Mitä mieltä?

Kumppanisi ei kaipaa seuraasi. Ilmeisesti rakastat häntä vielä, kun haluat yhdessä olla. 

Minulla on sama kokemus. Olin avioliitossani todella yksin. Sain ivaa, kun yritin puhua. Ex yksinkertaisesti kieltäytyi kaikesta yhteisestä tekemisestä ja välillä oli jopa puhumaton. Ei mitään selitystä. Tuli sitten se päivä, että oli päätöksen aika jatkosta. 

Minä olin myös aikoinaan nuorempana välillä yksinäinen kun poikaustävä, sittemmin avomies harrasti tavoitteellisesti joukkuepeliä, treenadi 2-3x vko + lauantait meni pelissä jonka jälkeen joukkueen kanssa saunailtaan paikalliseen ravintolaan, tai koko vk loppu turnauksissa. Sit joko hän tai me molemmat maattiin su puolikuolleena koko päivä oloa parannellen eikä tehty mitään yhdessä. 

Näin pitkän ajan jälkeen aikuistuttuani tajusin että yksinäisyyteni oli emotionaalista, olisin halunnut kaivannut tarvinnut pajon enemmän fyysistä läheisyyttä, huomiota ja sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, jotain varmuutta siitä että pysymme parina ja minä olen hänelle kaikkein tärkein ja edes joskus tärkeysjärjestyksessä nro 1. Kun jäin usein noista kaikista tai ainakin suurimmasta osasta paitsi, niin koin jotenkin olevani yksin vaikka hän olisikin ollut läsnä.

Miehille on hemmetin tärkeetä saada nainen, mut sit kun se saadaan ja suhde vakiintuu, saati sitten kun muutetaan saman katon alle, niin se daami muuttuukin itsestäänselvyydekdi jota ei tarvi enää huomioida eikä sen kanssa tarvii tehdä mitään kun se on siellä kotona ja illalla nähdään muutamia tunteja ja nukutaan samassa sängyssä. Kuka opettas noille äijille että EI, se huomiointi, hyvänä pitäminen, yhdessä tekeminen tms ei saa loppua. Jos loppuu niin se kolahtaa kuitenkin teidän miesten omaan nilkkaan. 

Ehkä jotkut, mut hyvin harvat ees haluu olla 24/7 toisen kanssa mutta jos mies sivuuttaa naisen tarpeet ja ihan vaan vaikka yhdessä arjen askareiden tekemisen ja keskittyy vaan itseensä, niin siitä ei seuraa mitään hyvää. 

Sitä mieltä että otsikko on perseestä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin myös aikoinaan nuorempana välillä yksinäinen kun poikaustävä, sittemmin avomies harrasti tavoitteellisesti joukkuepeliä, treenadi 2-3x vko + lauantait meni pelissä jonka jälkeen joukkueen kanssa saunailtaan paikalliseen ravintolaan, tai koko vk loppu turnauksissa. Sit joko hän tai me molemmat maattiin su puolikuolleena koko päivä oloa parannellen eikä tehty mitään yhdessä. 

Näin pitkän ajan jälkeen aikuistuttuani tajusin että yksinäisyyteni oli emotionaalista, olisin halunnut kaivannut tarvinnut pajon enemmän fyysistä läheisyyttä, huomiota ja sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, jotain varmuutta siitä että pysymme parina ja minä olen hänelle kaikkein tärkein ja edes joskus tärkeysjärjestyksessä nro 1. Kun jäin usein noista kaikista tai ainakin suurimmasta osasta paitsi, niin koin jotenkin olevani yksin vaikka hän olisikin ollut läsnä.

 

Tätähän se on. En mäkään halua olla yhdessä 24/7 ja molemmilla pitää olla omat jutut, mut pitää sitä yhteistä aikaa ja se emotionaalinen yhteys olla.

Jos mies jatkaa noin niin mitä järkeä tässä sit enää on. :/

-ap

Vierailija kirjoitti:

Miehille on hemmetin tärkeetä saada nainen, mut sit kun se saadaan ja suhde vakiintuu, saati sitten kun muutetaan saman katon alle, niin se daami muuttuukin itsestäänselvyydekdi jota ei tarvi enää huomioida eikä sen kanssa tarvii tehdä mitään kun se on siellä kotona ja illalla nähdään muutamia tunteja ja nukutaan samassa sängyssä. Kuka opettas noille äijille että EI, se huomiointi, hyvänä pitäminen, yhdessä tekeminen tms ei saa loppua. Jos loppuu niin se kolahtaa kuitenkin teidän miesten omaan nilkkaan. 

Ehkä jotkut, mut hyvin harvat ees haluu olla 24/7 toisen kanssa mutta jos mies sivuuttaa naisen tarpeet ja ihan vaan vaikka yhdessä arjen askareiden tekemisen ja keskittyy vaan itseensä, niin siitä ei seuraa mitään hyvää. 

Sanos muuta. Itse huomioin kyllä kumppania, mut varmaan sekin kohta pitää lopettaa kun tuntuu jopa nöyryyttävälle antaa itse sitä huomiota saamatta vastakaikua tai jopa ikäviä ja ilkeitäkin vastauksia. Sydän tässä särkyy. :/

-ap

Vierailija kirjoitti:

Miehille on hemmetin tärkeetä saada nainen, mut sit kun se saadaan ja suhde vakiintuu, saati sitten kun muutetaan saman katon alle, niin se daami muuttuukin itsestäänselvyydekdi jota ei tarvi enää huomioida eikä sen kanssa tarvii tehdä mitään kun se on siellä kotona ja illalla nähdään muutamia tunteja ja nukutaan samassa sängyssä. Kuka opettas noille äijille että EI, se huomiointi, hyvänä pitäminen, yhdessä tekeminen tms ei saa loppua. Jos loppuu niin se kolahtaa kuitenkin teidän miesten omaan nilkkaan. 

Ehkä jotkut, mut hyvin harvat ees haluu olla 24/7 toisen kanssa mutta jos mies sivuuttaa naisen tarpeet ja ihan vaan vaikka yhdessä arjen askareiden tekemisen ja keskittyy vaan itseensä, niin siitä ei seuraa mitään hyvää. 

Miksi sukupuolitat asian, kun yhtä hyvin se voi ola nainen, jota ei kiinnosta lainkaan viettää aikaansa ja kokea asioita yhdessä miehensä kanssa...

Aikalailla samanlaisen vastauksen sain ex vaimoltani aikanaan kuin aloittaja. Kun yritin puhua asioista,vastaus oli,ettei jaksa kuunnella mun tyhmiä juttuja. Kuulemma samat jutut aina. Oikeasti ei niitä ollut koskaan kuullut,kun ei halunnut keskustella. 

Tuo, alkoholin liikakäyttö ja kaiken läheisyyden ja seksin loppuminen saivat aikaan sen, että otin avioeron. Yksin on ollut parempaa elämää. Seksiäkin on säännöllisesti.