Kun ei ole ketään
Kun ei ole ketään. Olen totaaliyksinhuoltaja, jolla erittäin rankat erityislapset. Elämä on siis pelkkää päivästä toiseen jotenkin selvitymistä. Ainoa lohtuni on ollut puhelut äidilleni. Mutta hänkään ei kuulemma jaksa puheluitani, kun soitan illalla (olen päivisin töissä), jolloin hän haluaa katsella rauhassa sarjoja. Kaipaisin joskus jotain tukea vanhemmiltani (ainoat sukulaiset, joiden kanssa tekemisissä), mutta heidän ainoa tukensa on raha. Olen kyllä kiitollinen heidän rahallisesta avustajan esim. remonteissa tai lääkärilaskuissa, mutta he eivät ymmärrä, että se ei auta, jos on aina yksin ja aina rankkaa vääntöä koko elämä. Eivät jaksa ja halua auttaa lasten kanssa, talon kanssa, eivät kuunnella murheistani eivät mitään. Minulla ei ole ketään muutakaan kenelle edes puhua, kun kaikki töiden ulkopuolinen aika menee lasten kanssa vääntämiseen eikä lasten kanssa pysty menemään minnekään.
Kommentit (11)
Ketään? Onhan sulla vaikka kuinka monta ihmistä elämässäsi vaikka he eivät olekaan toiveittesi ja odotustesi mukaisia.
Keskity niihin lapsiisi, ja anna äitisi olla ja karsia sarjojaan. Hän on omat muksunsa jo kasvattanut, ei hänen tarvitse toista kierrosta ottaa vain siksi kun sinä haluut.
Ja ole kiitollinen tahallisesta avusta, ei läheskään kaikki sitä saa. Ja jos et saisi sinäkään, niin vinkuisit siitäkin.
Ota yhteys sossuun ja lastensuojeluun, se on oikea osoite sinulle, jos et pärjää.
Miten minulla on ihmisiä elämässä? Eikö läheisten ihmisten pitäisi olla tukena, tai edes kuunnella? Tiedätkö millaista on elämä, jos esim. viikonlopuista ja lomista saa rytmihäiriöitä ja valvoo jo monta yötä etukäteen? Kun elämää on koko ajan jokaikinen päivä vuodesta toiseen niin rankkaa, että töihin menee lepäämään. Kun on lapset, jotka aiheuttavat koko ajan ongelmia, möykkäävät ja hajottavat, ilkeilevät ja tuhoavat.
ap
Täällä toinen kenellä ei ole ketään. Eivät näytä muut ymmärtävän millaista on, kun kukaan ei kuuntele tai keskustele edes.
Perhetyö? Kai teillä tuossa rilanteessa on jo ulkopuolista apua?
Vierailija kirjoitti:
Miten minulla on ihmisiä elämässä? Eikö läheisten ihmisten pitäisi olla tukena, tai edes kuunnella? Tiedätkö millaista on elämä, jos esim. viikonlopuista ja lomista saa rytmihäiriöitä ja valvoo jo monta yötä etukäteen? Kun elämää on koko ajan jokaikinen päivä vuodesta toiseen niin rankkaa, että töihin menee lepäämään. Kun on lapset, jotka aiheuttavat koko ajan ongelmia, möykkäävät ja hajottavat, ilkeilevät ja tuhoavat.
ap
Eikö lapsia saisi johonkin laitokseen?
Vierailija kirjoitti:
Miten minulla on ihmisiä elämässä? Eikö läheisten ihmisten pitäisi olla tukena, tai edes kuunnella? Tiedätkö millaista on elämä, jos esim. viikonlopuista ja lomista saa rytmihäiriöitä ja valvoo jo monta yötä etukäteen? Kun elämää on koko ajan jokaikinen päivä vuodesta toiseen niin rankkaa, että töihin menee lepäämään. Kun on lapset, jotka aiheuttavat koko ajan ongelmia, möykkäävät ja hajottavat, ilkeilevät ja tuhoavat.
ap
Hei oikeesti nyt lastensuojelun perhetyöstä apua! Ei missään nimessä kannata polttaa itseään tuolla tavalla niin loppuun, että kohta lapsillasi ei ole enää sinua kannattelemassa.
Soittoa heti maanantain ja homma vireille!
Kannattaa soittaa lastensuojeluun, sieltä saa perhetyötä ja tuettuja kuntoutuksia, lomia ym. Älä jättäyty yksin!
Kyllä auttaisin vaikka Talo-teknisiin liittyvissä, jos tekisit mulle mokkapala leivosta...
On suomessa kyllä niin suuri kohtaanto-ongelma.. Yksin minäkin aikalailla, kaikkea ei kerkeä millään tehdä/ylläpitää ja/tai ehdi tehdä vuorokaudessa.
Voimia ja tsemppiä ap'lle.
Me ollaan kaikki.