Miten sinua kosittiin?

pyysi minut illalliselle kaupungin kivoimpaan ravintolaan, oli ostanut punaisia ruusuja, jotka laitettiin maljakkoon pöytäämme. Kysyi klassisesti "Tuletko vaimokseni?" ja minä vastasin vielä klassisemmin "Kyllä". Soitti sitten isälleni ja pyysi kättäni. Sormukset ostimme yhdessä seuraavana päivänä ja kävelimme näköalapaikalle pujottamaan ne toistemme nimettömiin. Olipas kiva muisto; kiitos kun toit sen mieleeni :)

Päätettiin yhdessä mennä naimisiin.

"Mä haluaisin sun kanssa naimisiin, mentäiskö"? on kysynyt jo useamman kerran ;-) En nyt osaa vielä vastata juuta enkä jaata. Mitään ruusujen kanssa polvistumista viulukvartetti taustalla en missään nimessä edes haluaisi, ois noloo.

kun pääsimme sisään mies sanoi, että olen parasta mitä hänelle on ikinä tapahtunut ja hän haluaisi, ettei se ikinä muuttuisi. Kysyi kuulemma vahingossa, että rupeisinko hänelle vaimoksi :) Lupasin ruveta. Ostimme sormukset siitä jonkun ajan päästä ja pujotimme ne sormiin eräänä tavallisena tiistaiaamuna makkarissamme.

Eli polvilleen meni ja sormusrasian otti paidantaskusta :)

pyysi minut illalliselle kaupungin kivoimpaan ravintolaan, oli ostanut punaisia ruusuja, jotka laitettiin maljakkoon pöytäämme. Kysyi klassisesti "Tuletko vaimokseni?" ja minä vastasin vielä klassisemmin "Kyllä". Soitti sitten isälleni ja pyysi kättäni. Sormukset ostimme yhdessä seuraavana päivänä ja kävelimme näköalapaikalle pujottamaan ne toistemme nimettömiin. Olipas kiva muisto; kiitos kun toit sen mieleeni :)

Mieheni kosi minua ns. puhemiehen välityksellä. Oli nähnyt minut yksissä häissä eikä kuulemma saanut minua mielestään =). Ja koska kotimaani kulttuuriin kuuluu käyttää välikäsiä naimakaupoissa, niinpä hänkin kääntyi vanhemman sukulaisnaisen puoleen. Tulivat sitten koko perheen voimin minua 'kosimaan'.



Ai että, siitäkin on jo yli 20 vuotta... mutta silti vaan kummasti sydämessä läikähtää kun ajattelenkin asiaa...

joskus seurustelun aloittamisen aikoihin, että joskus mennään naimisiin. Sitten mies vaan sanoi, että käytäiskö ostamassa sormukset, ja siinä tiskillä päätettiin sormuksia katsellessa mikä niihin kaiverretaan kihlajaispäiväksi. Sitten tuona päivänä mentiin ulos syömään ja laitettiin ne sormukset sormiin. Nyt naimisissa. Varsinaista trad kosintaa siis ei tapahtunut.

ihan yllättäen, muutaman kuukauden seurustelun jälkeen, mies polvistui lumeen ja kysyi tahdonko tulla hänen vaimokseen. Tahdoin tietysti, ja sormuksia mentiin ostamaan saman tien. Illemmalla soiteltiin lähimmät kaverit läpi ja mentiin juhlimaan, syömään ja juomaan ystävien kesken.

Hmm, itsenäisyyspäivä on pyhäpäivä eikä sormusliikkeet varmaankaan ole auki...

Asematunnelin sormusliike on auki silloinkin. Epäilitkö että valehtelin, vai luulitko mun seonneen päivästä?

