Millainen oli tuntemasi köyhä perhe 1970- tai 1980-luvulla?

Kaverin perhe asui vuokrakaksiossa, vanhemmat + 2 lasta. Minun silmiin ei näkynyt millään muulla tavalla, en siis kiinnittänyt tuolloin huomiota esim. kaverin vaatteisiin tms.

Äitini oli omasta tahdostaan kotiäiti, isäni teki töitä. Asuimme maalla ok-talossa, joka oli velaksi ostettu. Äiti teki meille vaatteita paljon itse, käytettiin serkkujen vanhoja, myös luistimet, sukset jne kierrätettiin. Äiti teki ruuat itse, poimi marjoja metsästä, meillä oli myös kasvimaa. Autoja oli kaksi kpl, mutta olivat vanhoja ja huonokuntoisia.



Hienompia leluja saimme kaksi kertaa vuodessa: synttäreillä ja jouluna, muuten joskus jotain pientä. Harrastimme paljon urheilua(koska se ei maksanut paljoa)

Teini-iässä sain uudet farkut kerran vuodessa, enkä aina viimeisen päälle merkkivaatteita todellakaan.

oli todella köyhistä oloista.

Ikkunoissa oli talvisin styrox-levyt ja vessana oli pelkkä ulkohuusi. Lapsilla oli aina kuluneet ja rikkinäiset vaatteet ja huonot hampaat (tämä jäänyt erityisesti mieleen).



Ystävälläni oli kuitenkin paljon lemmikki-ja kotieläimiä, joiden vuoksi muistan kadehtineeni häntä kovasti...

he olivat köyhiä. Äiti oli kerran mennyt kauppaan ja ajatellut että nyt ostaa lakristapatukan, mutta se maksoi 10 penniä (ts. hinta oli noussut huomattavasti siitä mitä oli ollut silloin kun äiti viimeksi osti lakua) eikä ollutkaan varaa.

Kaverin perhe asui vuokrakaksiossa, vanhemmat + 2 lasta. Minun silmiin ei näkynyt millään muulla tavalla, en siis kiinnittänyt tuolloin huomiota esim. kaverin vaatteisiin tms.

Äitini oli omasta tahdostaan kotiäiti, isäni teki töitä. Asuimme maalla ok-talossa, joka oli velaksi ostettu. Äiti teki meille vaatteita paljon itse, käytettiin serkkujen vanhoja, myös luistimet, sukset jne kierrätettiin. Äiti teki ruuat itse, poimi marjoja metsästä, meillä oli myös kasvimaa. Autoja oli kaksi kpl, mutta olivat vanhoja ja huonokuntoisia.

Hienompia leluja saimme kaksi kertaa vuodessa: synttäreillä ja jouluna, muuten joskus jotain pientä. Harrastimme paljon urheilua(koska se ei maksanut paljoa)

Teini-iässä sain uudet farkut kerran vuodessa, enkä aina viimeisen päälle merkkivaatteita todellakaan.

Vaatteet meillä olivat siistejä ja ehjiä ja hampaat reiättömät aina, siisti piti olla, vaikka köyhiä olimme, siitä äiti piti huolen :)

teini-iässä ei saanut vanhemmilta rahaa vaan joutui kesätöillä tienaamaan kaiken.

asuimme karjakon asunnossa navetan vintillä. Vessa alhaalla navetan yhteydessä, vähänkö pelotti sinne mennä pimeistä portaista ja eteisten läpi...ruokaa oli niukasti, muistan jotta perunat saimme talosta ja niitä syötiin paljon.Vaatteet mitä sattuu, aina puhtaat kuitenkin.



Pahinta ei ollut ulkoinen köyhyys vaan äitini epävakaa persoonallisuus...



Ihme ja kumma, olen terveen kirjoissa psyykkisesti ja fyysisesti, koulutettu ja mielestäni hyvä äiti omille lapsilleni.

mutta en mä sitä tajunnu (olin 9-vuotias)

Kaverin puseron hihat jatkettiin langalla kutomalla. Aika köyhää niilläkin vissiin oli.

Käytimme esim. samoja kenkiä äidin kanssa kun ei ollut rahaa ostaa molemmille omia... ei edes käytettyjä.

Vaatteet oli sukulaisten muutenkin sukulaisilta saatuja.

Samaa ruokaa syötiin useita päiviä, keittoja jatkettiin.

Meillä ei ollut televisiota, puhelin oli mutta sillä ei saanut soittaa.

Isäni oli työmaaesimies teollisuuslaitoksessa, ei siis mestari vaan sellainen, joka laski paljonko tulosta tulee ja paljonko pitäisi tulla ja kuka on vuorossa jne. Äitini oli perhepäivähoitaja. Meitä oli kaksi lasta.



ASuttiin kyllä omakotitalossa, rakennettiin aika lailla hartiapankilla ja velaksi, vielä 1980-luvullahan aravaa sai käyhäkin. Velkaa sitten maksetttiin niin että rahaa ei riittänyt juuri mihinkään.



