärtää, jos ei itse tunne sitä tunnetta mikä minulla on, kun en nuku. Hyvien unien jälkeen olen kuin uusi ihminen. Nukkumatta en vain pysty mihinkään. En minä aloittaisi tätä ketjua, jos ongelma ei olisi oikeasti rajoittava.
Sun elämä juuri nyt kuulostaa ankealta. Kannattaa panostaa terveyteen se ei ole ankeaa, siitä sä saat voimaa jaksaa paremmin. Etkä sä jää kaipaamaan sitä sokeria tai kofeiinia kun oot siitä eroon päässyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee rutiinit, ei päiväunia, nuku ja herää aina samaan aikaan, vaikka ois valvottuja öitä niin sitten niitä on, niihin ei kuole.
Syö säännöllisesti ja terveellisesti. Sokerit pois ruokavaliosta, samoin päihteet ja kofeiini.
Lisää liikuntaa päivittäin.
No en halua elää noin ankeaa elämää. Tarvitsen sokeria ja kofeiinia. Miksi oletat että käytän päihteitä??
Minä en kykene töihin valvotun yön jälkeen. Ei sitä voi ymmärtää, jos ei itse tunne sitä tunnetta mikä minulla on, kun en nuku. Hyvien unien jälkeen olen kuin uusi ihminen. Nukkumatta en vain pysty mihinkään. En minä aloittaisi tätä ketjua, jos ongelma ei olisi oikeasti rajoittava.
Jokainen jolla on pieniä lapsia menee töihin huonosti nukkuneena.
Vain sinä itse voit päästää irti tuntemastasi syyllisyydestä ja huonosta omatunnosta.
Usko pois, olosi helpottuu huomattavasti kun lupaat itsellesi että teet vain sen minkä jaksat ja se riittää. Et ole kenellekään velkaa etkä parempi ihminen vaikka suorittaisit kuinka vimmatusti.
Varaa aika lääkärille ja pidä itsestäsi huolta!
T: Toinen syyllisyyden tuskissa pyöriskellyt. Mitään muuta elämässäni en muuttanut kuin sen, että kieltäydyin tuntemasta huonoa omaatuntoa kaikesta. Silti tuntui kuin uusi kevyempi elämä olisi alkanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee rutiinit, ei päiväunia, nuku ja herää aina samaan aikaan, vaikka ois valvottuja öitä niin sitten niitä on, niihin ei kuole.
Syö säännöllisesti ja terveellisesti. Sokerit pois ruokavaliosta, samoin päihteet ja kofeiini.
Lisää liikuntaa päivittäin.
No en halua elää noin ankeaa elämää. Tarvitsen sokeria ja kofeiinia. Miksi oletat että käytän päihteitä??
Minä en kykene töihin valvotun yön jälkeen. Ei sitä voi ymmärtää, jos ei itse tunne sitä tunnetta mikä minulla on, kun en nuku. Hyvien unien jälkeen olen kuin uusi ihminen. Nukkumatta en vain pysty mihinkään. En minä aloittaisi tätä ketjua, jos ongelma ei olisi oikeasti rajoittava.
Jokainen jolla on pieniä lapsia menee töihin huonosti nukkuneena.
Okei? Liittyy minuun miten? Plus tajuatko mikä ero on huonosti nukutun yön ja nukkumattoman yön välillä?? 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee rutiinit, ei päiväunia, nuku ja herää aina samaan aikaan, vaikka ois valvottuja öitä niin sitten niitä on, niihin ei kuole.
Syö säännöllisesti ja terveellisesti. Sokerit pois ruokavaliosta, samoin päihteet ja kofeiini.
Lisää liikuntaa päivittäin.
No en halua elää noin ankeaa elämää. Tarvitsen sokeria ja kofeiinia. Miksi oletat että käytän päihteitä??
Minä en kykene töihin valvotun yön jälkeen. Ei sitä voi ymmärtää, jos ei itse tunne sitä tunnetta mikä minulla on, kun en nuku. Hyvien unien jälkeen olen kuin uusi ihminen. Nukkumatta en vain pysty mihinkään. En minä aloittaisi tätä ketjua, jos ongelma ei olisi oikeasti rajoittava.
Sun elämä juuri nyt kuulostaa ankealta. Kannattaa panostaa terveyteen se ei ole ankeaa, siitä sä saat voimaa jaksaa parem
En ole jättämässä sokeria ja kofeiinia. Enkä vain tiedä miten saisin unta. En tiedä miten saisin kamalat PMS-oireet pois. En tiedä miten saisin jaksamista, kun sitä ei ole. Vaikka haluaisin jaksaa. En vain tiedä mitä voin tehdä millekään. Elämässäni ankeaa on se, että joudun asumaan toistaiseksi paikassa, jossa en viihdy. Elän jatkuvasti sit kun sit kun-elämää ja haaveilen muutosta, joka toteutuu kyllä lähitulevaisuudessa, mutten tiedä vielä tarkkaa ajankohtaa. Ensi vuonna varmasti.