Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kärsin mustasukkaisuudestani, josta en pääse eroon
13.10.2024 |
On tietysti riski kirjoittaa Aihe vapaalle, koska saan varmaankin osaksi vastaani ilkeilyä, mutta en keksi oikein, mistä muualtakaan apua hakuisin. Eli näkökulmia ja vertaistukea. Ehkä eniten toivoisin saavani kuulla, jos joku on kokenut samaa ja tilanne on helpottanut.
Eli en kestä enää omaa, aiheetonta mustasukkaisuuttani. Tai ei tämä ole edes sitä, ainakaan perinteisintä laatua, vaan joku tosi inhottava tunne, josta tahdon eroon, mutta en tiedä, miten. Olen viisikymppinen nainen ja minulla on ihana mies. Olen aiemmin eronnut pitkästä suhteesta, lapset teinejä. Uuden mieheni kanssa koen rakkautta, jota en ole kokenut koskaan ja tiedän, että hänkin rakastaa minua. Asumme yhdessä ja teemme asioita palon yhdessä, kaikki on ns. kunnossa, on hellyyttä ja luottamusta, naurua, lapset ja mies tulevat toimeen, häistä on puhuttu
Mikä sitten on ongelma? Miehen eksä. Tämä on niin tyhmä juttu, että hävettää kirjoittaakin, mutta yhä suurempi ongelma. En voi lakata ajattelemasta miehen viimeisintä eksää, jonka kanssa hän oli viitisen vuotta sitten pari vuotta. Mies ei ole puhunut hänestä kuin ohimennen, mutta olen mennyt etsimään somesta tiedot. Sitä ei olisi ikinä pitänyt tehdä. Eksä on miestä 20 vuotta nuorempi ja kaikkea sitä, mitä tahtoisin olla (ehkä tässä onkin ongelman ydin): nuori, kaunis, rohkea, nokkela
En pelkää, että mies lähtisi hänen matkaansa tai kenenkään muunkaan. En vain KESTÄ ajatella, että mies on ollut hänen kanssaan, en voi olla vertaamatta itseäni häneen ja se tuntuu KAMALALTA. En tietenkään puhu miehelle asiasta (joskus vähän viittasin mustasukkaisuuteeni, hän ei ymmärtänyt lainkaan) ja kuormita häntä. Ongelmani on: MITEN VOI LAKATA AJATTELEMASTA miehen eksää, heitä yhdessä joka päivä? Tuntuu, että nämä ovat jonkinlaisia pakkoajatuksia vailla mitään järkevää pohjaa. Miksi olen takautuvasti mustasukkainen?
Suhtee aluksi näitä ajatuksia ei ollut, ne tulivat vasta joskus vuoden yhdesäsolon jälkeen ja tuntuvat pahenevan koko ajan. Tämä on tosi ahdistavaa. Miltä tämä teistä kuulostaa -paitsi ihan älyttömältä? Itsetunnon kanssa mulla onollut ongelmia aina, mutta tällaisia pakkoajatuksia ei koskaan. Olen hyvin väsynyt tähän.
Kommentit (57)
Totta, voi olla sitäkin : ( Mutta ydinysymys on sama: miten voin lopettaa tämän? Ja sitten mietin, miksi aktaus tuntuu niin pahalta? Miksi juuri tämn eksän ajatteleminen saa minut jopa fyysisesti ihan hajalle, että alkaa oksettaa ja vapisuttaa, miksi en koe samaa muiden sellaisten kohdalla, joilla on ominaisuuksia, joita tahtoisin itselleni? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska sinä olet nostanut hänet jalustalle itse. Kuten sanoit, et tunne koko ihmistä, eikä miehesikään ole hänestä juuri puhunut. Sinun aivosi sen sijaan kuvittelevat hänelle kaikenlaisia ominaisuuksia, niitä sinun omia kipukohtiasi.
Opi sellainen asia: ketään ei voi omistaa
Sinun pitää oppia hyväksymään, että jokaisella meistä on historiamme. Myös teillä. Itse myös vertailin 2-3 vuotta itseäni puolison exään ja omasta mielestäni hävisin jokaisella mittarilla. Itselläni auttoi aika ja asiasta puhuminen puolisoni kanssa. Jossain vaiheessa aloin sitten myös tunnetasolla tajuta, että puolisoni ihan oikeasti haluaa olla juuri minun kanssani eikä exänsä. Joskus edelleen tulee sellaisia ohikiitäviä ikäviä tunteita, mutta se helpottaa kun tietää, että ne menee myös nopeasti ohi eikä niistä tarvitse välittää.