Mihin ei ollut varaa? Olisi helpompi sanoa, mihin oli varaa. Varaa oli siihen, että minä sain pianon. Tosin mummo maksoi soittotuntini. Varaa ei ollut vaatteisiin, käytettiin sukulaisten vanhoja ja jos oli pakko ostaa jotain, ostettiin aina halvinta. Olin alakouluikäinen kun osasin jo aina "haluta" halvinta. Varaa ei ollut matkailuun, olen ollut ensimäisen kerran ulkomailla aikuisena työmatkalla. Varaa ei olut lämmitykseen, meillä oli keskuslämmitys päällä kaksi kertaa viikossa, jolloin myös suihkuun pääsi. Varaa ei aina ollut edes ruokaan: muistan päiviä, jolloin syötiin jotain äidin tekemään kaapinpohjasörsseliä ihan vain siksi, että rahaa muuhun ei ollut. Ei ostettu jugurttia eikä vanukkaita eikä hedelmiä saanut kuin yhden päivässä. Ikinä ei käyty ravintolassa, sen on myös asioita, jonka olen tehnyt ensimmäistä kertaa aikuisena työelämässä ollessani.



Mutta ihan hyvä lapsuus mulla silti oli.

perheemme oli köyhä, vanhemmat olivat taanneet lainaa, jonka maksajiksi olivat joutuneet (sitä ei tosin kerrottu lapsille kuin vasta aikuisiällä). Äiti teki meidän vaatteet. Söimme perunaa ja soosia ilman sattumia. Ja haisimme tupakalle - siihen riitti rahaa molemmilla vanhemmilla.



Köyhä perhe oli kuitenkin mielestäni koulukaverin perhe, joka asui purkutuomion saaneessa talossa ilman mukavuuksia.

Äitini oli omasta tahdostaan kotiäiti, isäni teki töitä. Asuimme maalla ok-talossa, joka oli velaksi ostettu. Äiti teki meille vaatteita paljon itse, käytettiin serkkujen vanhoja, myös luistimet, sukset jne kierrätettiin. Äiti teki ruuat itse, poimi marjoja metsästä, meillä oli myös kasvimaa. Autoja oli kaksi kpl, mutta olivat vanhoja ja huonokuntoisia.

Hienompia leluja saimme kaksi kertaa vuodessa: synttäreillä ja jouluna, muuten joskus jotain pientä. Harrastimme paljon urheilua(koska se ei maksanut paljoa)

Teini-iässä sain uudet farkut kerran vuodessa, enkä aina viimeisen päälle merkkivaatteita todellakaan.

Vaatteet meillä olivat siistejä ja ehjiä ja hampaat reiättömät aina, siisti piti olla, vaikka köyhiä olimme, siitä äiti piti huolen :)

Tutulta kuulostaa, me emme myös koskaan matkustelleet Suomen ulkopuolella lapsuusikäisenä. Lihaa syötiin aika vähän: aika paljon kalaa, kanaa, mikä sitten kyllä myöhemmin on todettu ihan terveelliseksi vaihtoehdoksi. Jauhelihaa enimmäkseen, jos jotain, ravintolassa ruokailin vasta aikuisena.

Eivät varmaankaan poikenneet monen muun tilanteesta, mutta kaverin käytös paljasti sen että heillä ei ole paljon rahaa. Hän hakeutui itseään varakkaampien kavereitten seuraan, "lainasi" vaatteita ja koruja ja unohti palauttaa tietysti. Hakeutui seksisuhteisiin vanhempien ja varakkaampien poikien kanssa. Teki kaikkea surullista saadakseen samanlaiset vaatteet kuin toisillakin oli.

Meidän perhe oli köyhä silloin kun olin pieni. Isä oli vain töissä ja äiti oli kotona. Asuttiin kerrostalossa kolmiossa, mutta siihenaikaan lainan sai vain 10 vuodelle, joten oli taloudellisesti tosi tiukkaa.



Näkyi meillä mm. siinä, että minulla oli kyllä kaikkea (nätit vaatteet, harrastukset), mutta vanhemmat kulkivat vuodesta toiseen samoilla vaatteilla. Auto oli ihan ikäloppu ja niin oli muuten naapurin lapsien vanhemmillakin. Meidän auton lattia oli niin laho, ettei siihen voinut astua pelkääjän paikalle vaan piti ensin istua autoon ja sitten vasta nätisti nostaa jalat kyytiin.



Meillä syötiin viikolla halpoja ruokia, esim. velliä, verilettuja ja kalapuikkoja, vain viikonloppuisin oli kokoliharuokia.



Me käytiin aina kerran viikossa keskustan Stockalla ja mä sain sieltä tilata jonkun pikkuisen bakelsin (yleensä valitsin pähkinä-beben), mutta vanhemmat joivat pelkkää kahvia, koska muuhun ei ollut varaa.



Suurin pelko oli oikeastaan auton hajoaminen aina, sillä ne laskut olivat aika ennustamattomia. Välillä isäni yritti kirjoitella lehtiin juttuja, joista sitten saattoi saada muutaman kympin (markoissa siis) rahaa. Näin siis oman työnsä ohessa.



Tajuan kyllä, että miten hirveän hyvin mulla oli asiat ja miten se otettiin mun vanhempien hyvinvoinnista.



