"romanikulttuurin patriarkaalinen perhekäsitys näkyy usein kontrolloinnin värittämänä raakana kunniaväkivaltana: puukolla raadeltuina
hiuksina, vainoamisena ja äidiltään vietyinä lapsina."
Jännä, että yhdestä vähemmistöstä saa puhua tällä tavalla koko vähemmistöä leimaavasti, mutta jos sanot jostain lähi-idän väestä tai somaleista jotain, niin sehän on kamalaa rasismia.
Kommentit (6)
ainahan tuo on ollut tuollainen. mutta se on oma valinta, aivan kuten huivin pitäminenkin. tai näin meille kerrotaan.
Miten YLE:n sensitiivisyyslukijat ovat sallineet julkaista tällaista !?!
Ei romanit olekaan suomalaisen vihervasemmiston hyysä yksen kohteena. Eivät taida paljon ääniuurnilla käydä. Niin ei ole näistä mitään hyötyä.
En kyllä ymmärrä koko romani kulttuuria, eipä ole juuri mitään positiivista tullut vastaan. Töissä käy vain pieni prosentti, muut ovat sos sun tukien varassa. Kumma että se vaan vuodesta toiseen hyväksytään, eikä vaadita osallistumaan yhteiskunnan ylläpitoon. 35-vuotiaan eläkeläisen tekemä rikos oli aina ennen uutisissa vinkki tekijästä.
Nykyään taitavat diilata huu meita Ruotsista. Kun asuin ma mu parturin lähellä, mu sut pyörivät siellä usein, eli yhteistyötä taitavat tehdä.
Yllättävän paljon samaa näissä kulttuureissa (Romani / Is lamin uskoi set). Naisen huono asema, sivistymättömyys, omien kanssa hengailu, sossuntukien nosto, kouluttamattomuus, riko llisuus jne.
Kumpikin ryhmä on täysin turhia Suomessa, toinen on aina ollut ongelma, toinen on vihervasemmiston ja EU:n meille pakko tuottama. Minusta näiden pitää elää asiallisesti ja osallistua yhteiskunnan kustannuksiin tai lähteä maasta. Miksi tällaiset vapaamatkustajat hyväksytään ja lisää haalitaan, kun ei ole varaa meidän veronmaksajienkaan peruspalveluihin?
rikkaus