Voiko aikuinen kokea saman kuin nuori rakastuessaan?

t. 35v.rakastunut

ihminen ei vanhene samoin kuin ulkoisesti. Kyllä kolahtaa ja kovassti, jopa uudelleen vuosikymmenten jälkeen.... Ihan on yhtä epävarma tykkääkö toinen, soittaako ja laittaako viestiä.. välittääköhän ja haluaakohan hän oikeasti... ja kun tätä tuntee vielä molemmin puolin niin siinä viedään ja lujaa!

Ei ole omaa kokemusta, mutta tuttavapiirissä on nähty viisikymppisiäkin, jotka ovat menneet ihan totaalisen sekaisin.



Jotenkin luulen että se voi toimia niinkin, että just siksi että monella on aikuisiällä niin paljon pettymyksiä, kyynisyyttä ja katkeruutta, ja ns. realistinen ote ja odotukset ihmssuhteisiin, se rakastumisen huuma voi iskiessään tuntua entistä voimakkaammalta ja ällistyttävämmältä vaan. "Kaikki nämä vuodet, en olisi voinut kuvitellaaan..."

tosin oma rakastumiseni tuli kyllä pikkuhiljaa. mutta kun se lopulta kolahti täysillä, oli olo samanlainen kuin teininä.



mies johon rakastuin puhui jo pitkään ennen minua teinirakastumisesta, eli yli nelikymppiselle miehelle se ilmeisesti tulee juuri samaan tapaan.

En usko että sitä tunnetta, mitä ensirakastuminen aiheutti teini-iässä voisi kokea enää uudelleen nelikymppisenä. Ainakaan yhtä vahvana ja vilpittömänä.

En olisi uskonut mahdolliseksi sitä aivan fyysistä tuskaa, kun toista kaipasi. Muistan joskus toivoneenikin, että alkuhuuma menisi jo ohi, koska se oli niin kokonaisvaltaista, ettei työnteostakaan meinannut tulla mitään.

Mutta epäilen.

En tosiaan usko, että voisin näin 42-vuotiaana enää rakastua niin päätä pahkaa kuin silloin nuorena. En usko, että voisin enää tuntea niitä perhosia vatsassani.

Mutta epäilen. En tosiaan usko, että voisin näin 42-vuotiaana enää rakastua niin päätä pahkaa kuin silloin nuorena. En usko, että voisin enää tuntea niitä perhosia vatsassani.

En olisi uskonut mahdolliseksi sitä aivan fyysistä tuskaa, kun toista kaipasi. Muistan joskus toivoneenikin, että alkuhuuma menisi jo ohi, koska se oli niin kokonaisvaltaista, ettei työnteostakaan meinannut tulla mitään.

lisäksi se ajatus, että jokainen oikeasti näki, kuinka itse saattoi istua työpöytänsä ääressä pelkästään hymyilemässä typerästi, kun oli muistanut millainen ilme toisella oli, kun sanoi aamulla "heihei". jestas sentään...

minä ajattelin ennen nykyistä kumppaniani, että en koskaan _halua_ enää parisuhdetta. ajatus siitä tuntui rasittavalta. alkaa nyt selittää elämäänsä, ajatuksiaan, arvojaan tai yhtään mitään täysin vieraalle ihmiselle. eikä se sitten siinä rakastumisen alkuhuumassa tuntunutkaan yhtään hankalalta.

kun suurimman osan seksielämä on loppunut jo ennen 30 ikävuotta. Sitten kun miehellä on sivusuhde, aletaan oitis puuhata avioeroa.

vain sattuu ihana ihminen kohdalle..



en valitettavasti ole kokenut itse, mutta toivoisin vielä saavani kokea tuon ;)

Neljä vuotta sekosin täydellisesti, kaikkine sydämentykytyksineen ja ällöine imeline viesteineen. Se oli ihanaa.

Ja olin yli 40v :)

ja perhosia vatsassa. Itse ainakin viimeksi olen kokenut sen 24v ja nyt olen 41v. Oikeastaan 30v en enää ole ihastunut.

Olin aivan varma etten enäärakastu, en edes uskonut rakkauteen enää.



Sitten 28-vuotiaana tapasin mieheni ensimmäistä kertaa ja ihastuin kovasti heti. Tätä ennen en ollut edes ihastunut puolitosissaan keneenkään. Hän kuitenkin oli minua paljonkin nuorempi ja olin skeptisen varma, että tämä on taas vain hauskanpitoa. Päätin että otettaan nyt kaikki irti, kun tilaisuus tuli. Mutta tämä mies olikin aivan tosissaan. Saman vuoden aikana tapaamisesta muutettiin yhteen jne. Joskus puolivuotta yhdessä olleena tajusin että ei hän leikikään kanssani vaan vastaa ihan aidosti tunteisiini.

Kyllä voi kokea! En olisi uskonut, että haluaisin edes enää parisuhteeseen 10v vaikean ja kuluttavan avioliiton jälkeen, mutta sitten tuli Hän elämääni ja se oli menoa! Aikuisena ymmärtää asioita realistisesti ja näkee tekojensa seuraukset (käyttäytyy vastuullisemmin kuin teininä), mutta ihan yhtä hullaantunut voi olla toisesta ja rakastua korviaan myöten! Perhosia vatsassa, viestittelyjä joka päivä (yötä myöten!), haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä ja jakaa päivän tapahtumat. Parasta on myös se, että elämästä oppineena pitää toista arvossaan ja käyttäytyy niin että rakkaudella on tilaa kasvaa. Olen saanut rakkaaltani sellaista hellää ja huomaavaista kohtelua, jollaista en uskonut tai tiennyt olevan olemassakaan. On mahtavaa rakastaa ja olla rakastettu! Meni ehkä 2kk tapailun aloittamisesta, että ihastuminen muuttui rakkaudeksi, kun toista alkoi tuntemaan paremmin ja tunteet vain syveni.