M49
Vierailija kirjoitti:
Koska sinä olet nostanut hänet jalustalle itse. Kuten sanoit, et tunne koko ihmistä, eikä miehesikään ole hänestä juuri puhunut. Sinun aivosi sen sijaan kuvittelevat hänelle kaikenlaisia ominaisuuksia, niitä sinun omia kipukohtiasi.
Tämä on erittäin hyvin sanottu. Sitä helposti kuvittelee puolison exän sellaiseksi super-ihmiseksi, joka on hyvä kaikessa ja kun tarpeeksi miettii niin on varma, että puoliso edelleen rakastaa exäänsä. Mutta nämä kaikki pelot on ihan oman mielikuvituksen tuotetta. On tärkeää oppia erottamaan toisistaan, todellisuus, omat pelot ja mielikuvitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska sinä olet nostanut hänet jalustalle itse. Kuten sanoit, et tunne koko ihmistä, eikä miehesikään ole hänestä juuri puhunut. Sinun aivosi sen sijaan kuvittelevat hänelle kaikenlaisia ominaisuuksia, niitä sinun omia kipukohtiasi.
Olen miettinyt itsekin samaa. Nekin asiat, joita mies joskus on maininnut eksästään, ovat olleet negatiivisia, eli kaikki muu on oman pääni syöttämää kuvitelmaa. Tällainen järkeily ei kuitenkaan auta, koska se ei saa ajattelemistani loppumaan, vaan ehkä jopa lisääntymään. Eksän ajatteleminen tuntuu vain niin sietämättömältä. Miksi tältä tuntuu, miten sen saa loppumaan? Entisessä pitkässä suhteessa tai myöskään sen jälkeisissä tapailuissa tällaista ei ollut.
Siitä voi päästä eroon esimerkiksi sillä, että kerrot miehellesi tästä kateudesta. Olet nyt ottanut ensimmäisen askeleen kertomalla tänne, ja seuraavaksi kerrot ihan omalla naamallasi jollekin muulle. Yleensä on paras kertoa sille kateuden kohteelle, mutta sinun tapauksessasi se ei ehkä ole hyvä idea :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska sinä olet nostanut hänet jalustalle itse. Kuten sanoit, et tunne koko ihmistä, eikä miehesikään ole hänestä juuri puhunut. Sinun aivosi sen sijaan kuvittelevat hänelle kaikenlaisia ominaisuuksia, niitä sinun omia kipukohtiasi.
Tämä on erittäin hyvin sanottu. Sitä helposti kuvittelee puolison exän sellaiseksi super-ihmiseksi, joka on hyvä kaikessa ja kun tarpeeksi miettii niin on varma, että puoliso edelleen rakastaa exäänsä. Mutta nämä kaikki pelot on ihan oman mielikuvituksen tuotetta. On tärkeää oppia erottamaan toisistaan, todellisuus, omat pelot ja mielikuvitus.
AP vastaa: tässä on outoa se, että tiedän, ettei mies haikaile eksänsä perään, ja tiedän, että hänessä on vikansa. Mutta silti se ajatteleminen on niin tuskallista. En ole varma, onko kyse ehkä sitten omasta vanhenemisesta ja surusta sen suhteen, sopeutumattomuudesta, kun juuri eksän nuoruus tuntuu olevan mulle niin vaikea ajatus. Kauneus, täydellisyys sillä saralla. Hän näyttää juuri siltä kuin itse aina olen halunnut näyttää, mutta en ole koskaan näyttänyt (eikä tässä tosiaankaan ole kyse mistään uhkeasta blondista, vaan enemmänkin eteerisestä ja salaperäisestä kaunottaresta...)
