Asukkaat pakenevat Vuosaaren luksustalosta
Uuden tornitalon asukkaat valittavat naapureista, jotka muun muassa heittävät roskapussejaan kerrostalon käytäville, uutisoi Helsingin Sanomat.
Vuosaareen kesällä 2023 valmistuneen Hyperion-tornitalon asukkaat kärsivät HS:n mukaan naapureiden sikailusta siinä määrin, että osa on päätynyt muuttamaan pois.
HS:n haastattelemat entiset asukkaat kertovat, että osa naapureista saattoi jättää muuton yhteydessä ylimääräiset huonekalunsa talon yhteisiin tiloihin.
Eräs HS:n haastattelema entinen asukas kertoo, että ensimmäinen puoli vuotta talossa sujui rauhallisesti, kun suuri osa asunnoista oli vielä tyhjillään. Nyt monet entiset asukkaat ovat hänen mukaansa jättäneet talon rauhattomuuksien vuoksi.
-Ei siellä voinut asua. Ihan ensiluokkaista sikailua oli, talosta pois muuttanut Tanja Fred kertoo HS:lle.
Tämä siitä seuraa kun ihmiset asuvat verovaroin luksusasunnoissa. Mistään ei välitetä. Luullaan, että kerrostalon käytävä on sama asia kuin roskakori.
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole suomalaisella varaa Kalasatamaan, Jätkäsaareen tai Ruoholahteen. Ei ainakaan omilla rahoilla.
Tätä itsekin mietin. Jännä maa tämä Suomi. Tosin suomalaisia se ei tue
Ja töitä hakenut vuoden ja 3kk. En edes matalapalkkoihin pääse. Kyllä ihmetyttää että ulkomaalaisia palkattu niihin mihin hakenut
On kyllä aikaa reilusti yli 10 vuotta, mut kun haettiin siivoustyöhön minä opiskelijana, suomalainen kaveri koulutettu ja pitkällä siivoojan työkokemuksella ammattisiivoojana sekä muutama viikko aikaisemmin ulkomailta tullut kielitaidoton, niin arvatkaa kuka porukasta sai paikan? Ihan sattumalta selvisi, että me kaikki oltiin haettu siitä siivousfirmasta työtä suurinpiirtein samaan aikaan. Yksi sai työpaikan ja se oli ulkomailta tullut kielitaidoton, jolla ei ollut siivousalan työkokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä maa on niin pilalla
Ei meillä ole mitään ongelmaa, olemme suunnattoman iloisia, että sekä kantasuomalainen, että ulkoa tullut pa ska Sa kki kerääntyy suur-Helsingin alueelle. Meillä ei ole yhtään ma mua, pari ukrainalaista, jotka jo nyt puhuvat sujuvaa Suomea ja ovat töissä, lapset koulussa.
Eli kohta talossa asuu pelkkiä persuja, Talon voikin siis muuttaa psykopaattien houruinhuoneeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole suomalaisella varaa Kalasatamaan, Jätkäsaareen tai Ruoholahteen. Ei ainakaan omilla rahoilla.
Tätä itsekin mietin. Jännä maa tämä Suomi. Tosin suomalaisia se ei tue
Kyllä nuo alueet ovat nimenomaan lähinnä kantisten asuttamia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen ihminen on oman kulttuurinsa tuote ja toisinaan se integroituminen on aika mahdotonta jos ihan tämmöisistä perusjutuista alkaen pitää jengiä kädestä pitäen opettaa. Vai onko roskien vienti joissain kulttuureissa pelkästään naisten tehtävä?
Se kun ne ei välitä! Myös ikkunoista heitellään roskia. Kaveri seisoi Espoossa bussipysäkillä ja "Timo" massutti vieressä jotain ja heitti roskapaperinsa maahan ja roskispönttö oli metrin päässä! Kaverin teki mieli mainita että sulta putosi jotain mutta ei uskaltanut, sieltä olisi tullut naz zi ja huo ra ja ra sisti -huudot.
Ne pitävät valkoisia orjinaan, palvelijoinaan. Muutama vuosikymmen vielä niin valkoiset ON vähemmistönä ja tosiaan niiden orjina ollaan kuten ne oli joskus meidän orjia muissa maissa.
No miksi eivät kunnioita kantaväestöä? Johtuuko rasismista? Kokemus, että kaikkialla missä noita kohdellaan hyvin, he myös itse käyttäytyvät asiallisesti ja kantavat vastuuta.
Tästä olisi mukava kuulla lisää. Missä noin on? Kun jotenkin en heti ymmärrä tilannetta, jossa itse menisin tiputtelemaan roskani metrin päähän roskiksesta kunnioittamattomuuteni osoituksena, jos minulla minkäänlainen hyvä asenne olisi alun perin ollut. Olettaisinko sillä teolla saavani kunnioitusta jatkossa vai jotain ihan muuta osakseni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narkkareilla taas vimma vesijohtojen ja viemärien repimiseen.