Taloudellinen tilanteemme muuttui ratkaisevasti, kun isäni sai uuden työpaikan ja sitä myötä muutettiin pois pääkaupunkiseudulta. Lamastakin meidän perhe selvisi, mutta sekin aiheutti taas kaupungin vaihdoksen.



Ollaan kyllä ihan toisessa maailmassa nykyään mieheni kanssa näiden meidän lasten kanssa, mutta jos toinen olisi kotona ja asuntolainoja saisi vain 10 v mittaisia, niin ei välttämättä tilanne olisi yhtään kummoisempi.

ja häpesin lapsena ensimmäisinä kouluvuosinani... serkku oli poika, ja minä taas tyttö. Saatiin sitten vähän myöhemmin siskon kanssa aina joka syksy sentään yhdet uudet farkut ja paita. Joululahjaksi ehkä muutakin vaatetta. Tuo on jättänyt sellaisia jälkiä, etten osta mitään kirpparilta, enkä lapsilleni muuta kuin uutta vaatetta. Se on kai joku alitajuinen juttu, ei mikään varsinainen periaate...



Löysin juuri kotipaikaltani lapsuuden tavaroita, mm. kouluvihkoja, ja kolmannella luokalla olen kirjoittanut aineeseen, että äitini tekee liian yksinkertaisia ruokia... tainnut pottu- ja kastikelinja johtua lähinnä rahapulasta... Meillä oli vanha auto ja asuttiin vuokralla pienessä pihamökissä. Koin vähävaraisuuden niinkin, että meidän luokalla selvästi oli joitakin ei-suosittuja, ja itse kuuluin niihin. Samoin muutama muu ei-varakas...

taisi olla köyhästä perheestä. Asuivat kaverini isovanhempien rintamamiestalon ullakolla, isovanhemmat itse asustivat alakertaa. Kaverini perheellä oli keittiö ja makuuhuone, molemmat siis sellaisia että kattokorkeus laski reunoilla hyvin matalalle. Makkarissa nukkuivat vanhemmat, ystäväni nukkui komeroon laitetussa sängyssä.



Joskus vähän ihmettelin miksi kaverini joululahjat olivat niin kummallisia (siis tyyliin "joulukinkku"), mutta en vaivannut asialla päätäni kovin paljon.

Äitini oli omasta tahdostaan kotiäiti, isäni teki töitä. Asuimme maalla ok-talossa, joka oli velaksi ostettu. Äiti teki meille vaatteita paljon itse, käytettiin serkkujen vanhoja, myös luistimet, sukset jne kierrätettiin. Äiti teki ruuat itse, poimi marjoja metsästä, meillä oli myös kasvimaa. Autoja oli kaksi kpl, mutta olivat vanhoja ja huonokuntoisia.

Hienompia leluja saimme kaksi kertaa vuodessa: synttäreillä ja jouluna, muuten joskus jotain pientä. Harrastimme paljon urheilua(koska se ei maksanut paljoa)

Teini-iässä sain uudet farkut kerran vuodessa, enkä aina viimeisen päälle merkkivaatteita todellakaan.

Vaatteet meillä olivat siistejä ja ehjiä ja hampaat reiättömät aina, siisti piti olla, vaikka köyhiä olimme, siitä äiti piti huolen :)

Tutulta kuulostaa, me emme myös koskaan matkustelleet Suomen ulkopuolella lapsuusikäisenä. Lihaa syötiin aika vähän: aika paljon kalaa, kanaa, mikä sitten kyllä myöhemmin on todettu ihan terveelliseksi vaihtoehdoksi. Jauhelihaa enimmäkseen, jos jotain, ravintolassa ruokailin vasta aikuisena.

Nykyään sitä vain kutsutaan ekologisuudeksi, kun entisaikaan se oli vain persaukisuutta.

Ei me itsekään rahassa kylvetty, eikä asunto (kaksio) viiden hengen perheelle suunnaton ollut, mutta meillä oli laseina "sinappi"-lasit ja ne alakerran köyhät joi säilykelasipurkeista, vaikkei niillä ollut kuin kaksi lasta, mutta isä kyllä veti kessua ihan jumalalliset määrät per päivä.

Asuimme vanhassa maalaistalossa, jossa ei ollut lämmintä vettä eikä sisävessaa, ja talvella oli aina kylmä. Leluja ei ollut juuri lainkaan. Mutta suunnilleen samanlaista oli muillakin, paitsi sisävessa oli useimmilla.



Mieheni perhe koki itsensä köyhäksi, kun äiti oli yh ja he asuivat kerrostalossa. Minun lapsuusnäkökulmastani heidän elämänsä olisi vaikuttanut tosi ylelliseltä: kaikki mukavuudet, paljon leluja jne.

lapset olivat mummolla aina osan kuukaudesta että saivat ruokaa. Lasten hiukset oli aina takussa, kumpikaan ei nähnyt kunnolla, mutta ei mitään laseja hankittu, vaatteet haisi tupakalta. Aina kun koululla kerättiin rahaa esim luokkaretkeen tämän perheen lasten rahat tempaistiin jostain koulun rahastosta.