Vierailija kirjoitti:
Opi sellainen asia: ketään ei voi omistaa
Ja toinen asia: sun miehen ei ole pakko olla sun kanssa, mutta on siitä huolimatta. Samoin sinun ei ole pakko olla miehen kanssa. Kohdelkaa toisianne hyvin niin toinen haluaa olla vielä vastaisuudessakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täydellisiä ihmisiä ei ole olemassa. Ihan turha ajatella, että puolisosi ex olisi myöskään. Ja ulkonäkö on vain pintaa. Muuttuu kaikilla, jotka vanhaksi elää (tätäkään ei kaikki saa). Puolison ex on voinut elää vaikka millaista elämää, et tiedä hänestä yhtään mitään. Hän ja hänen elämänsä ei ole välttämättä millään tavalla kadehdittavaa. Se mitä hänellä ja puolisollasi oli loppui myös syystä. Kukaan ei eroa ilman syytä. Heissä oli jotain mikä ei sopinut yhteen ja yleensä se ei ole mitään ihan pientä, jos eri teille päädytään.
Tunnen ongelman. Kerrot, että olet tuntenut näin vain tässä suhteessa. Itselleni tämä on tuttua kaikista suhteistani - jokaisessa jostakusta miehen eksästä on syntynyt minulle lähes pakkomielle jonka kaltaiseksi koitan muuttua ja jota ajattelen ensimmäiseksi kun herään. Ajattelu aiheuttaa minullekin ihan fyysistä kipua, vapinaa ja oksetusta.
Kiinnostavaa on se, että noiden eksien kohdalla vaihtelee mistä olen heitä kadehtinut. Ne ovat olleet jopa päinvastaisia ominaisuuksia. Ehkä tämä kertoo siitä että asetan itselleni vaatimuksia joita en voi täyttää ja luulen toistenkin odottavan minulta sellaisia, vaikka olen itse se jolle en kelpaa sitten mitenkään päin.
Aiemmille miehilleni en ole koskaan aiheesta rehellisesti puhunut, nykyiselle varovasti olen ja se on ainoa mikä on pikkuisen helpottanut oloa. Mieli rakentaa niin helposti asioista aivan toisenlaisia kuin ne ovat, jos niitä pyörittelee vain yksinään vailla mitään todellista tietoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo on juuri niitä juttuja joilla pilataan hyvä parisuhde. Koska ikinä ei voi kaikki olla hyvin kun aina jomman kumman pää prakaa sen verran, että suhde on pakko pilata.
No, jos yhtään helpottaa, niin mulla on vähän samanlaisia tuntemuksia eksäni nyksää kohtaan. Siinähän ei siis ole mitään järkeä, koska erosin eksästä omasta halustani enkä ole koskaan tavannutkaan eksäni nyksää. Hän vaan sattuu olemaan vähän samannäköinen ja -tyyppinen kuin minä, mutta on menestynyt elämässään ammatillisesti aivan mielettömän hyvin ja on kuulemma kiva ja mukava. Itse olen ihan tavallisessa työssä ja varmaan aika ikävä ihminen.
Yleensä en tunne tai ainakaan tunnista kateutta, mutta hänelle olen todella kateellinen, ja jotenkin se eksä linkittää meidät yhteen vertailtaviksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Totta, voi olla sitäkin : ( Mutta ydinysymys on sama: miten voin lopettaa tämän? Ja sitten mietin, miksi aktaus tuntuu niin pahalta? Miksi juuri tämn eksän ajatteleminen saa minut jopa fyysisesti ihan hajalle, että alkaa oksettaa ja vapisuttaa, miksi en koe samaa muiden sellaisten kohdalla, joilla on ominaisuuksia, joita tahtoisin itselleni? Ap
Ehkä siksi tuntuu pahalta, että tuo nainen on miehen "viimeinen" exä; ja mies on hänet(kin) jättänyt. Et selvennä, onko miehellä useitakin exiä. Ilmeisesti, jos et koe "muita" samalla tavalla pahalta tuntuviksi kuin tämän viimeisen. Tokihan se ottaa lujille, kun tämä viimeinen on kaikkea, mitä itse haluaisit itsesi olevan. Muista, että olet kuitenkin tällä hetkellä miehen valittu. Tsemppiä!
