Minkälaisia "käytöstapoja" teidän mielestä 3-vuotiaalla pitäisi olla?
Se on selvä, että 3-vuotiaalta ei vielä aina kaikissa tilanteissa onnistu nätisti oleminen, mutta mitä teidän mielestä tulisi edellyttää ja opettaa?
Mä ajattelen ainakin
- Toisen kädestä ei saa ottaa
- Ei saa lyödä tai muuten satuttaa
- Tavaroita ei heitellä, paitsi tietty jotain palloa ulkona
- Ei saa huutaa koko ajan, opetellaan kohtuullista äänenkäyttöä sopivissa tilanteissa
- Harjoitellaan riehumisen rajoittamista silloin, kun ei ole riehumiseen sopiva paikka
- Tavaroita ei rikota
- Tervehditään, sanotaan kiitos ja opetellaan pyytämään myös anteeksi, vaikka siihen on turha pakottaa
- Kyläillessä kunnioitetaan kyläpaikan sääntöjä
Kommentit (28)
Mikäs hitleri astui paikalle saarnaamaan?
Puhuttelu-Esittely-Asia ja yleinen palvusohjesääntö
Samaa mieltä, mutta tulee muistaa että noita nimenomaan 3-vuotiaan kanssa vasta OPETELLAAN, eli voi mennä vuosi tai parikin vielä, että ne alkaa olla hallussa suurimman osan ajasta.
t. Varhaiskasvattaja
Kaikki yleisimmät kansainväliset protokollat mm. Tcp/ip ja telnet vaikka nykyään toki harva enää varsinkaan jälkimmäistä hallitsee on se hyvä tuntea perinteiden kannalta
Näissähän on vanhemmilla tosi isoja eroja. Jotkut vaatii kauheasti, toiset ei yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Mikäs hitleri astui paikalle saarnaamaan?
Onks hitleriä edellyttää lapselta että ei lyö ketään eikä hajota tavaroita?
Vierailija kirjoitti:
Lisään listaasi vielä hyvät pöytätavat
Mitä kuuluu mielestäsi 3-vuotiaan hyviin pöytätapoihin?
Sellaisia mitä olet lapsellesi opettanut.
Mitään käytöstapoja ei vielä kolmevuotiaana pidä olla, mutta noita kaikkia mainitsemiasi opetellaan päivittäin/aina kun tulee tilanne vastaan vanhempien esimerkin ja neuvojen kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään listaasi vielä hyvät pöytätavat
Mitä kuuluu mielestäsi 3-vuotiaan hyviin pöytätapoihin?
Ettei ainakaan sotke ruualla ja häiritse meluamalla toisten ruokailua.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään listaasi vielä hyvät pöytätavat
Mitä kuuluu mielestäsi 3-vuotiaan hyviin pöytätapoihin?
Perus pöytäetiketti, ruokarukoukset ja kai siellä eskarissa opetetaan jotain pöytälauluja ja kaskuja vaikka kevätpörriäisestä jossei muita ole
Meillä on vähän vaille 3 v ja pahin uhmaikä päällä. Täytyy sanoa, että kyllä nuo kaikki onnistuvat, mutta jos hän on väsynyt ja kiukkuinen, niin sitten on vähän vaikeampaa. Tosin tuollaiselle taaperolle ne uhmiskohtaukset sallii. Toista se on töissä. Monelta iäkkäämmältäkin puuttuvat käytöstavat. 3v harjoittee vielä, 50-vuotiaan pitäisi jo osata.
Päikkytätinä lisäisin tuohon vielä yhden keskeisen jutun: ei karkailla. Karkailu on yksi vaarallisimmista jutuista 3-vuotiaalle.
Mä sanoisin, että 3-vuotiaalta voi edellyttää, ettei heittele ruokaa, eikä tahallaan sotke. Tuolilla olisi hyvä olla suurimman osan ruokailusta. Itse en edellytä jäämään pöytään enää, kun on syönyt, ei pystyisi siihen. Ruokarauhasta ollaan puhuttu, eli ei liiallista metelöintiä. En kuitenkaan halua suitsea lasta, jos ääni vähän kohoaa, kun selvittää innoissaan jotain. Se meillä on jämpti, että aikuiset eivät nouse pöydästä lasta viihdyttämään ennen kuin ovat lopettaneet itse ruokailunsa rauhassa. Eli saa mennä leikkimään, mutta aikuiset syövät rauhassa loppuun. Tämä onkin ollut meillä aika haaste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään listaasi vielä hyvät pöytätavat
Mitä kuuluu mielestäsi 3-vuotiaan hyviin pöytätapoihin?
Syö nätisti pöydässä istuen, eikä leiki ruualla.
Aloittajan mainitsemat asiat ainakin joiltain osin ja se tärkein että uskoo mitä sanotaan. Tämä tietysti vaihtelee lapsen temperamentista riippuen mikä on ymmärrettävää. Olen nähnyt paljon vanhempia joilla ei ole mitään otetta jälkikasvuun. Sitten kun meikäpappa ärähtää niin aletaan parkua, perkule joku komensi... omien tyttärien kanssa oli tosi helppoa, he ymmärsivät olla kiltisti vieraissa paikoissa tai kun tuli vieraita. Kait he huomasi ja ymmärsi että asiallisesta käytöksestä kehutaan ja siitä saa jotain palkkioksi.
Vierailija kirjoitti:
Päikkytätinä lisäisin tuohon vielä yhden keskeisen jutun: ei karkailla. Karkailu on yksi vaarallisimmista jutuista 3-vuotiaalle.
Ai kauhea, joo! Meillä ei muksu karkaile (vielä?), joten unohtui siksi listasta. Voimia vaan kaikille, jotka kasvattelevat karkailijoita, se on kova! Ap
Jäin oikein miettimään tätä kysymystä. Edellytetään ja opetetaan olemaan ihmisiksi, toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla (puistokäytös, kirjastokäytös, pöytäkäytös, rellestysomassapihassakäytös)
Mutta samoja asioita on opetettu jo yksivuotiaasta.
Mitä sitten oletan olevan hyvin kasvatetulla kolmevuotiaalla hallussa (itsenäisesti)? Ei välttämättä oikein mitään näistä.
Lisään listaasi vielä hyvät pöytätavat