Piriniilot repivät aikanaan meidän rappumme kaiteiden päällisetkin. Hävityksen määrästä päätellen aineen laatu oli erinomaista(?)
Onko jo pommit paukkuneet rapussa/asunnoissa ja autot syttyneet pihassa?
Kyllä suomalaisissa on samanlaisia tyyppejä joilla elämänhallinta hukassa.Sosiaalipummina elävät ja kämpästä tehdään yökerho.Pari tapausta saatiin täällä kuriin kun niistä valitettiin tarpeeksi.Eli turha se on nurkkia valokuvata ja mankua,että muuttaa itse pois.Taloon on saatava laki ja järjestys.Ja tuo nykyajan tapa roskata ja kylvää tähteitä.Tulee rottia naapuriksi!
Miksi pitää vetää tähän aina myös ne omatkin suomidenat?
Laitetaanko suomidenat vaihtareina afrikkaan ja katsotaan kuinka kauan heidän per seilyä siellä suvaitaan ja rahoitetaan. Noin niinkuin kokeeksi. Ei taida tulla samanlaista hyysäystä eikä tulkkeja eikä mitään muutakaan. Pahimmillaan voi jopa henki lähteä.
Kyseessä on täysin eri asia. Kun tulee muualta, tulee tietenkin sen vieraanvaraisen maan tapoja ja ihmisiä kunnioittaa. Ihan kulttuurista riippumatta. Sen pitäisi olla selviö.
Miksi suomalaiset ottaa kuitenkin aasialaiset maahanmuuttajat jokseenkin hyvin vastaan? Kun he osaavat sopeutua ja käyttäytyä kuten pitääkin ja töitäkin tekevät.
Näyttäisi olevan luukkuja tyhjillään. Vuokra vain on niin korkea että ei tälläinen suomessa syntynyt ja koko ikänsä veroja tänne maksanut eläkeläinen ainakaan voisi tuonne muuttaa.
13 vuotiaana aloitin työnteon...
Joskus tämän maan touhut v.....aa niin lujaa että ei veri kierrä päässä🤣
Toisaalta ei siihenkään mitään apua täällä syntyneenä ja veroja maksaneena saa.
Ei muuta kun eläkeläisenä leipäjonoon, siellä voi aikaansa vietellä sillä välin kun toiset paskoo raput🤣
Vierailija kirjoitti:
Mitähän jätettiin kertomatta?
No mitähän Hesari jättäisi kertomatta
Ihan kivan oloisia kämppiä. Kyllä tuolla kelpaisi asua. Merinäköalat ja kaikkea
https://www.colliersasunnot.com/asuntohaku/helsinki/2501889/2504051/
Turska, Sipilä ja 0rpo ovat näiden kavereita. igj
Eli mikä tuossa talossa on luksusta? Sekö, että se on korkea? Onko tuossa sekaisin omistusasuntoja ja vuokra-asuntoja vai onko tuo pelkkä vuokrakasarmi? Jos pelkkiä vuokra-asuntoja, niin tuossa ei ole mitään luksusta, vaan sinne on otettu ketä tahansa yhteiskunnan rahoilla elelevä asumaan. Jälki on sen mukaista!
Luksustalossa sikoja - kutsutaanko heitä LUKSUS-SIOIKSI. On aika yleistä eikä lainkaan harvinaista, että juuri varakkaat ovat niitä suurimpia sikoja ja välinpitämättömiä paskoja. En ihmettele tätäkään tarinaa!
Vierailija kirjoitti:
Vuosaari ja luksus ovat melkoisessa ristiriidassa keskenään.
Talo on luksustalo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä että Suomessa asutetaan kehitysmaalaisia kovan rahan asuntoihin ja omat kansalaiset joutuvat olemaan ilman asuntoa tai jonottamaan vuosikausia.
Meidän kuntaan piti tulla joukko, no niitä, mutta alan sossut totesi ,että liian alkeelliset olot ja liian pieni pitäjä, niin eivät tule kotoutumaan, joten jäivät Helsinkiin. Nähtävästi hyvin kotoutuminen onnistunut?
Meidänkin kylälle asutettiin 200 tällaista. Kylä 30km päässä kaupungista.
Homma lopetettiin ensisijaisesti siksi, että poliisi oli koko ajan kiinni täällä kylällä näiden takia. Toiseksi, etteivät viihtyneet
Saitte mitä äänestittekin. Kannattaa keväällä miettiä, että vieläkö äänestää vihreitä sotkemaan Helsinkiä.