Kiitos kaikille ystävällisistä ja viisaista kommenteista! Olen melkein yllättynyt, että kukaan ei alkanut ilkeillä, vaikka ongelmani on niin "tyhmä". Voisinpa vain sitten uskoa ajan parantavaan voimaan. Typerintä on juurikin se, että en epäile miestä mistään. En oikein saa edes omista ajatuksistani kiinni muuta kuin että ne ovat tosi ahdistavia ja tahtoisin niistä tosi paljon eroon. Pelkään myös, että nämä vaikuttavat väleihin miehen kanssa, kun huomaan vajoavani välillä sellaiseen synkkyyteen ja itseinhoon ja sitten olevani hänellekin hankala ilman syytä.
Vierailija kirjoitti:
Totta, voi olla sitäkin : ( Mutta ydinysymys on sama: miten voin lopettaa tämän? Ja sitten mietin, miksi aktaus tuntuu niin pahalta? Miksi juuri tämn eksän ajatteleminen saa minut jopa fyysisesti ihan hajalle, että alkaa oksettaa ja vapisuttaa, miksi en koe samaa muiden sellaisten kohdalla, joilla on ominaisuuksia, joita tahtoisin itselleni? Ap
Sun miehellä on aika paljon menetettävää. Paljon arvokkaita asioita elämässään. Ota asia puheeksi. Kyllä hankalistakin asioista täytyy voida keskustella, muutoin ne jää hiertämään. Nynnyjä naisia käytetään yleensä hyväksi. On tehtävä jotakin kunnioittamisen arvoista, jotta voi kunnioittaa itseään ja saada kunnioitusta myös muilta. Muutoin jää miellyttäminen, yksipuolinen tuki ja niellä tuskansa hiljaa. Ole oma itsesi äläkä ole nynny. Tulee tiedostaa omat heikkoudet ja vahvuudet. Äidin tulee olla viisas voidakseen opastaa lastaan. Oivaltaminen, suunta, näkemys, opastaminen ja etevyys ovat ominaisuudet, jotka löytyvät sekä viisaista äideistä että viisaista johtajista. Äidistä joka armotta ajaa läpi omat arvonsa ja sääntönsä lastensa elämässä, tulee julma. Hyväntahtoinen äiti hyväksyy ja ymmärtää lapsensa näkökulmat. Äiti ei voi odottaa lastensa olevan tottelevaisia, jos hän sietää huonoa käytöstä. Aluksi ankaruus voi vaikuttaa olevan ristiriidassa suvaitsevaisuuden ja hyväntahtoisuuden kanssa, mutta se ei ole sitä. Jos olet ankara ilman myötätuntoa, lapsesi luonnollisesti kapinoi. Mutta ellet ole lainkaan ankara, hemmottelet lapsesi pilalle. Hyvä äitiys perustuu ristiriitaisten voimien pitämiseen tasapainossa: hyväntahtoisuutta on tasapainotettava ahkeruudella, viisautta tietämättömyydellä ja rohkeutta pelolla.
En osaa auttaa, mulla oli kerran samanlaista. Siihen auttoi vaan aika. Olin ihan järjettömän rakastunut, se varmaan oli syynä.
Nykyinen tilanteeni on vielä surkeampi. Olen 40v, eronnut ja nyt uudestaan rakastunut. Mieheen joka on vielä eksänsä kanssa, ja katselee sen lisäksi muita naisia koko ajan. On rakastunut vaan seksiin kanssani, vartalooni ja ulkonäkööni. Olen häntä reilusti nuorempi.
Sanon tämän vain lohdutukseksi, että sinulla on sentään ihana mies ja olette molemmat rakastuneita. Tuo olisi mulle ihan saavuttamaton haave.
Ennen kuin palstalle tyypillinen ilkeily alkaa, sanon että ota ap kuvakaappaus hyvistä neuvoista. Täältä keskustelut katoaa ilman mitään varoituksia.
Jos haluat luottamuksellista keskustelua, niin työterveyden kautta voi päästä psykologille jos on sellaiset palvelut olemassa ja sopimukseen kuuluu.
Mulla on sama tunne miehen exään, vaikka on mua 10v vanhempi. Hän on miehen ensirakkaus.
En usko, että koskaan voin olla yhtä hyvä, tärkeä ja rakas. Vaikka tämä nainen petti miestäni.
En saa silti näitä ajatuksia loppumaan.
Alue: Aihe vapaa
Kuulostaa kateudelta enemmän kuin mustasukkaisuudelta.