Millainen oli tuntemasi köyhä perhe 1970- tai 1980-luvulla?

jossa syötiin aina perunaa, porkkanaa, sipulia ja hirvenlihaa. Perunat, sipulit ja porkkanat kasvatettiin itse. Isä kuului hirviporukkaan ja toivottiin että hirvenlihaa tulee meidän perheeseen paljon, jolloin kaupasta ei tarvi ostaa paljon... Vaatteet saatiin tutuilta, synttärilahjaksi sain vanhemmilta kivan lyijykynän tai jotain todella tarpeellista...

me olimme. äiti opiskelija, kolmen lapsen yksinhuoltaja. ei ollut rahaa mihinkään. rakkautta oli ja kasvettiin kunnon ihmisiksi. välillä oli pelkkiä keittoja ruokana ja hedelmiä ei melkein koskaan. näkkileipää ja särpimiä ei ollut. herkkuruoka oli äidin itse tekemät ranskalaiset ja munakas. lihaa ei silloin pöydässä ollut. vaatteet kierrätettiin mutta niin ne kierrätettiin silloin niilläkin joilla oli enemmänkin rahaa, sellaista maalaisjärkeä oli enemmän eikä kenelläkään ollut tarvetta suuriin omakotitaloihin tai merkkivaatteisiin. oli myös yhteisöllisyyttä ja esim. nuorisotoimella oli rahaa vaikka kuinka. siellä sai tehdä teatteria, vaatteita ilmaiseksi. myös sosiaaliedut olivat paremmat tuolloin suhteessa nykyiseen. työväenliike oli voimissaan. emme koskaan tunteneet itseämme mitenkään huonoimmiksi tai että oltaisiin jääty vaille jotain vaikka etelässä ei käytykään eikä laskettelemassa. onnellinen lapsuus =)

Kouluumme tuli tyttö, joka asui isovanhempiensa luona. Isovanhemmilla ei ollut sisävessaa. Oli minulle pienoinen järkytys, kun kyläilin heillä 1970-luvun lopussa. En tiedä, miksi äiti oli lähettänyt tyttärensä vanhempiensa hoteisiin. Myöhemmin tapasin äidinkin. Lapsen silmin hänessä ei ollut muuta kummallista kuin se, että poltti tupakkaa. Isovanhemmat olivat erittäin vanhoja ja äitikin keski-ikäinen.

ja kyllä sen kaikki jo silloin ala-asteella tajusi. Tämä kaveri sai mm. koulun kautta vaateavustuksia ja joutui pitämään koko lukuvuoden ihan hirveää avustuspaketissa tullutta erittäin epämuodikasta verryttelyasua. Kaveri asui kunnan vuokratalossa, sen äiti oli siivooja ja isä joku sekatyömies, molemmat viinaan meneviä.

25 vieläkin kirjoitat tuohon sävyyn. mitä sitten? "epämuodikas#, sä olet sieluton tyyppi!

onneksi äiti oli sellaisessa paikassa töissä missä maitopurkillisen ylijäämäruokaa sai 5 markalla, siitä riitti meille päiväksi/kahdeksi.



Äiti kyllä yritti parhaansa jotta meillä lapsilla olisi hyvä olla. Minä varsinkin "itkin" sitä kun kaverit saa ja minä en. Äiti kovasti yritti ja hankkikin asioita joihin ei olisi periaatteessa ollut varaa. Näin jälkikäteen harmittaa miten tuollaisia tuli "vaadittua"

kun olin ehkä 11 v. Mun "tulot" oli 3:n markan viikkoraha.

Hän olisi antanut ne matkarahaksi intistä lomalla olevalle pojalleen, siis kaverini veljelle.

Muistelen että mulla oli ehkä parin viikon viikkoraha säästössä, mutta valehtelin ettei mulla ole rahaa.

En edelleenkään luota "lainaajiin".

lapsia 70-luvun Espoossa, rahaa ei ollut liikaa mutta emme olleet suoranaisesti köyhiä. Muistan käyneeni kylässä yhden tytön luona joka asui perheineen purkutuomion saaneissa parakeissa. Asunto oli sotkuinen, vanha, ahdas ja siellä haisi, muistan olleeni järkyttynyt siellä käymiseni jälkeen.