Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, joilla on tällainen kriisi?
28.03.2011 |
En ole varma, onko tämä enää normaalia. Erään ystäväni kanssa välit katkesivat pari vuotta sitten kun sanoin, että en enää halua olla pelkkä lohduttaja ja kuuntelija. Petyin tuolloin ihmisiin kovasti. Sen jälkeen olen pettynyt aina vaan uusiin ihmisiin. Kaikki tuntuvat välittävän vain itsestään, ja kukaan ei aidosti ole kiinnostunut minusta. Toki minä välitän muista ja heidän asioistaan, kuuntelen ja autan mielellään. Mutta olen kai leimautunut tylsäksi ja ihmiseksi, jolla ei ole elämää. Olen nimittäin ollut masentunut, joka rajoittaa elämääni.
On kamalaa todeta, että paljon kukaan ei välitä minusta tippaakaan :(. Ennen luulin, tai ainakin uskottelin itselleni toisin. Ei vaan, se tuntui aidosti siltä.
Kommentit (5)
tunnet itsesi arvottomaksi ja kuvittelet, ettei kukaan muukaan voi välittää sinusta. kaikki ihmiset eivät tuo sitä omaa välittämistään esiin samalla tavalla ja sitä voi olla vaikea tunnistaa.
toisaalta, jos taas olet oikeassa, anna noiden ihmisten olla. yritä etsiä elämääsi sellaisia ihmisiä, jotka todella ymmärtävät tilanteesi. sellaisia voisi löytyä vaikkapa jonkin vertaistukiryhmän kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai ovatko asiat todella näin. Tuntuu, että olen ikään kuin yhtäkkiä havahtunut siihen, että monet ihmiset ovatkin aivan muuta kuin mitä ovat antaneet ymmärtää. Olenko vain oppinut näkemään asiat realistisemmin ja kasvanut aikuiseksi, ennne olin naiivi? Vai olenko kenties paranoidi ja näen asiat huonommassa valossa kuin ne oikeasti ovat?
Esimerkiksi siskoni kanssa vietimme paljon aikaa kun olimme molemmat lasten kanssa kotona. Olimme todella läheisiä. Nyt tuntuu, että kun hän on ollut vuoden töissä, häntä ei oikein kiinnosta minun kuulumiseni eikä halua kovin usein edes tavata. Hänellä on uusi elämä ja kaverit. Olen kuitenkin sisko, joten ei kai hän minua voi hylätä?
Ilmeisesti se vain on niin, että jossain vaiheessa havahtuu huomaamaan miten asiat oikeasti ovat.
Ja mitä siskoosi tulee, ei verisukulaisuus tai sisaruus ole mikään syy olla läheisissä väleissä tms. ym.
Siskollasi on nyt toisenlainen elämä ja paljon uutta, en usko että hän sinut hylkää, mutta haluaa varmaan tätä uutta ja "vapauttakin". Ja muitakin ihmisiä.
Minä olen myös pettynyt ystäviini.
Tajusin, että eräs henkilö on juoruillut asioita, joita olen hänelle luottamuksella kertonut.
Hän heittelee sellaista pientä "piikkiä", ja nauraa iloisesti päälle, ja olen tähän asti antanut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta ei kait kukaan loputtomiin jaksa.
Kun sitten muualtakin taholta tulee omituista tai ristiriitaista viestiä, sellaista että kokee, ettei ole arvostettu tai että arvostellaan - sitten tulee vaan niitti täyteen ja lopettaa ystävyyden tai pitää pitkää etäisyyttä.
Tuo mainittu kaveri esim. saattaa säälitellä miestäni, jolla on näin kamala vaimo kuin minä - ja nauraa iloisesti päälle ja lyö toverillisesti olkapäälle.
Jotenkin rivien välistä tulee myös se, että hän pitää minua äitinä hyvin ankarana, etten jaa hellyyttä tai hyväksyntää lapsilleni ollenkaan.
Kerran hän oli lupautunut meille lapsenlikaksi. Kello kävi eikä hän vastannut puhelimeen. Totesin, ettei hän tule, aloin hoputtaa lapsia mukaan. Huusin talon toiseen päähän että nyt pitää alkaa pukea, kaveri ei tulekaan, ala tulla nyt.. jne.
Lapsi vastusti ja karjui vihaisesti takaisin.
Pienempää aloin pukea, hän ei halunnut ja parkui.
Ikkuna oli auki.
Kaveri tuli just. Ja totesi siihen ulos kuuluvaan huutoon jotain sen tyyppistä, että olen kiroillut ja aggressiivisesti karjunut lapsille ym ym.
Naapuri nimittäin valitti että kiroilen ja meidän huuto haittaa hänen pihaelämäänsä. No, tuollakaan kerralla en ollut lainkaan aggressiivinen, enkä kiroillut, mutta ärtynyt olin ja kiireinen ja huusin ison talon toiseen päähän pienempää pukiessa isommalle, että nyt on tultava.
Oli kiire, en ennättänyt jäädä inttämään kaverille, että kuule, olisit tullut ajoissa tai edes vastannut puhelimeen, sinun takiasia tässä huudetaan.
Tuollakin reissull ahänellä oli makeisia ja keksejä mukana omille lapsilleen ja näin ollen minunkin lapsilleni.
Se mehun ja makean mättäminen tarkoittaa, ettei omani syö iltapalaa tai oikeaa ruokaa sitten, mutta ovat pahantuulisia ja marisevat lopun päivää herkkuja.
En ole enää häneltä lastenhoitoapua pyytänyt.
pari ketaa on nyt tavattu, harvakseltaan, mutta aina on samantyyppinen kommentti siitä, miten minä olen kamala. Ja kun olen hänelle kertonut elämäni raskaista asioista, hän kuvittelee etten jaksa arkea lainkaan: koeta nyt jaksaa, kuinka sinä jaksat, on sinulla raskasta. ja seuraavassa lauseessa olen itsekäs, ilkeä, dominoiva...
samaan aikaan hän itse syö masennuslääkkeitä ja elää aika tympeässä parisuhteessa ja olosouhteissa sovinistimiehen kanssa.
Tulipa vuodatettua.
Tai ainakin tosi pitkään. Oon vaan aika monta kertaa joutunut pettymään ihmisiin, tuntuu että moni on valmis ottamaan minulta kyllä energiaa ja kertomaan huolistaan, mutta minun tilanteeni ei kiinnosta lainkaan. Olen jotenkin tosi pettynyt ihmisiin ja siihen itsekkyyteen mikä monia tuntuu ohjaavan.
Eli et ole yksin ajatustesi kanssa.
minulla ihan sama ongelma. Eikä mulla nyt olekaan yhtään oikeaa kunnon ystävää just siksi ku kaikki vain on niin itsekeskeisiä. Ei semmosia syviä ystävyyssuhteita taida olla mahollista saada. Tai sitte muut ei vaan edes kaipaa sellasta. Minä kaipaisin. Ois ihana ku ois ystävä johon vois luottaa ja joka luottais minuun niin että uskaltais puhua ihan mistä vaan.