Miten masennuksesta oikein parannutaan?

En osaa vastata tähän mitään mutta olen myös kiinnostunut aiheesta. 

Vastauksia kiitos! 

Jaxuhalilla ja tsemppipeukullä.

T. Petteri Urpo ja Riitta Purra

PS. Ei ihme jos masentaa tässä pimeessä ja kylmässä sarvikuonojen maassa.

Päätät vaan että et ole masentunut.

Meet töihin!

Rakastan mun lääkkeitä. Mikään ei tunnu miltään, elämä hymyilee 🙂

Ajan kanssa. Riittävä määrä terapiaa, mielekästä tekemistä oman jaksamisen mukaan. Itse esimerkiksi aloitin valokuvauksen ,koska se oli ainut jota jaksoin tehdä ja sain samalla liikkua luonnossa. 

Siitä parannutaan siten, että aletaan nostamaan itseään ylös sieltä elämän pohjamudista joissa on loikoillut jonkun aikaa ja päästänyt itsensä kaatumaan niihin pohjamutiin. Ylös vaan je elämään. 

Ei mitenkään. Siis oikeasti ei mitenkään. Siitä vaa tulee osa sinua :(Tai sit pitäisi saada valtavan paljon oikeanlaista rakkautta ja onnistumisen kokemuksia jotta aivot aidosti saa rebootattua.

Länsimaissa ihminen pysyy jostain syystä vain sairaana eikä se ole ihmisen oma vika. Vaan rakenteet meidän ympärillä tekevät ihmisistä sairaita. 

Ylös ulos ja lenkille. Ja myös, älä mökötä/valita. 

Pidä itsestäsi niin hyvää huolta kuin voisit kuvitella jonkun pitävän, jolle olisit kaikkien tärkein ihminen koko maailmassa. Puhu itaellesi kauniisti ja hellittele. Jos mieleen tulee joku mitätöivä ääni, kiitä sitä pelon ilmaisemisesta ja lupaa, että aiot pitää myös hänestä huolta. 

Mä kävin toista vuotta psykologilla, mutta lopetin kun alkoi kyrpimään se jankkaus, "no mitä sä itse voisit asialle tehdä?"

Toista vuotta söin myös masennuslääkkeitä. Alkuun ne auttoi.

Nyt en enää käy psykologilla. Enkä syö masennuslääkkeitä.

Unilääkkeistä en luovu, sen verran ikävää oli vuosikausien uniongelmat.

Olen lopettanut kynnysmattona olemisen ja alkanut elää itselleni. Ajattelemaan itseäni, omaa hyvinvointiani ja sitä että minua kohdellaan oikeudenmukaisesti.

Nyt voin paremmin kuin koskaan.

M43

Ylös, ulos ja lenkille. Se auttoi minulle. Otat itseäsi niskasta kiinni ja menet nauttimaan koleista, sumuisista syysaamuista ulkoilmassa. Siitä se lähtee.

Käyn talvisin ottamassa muutaman sähköshokin ja pärjään taas loppuvuoden. Auttaa kun ymmärtää, että tunteet ovat ohimeneviä ja että ajatukset eivät ole aina totuudenmukaisia ja niitä voi muuttaa.

Liiku. Mene ulos. Treenaa. Treenaa ulkona. Liike on lääke. 

Masennushan on alussa pelkkä suojamekanismi. Jos masennnus pitkittyy, jokin ruokkii masennusta: huono ympäristö, huono seura, huono ruoka, kehon krippeet.

Siihen meni useampi vuosi. En tosin käynyt missään terapiassa. Hetken ajan söin lääkkeitä, mutta ei niistä mitään apua ollut. Ihan sama mikä psyykkinen olotila, niin en enää ikinä mene lääkärille asian kanssa, ei mitään hyötyä. 

Lääkkeillä tai sähköhoidolla, ehkä terapialla.

Voi käydä niinkin, että löytyy syöpä. Se hoidetaan  ja parantuu.

Psykedeeleistä on saatu todella hyviä tuloksia vakavan masennuksen hoidossa. Ei tosin ole myynnissä.

Tosi usein masennuksen ruokkija on se itse ääninäytelty uhritarina mikä pyörii päässä valveilla. Uhritarinoissa piehtaroinnin sijaan otamme uhritarinan todesta ja suojaudumme itse omalta uhritarinaltamme omin neuvoin. Olisi vain pitänyt lopettaa se itsensä piiskaaminen omilla uhritarinoilla.