Asukkaat pakenevat Vuosaaren luksustalosta
Uuden tornitalon asukkaat valittavat naapureista, jotka muun muassa heittävät roskapussejaan kerrostalon käytäville, uutisoi Helsingin Sanomat.
Vuosaareen kesällä 2023 valmistuneen Hyperion-tornitalon asukkaat kärsivät HS:n mukaan naapureiden sikailusta siinä määrin, että osa on päätynyt muuttamaan pois.
HS:n haastattelemat entiset asukkaat kertovat, että osa naapureista saattoi jättää muuton yhteydessä ylimääräiset huonekalunsa talon yhteisiin tiloihin.
Eräs HS:n haastattelema entinen asukas kertoo, että ensimmäinen puoli vuotta talossa sujui rauhallisesti, kun suuri osa asunnoista oli vielä tyhjillään. Nyt monet entiset asukkaat ovat hänen mukaansa jättäneet talon rauhattomuuksien vuoksi.
-Ei siellä voinut asua. Ihan ensiluokkaista sikailua oli, talosta pois muuttanut Tanja Fred kertoo HS:lle.
Tämä siitä seuraa kun ihmiset asuvat verovaroin luksusasunnoissa. Mistään ei välitetä. Luullaan, että kerrostalon käytävä on sama asia kuin roskakori.
Kommentit (93)
Miksei tuo olemassa oleva ketju kelvannut sinulle?
Vierailija kirjoitti:
Miksei tuo olemassa oleva ketju kelvannut sinulle?
Mikä ketju. En ole täällä 24/7 päivystämässä muiden tekemiä aloituksia. Osalla ihmisistä on muutakin elämää
Ei ole kuitenkaan vielä ulostetta löytynyt?
Vierailija kirjoitti:
Tämä maa on niin pilalla
Mutta näitähän tarvitaan, muutoin olisi liian rauhallista ja siistiä ja se on kai sitten liian junttia tai jotain, kun sellainen ei kelpaa?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kuitenkaan vielä ulostetta löytynyt?
VIELÄ...
Toivottavasti asunnoissa ei ole saunoja
Kauhea paikka, kaukana luksuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Suomen Monaco?
Tuosta voisi ottaa mallia, ei ole yhtään sotkiaa eikä tukien varassa elävää tuolla ja joka paikka on siisti ja turvallinen ja hyvin pärjäävät.
Parempi vain mennä Ruotsin malliin jossa näille on kokonaan omat talot/asuinalueet
Ei ole suomalaisella varaa Kalasatamaan, Jätkäsaareen tai Ruoholahteen. Ei ainakaan omilla rahoilla.
Kuulostaa enemmän narkomaaneilta kuin rodullistetuilta ystäviltämme. Asuntoa valitessa kannattaa ottaa selvää myös naapureista. Vuokra-asunnosta pääsee sentään eroon mutta entäpä omistusasunto taloyhtiössä jossa joku hyväätarkoittava taho vuokrailee asuntoja ihmisille joilla on heikot asumistaidot?
Itä-Helsinki on pilalla. Ja moni muukin kohta valitettavasti myös.
Vierailija kirjoitti:
Tätä hajauttavaa maahan muutto politiikkaa siellä vasemmistovihreissä haluttiin lisätä, miten olisi maahan muuttajien siirto Ullanlinnaan?
Täytyisi laittaa näiden eräiden puolueiden edustajia asumaan näille alueille vaikkapa vuodeksi. Mahtaisiko sitten jo mielet muuttua? Lapsensa ne on jo järjestänyt hienostokouluihin.
Vierailija kirjoitti:
Parempi vain mennä Ruotsin malliin jossa näille on kokonaan omat talot/asuinalueet
Juuri näinhän tässä jo toimitaan. Ihmiset jotka haluavat elää rauhassa väistyvät, näin määrätty aines saa lisää tilaa!
Vuosaari ja luksus ovat melkoisessa ristiriidassa keskenään.