Mikä on hyvää kahvia niinkuin ennen oli
Vielä 1970 luvulla kun kahvia keitti ja kaatoi kuppiin niin siinä oli kahvissa pieni vaahto joka pyöri kahvin pinnalla. Enää ei ole. Ei vaikka keittää kahvin jauhamalla kokonaiset pavut kuten ennen.
Mikä on muuttunut kahvissa? Jotenkin raikkaus puuttuu kahvin mausta.
Kommentit (19)
Hanki kaivovettä tai lähdevettä ja keitä siihen. Vesijohtovedessä on nykyään niin paljon kemikaaleja ettei edes kahvinkeitto onnistu.
Tänään juuri katsoin kun vaahto jää kahvinkeittimen suodattimeen ja on kermaisen ja herkullisen oloista.
Kulta Katriina kahvin paahtimon reseptin sanotaan sisältävän maailman parhaimpia kahvilaatuja.
En oikein vakuuttunut maun perusteella. Jotenkin juhla mokka ja kulta katriinat ym maistuvat melkein samalta.
Pavuista jauhettu. Kaupasta voi myös sellaista ostaa, siellä on kone.
Muistaakseni ulkomailla luin että suodatinpussin pitäisi olla märkä, kastella vedellä ennen suodatusta.
Vierailija kirjoitti:
Pavuista jauhettu. Kaupasta voi myös sellaista ostaa, siellä on kone.
Juhla mokka papukahvi maistuu juhla mokalle vaikka itse jauhaa sen. Ap
Maku- ja hajuaisti usein heikkenee iän myötä. Ja koronan. Noin olen ainakin arvellut itselleni käyneen.
Kyllä tulee ihan erilaista kun tekee pressupannulla. Vaikka joku tällänen, ei tarvitse maksaa mitään 50e. Kahvinkeittimellä keittää vettä suodatinpussin läpi ja sitten kaataa pressupannuun.
https://www.ikea.com/fi/fi/p/upphetta-kahvin-teenkeitin-lasi-ruostumato…
Vierailija kirjoitti:
Maku- ja hajuaisti usein heikkenee iän myötä. Ja koronan. Noin olen ainakin arvellut itselleni käyneen.
Sairastin koronan ja meni maku- ja hajuaisti mutta kolmen kk päästä ne palasivat parempina kuin koskaan ennen. Haistan nykyään naapurin pierutkin, valitettavasti. Niin ja olen jo seittemännellä kymmenellä.
Ennen kahvi oli täynnä epäpuhtauksia ja ja hyönteismyrkkyjä, siitä se vaahtokin tuli. Nykyään kahvi on puhdasta ja laadukasta.
Luulen paahtoasteen olevan pienempi osa makua kuin kahvinpapujen laji? Nykyään kaikki on arabicaa.
Vierailija kirjoitti:
Vesi vaikuttaa kahvin makuun. Join Napolissa niin hyvää kahvia koko viikon, että kysyin mikä merkki. Sitten ostin sitä ja päästyäni kotiin eipä ole saman makuista kuin Napolissa oli vaikka valmistustapa on juuri sama minulla kotona.
Napolin saasteet maustoivat..
Vierailija kirjoitti:
Tänään juuri katsoin kun vaahto jää kahvinkeittimen suodattimeen ja on kermaisen ja herkullisen oloista.
Keitinvesi suo-ojasta? 😃
Verisuonet tukkeutuu Italian mutteripannukahveilla.
suodatinkahvissa suodattimeen jää se rasva ja hyvä niin.
Hassu homma, mutta Puolassa saa Zabka-kioskista parempaa kahvia automaatista kuin Suomessa baristan tekemänä tai ikinä kotona keitettynä. Ja hinta on kolmasosa. Siellä jopa maistuu samalle kuin aikoinaan kahvin juomista aloittaneena. Mikähän lienee syynä.

Mitähän kahvia ne Puolassa käyttävät?
Kahvipavut pestään nykyään ja silloin niistä jo liukenee aromit pois.
Mikä tarkoitus tuollakin kahvipapujen pesulla oikein on?
Mitenköhän ihmiset on selvinneet hengissä ajan ennen kahvinkeittimiä, kun on juotu koko ajan vain pannukahvia?? Meinaan kun pressopannun käyttäjille kuittaillaan aina jostain kolesterolista.