Olimme tutustuneet joulun alla ja ehdimme nähdä vain pari päivää, kun minun piti matkustaa kotipaikkakunnalleni joulun viettoon. Tulin uudeksivuodeksi takaisin ja ehdimme olla yhdessä reilun viikon, kunnes mieheni piti matkustaa takaisin opiskelupaikkakunnalleen. Tuon viikon päätteeksi mies kysyi, että mitä hänen pitäisi tehdä, että uskoihin hänen rakastavan minua. Luetteli vaihtoehtoja mm. tappaa joku, ostaa sormus. Valitsin sormuksen oston. Parin viikon kuluttua kun hän tuli taas käymään, ostimme sormukset.



Tuosta kaikesta tuli tammikuussa 27v ja yhdessä ollaan edelleen (ensi kesänä on 27v hääpäivä).

ja toka lapsi tulossa.

ei kyllä tullut mieleenkään että joku koruliike olisi itsenäisyyspäivänä auki! (En myöskään käsitä, että sormus ostetaan ilman sen kummempia hintavertailuja tms. ja että löytyy sellainen mieleinen, että sen saa saman tien mukaan, mutta mä olenkin tässä asiassa vähän hienohelma eikä se tähän otsikoon liity lainkaan :) )

yhdessä päätettiin mennä kihloihin ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin yhdessä päätettiin mennä naimisiin.

Mies suostui sillä ehdolla, että saa kysyä isältäni kättäni. Kävin isän luona vieden tälle konjakkipullon ja lupa heltisi. Kihloihin mentiin yhdessä sovittuna ajankohtana Haikon kartanossa.



Olisi kuulema kosinut itsekin, mutta minä ehdin ensin. Melkein viisi vuotta oli silloin seurusteltu ja nyt tulossa 10-vuotishääpäivä.

eihän se kosinta silloin mikään yllätys enää ole! Minusta se juttu on juuri se, että mistään tietystä kihlapäivästä, tai -paikasta ei sovita etukäteen, vaan se tapahtuu spontaanisti, kuten koko elämä!

Kun odotin esikoistamme, kyselin häneltä, josko mentäisiin naimisiin samalla, kun tuleva lapsemme kastetaan. Silloin mies meinasi, että vielä ei ole sen aika.

Kun sitten lapsi oli syntynyt ja ristiäisiä piti alkaa suunnittelemaan, makoilimme aamulla sängyssä koko perhe, mieheni kysyi minulta "pitäisikö meidän sittenkin mennä samalla naimisiin"

Niin siinä sitten kävi, aikaa tuleviin juhliin oli 4 viikkoa aikaa. Tuli vähän kiire, mutta kaikki oli sen arvoista.

Minusta se oli ihana "kosinta"

Olin jokin aika sitten tehnyt positiivisen raskaustestin, joka oli aika yllätys, ja viikon verran siinä oli pähkäilty, mitä tehdään. Seurustelua meillä ei ollut takana kuin hyvin vähän aikaa, ja mulle itselleni oli ihan selvää, että pidän lapsen. Ongelma oli siinä, pysyykö mies kuvioissa vai lähteekö. No, mies päätti lopulta, että jos hän nyt sitten jäisi, ja rupesi sitten samantien nimivaihtoehtoja pohtimaan sommitellen omaa sukunimeään lapselle. Minä tokaisin tähän, että lapsi tulee kyllä saamaan minun sukunimeni, johon mies taas puuskahti, että kautta aikainhan lapset ovat saaneet isänsä nimen. Minä totesin, että juu ovat, kun on menty naimisiin heti raskaustiedon julki tullessa ja isällä ja äidillä on ollut sama sukunimi, ja tähän mies totesi, että "no kai se sitte on pakko meijänki mennä naimisiin". Kaksi viikkoa sen jälkeen oli vihkimistilaisuus, jota todisti viisi ystäväämme.



Alkuvuonna oli 6. hääpäivämme, ja lapsia on tuon ensimmäisen yllätyksen jälkeen tullut toinen suunnitellusti, ja kolmas on tulossa jälleen yllätyksenä.